Miehillä luppoisa kotiturnaus

Ensimmäinen kotiturnaus on yleensä se paikka, jolloin viimeisetkin pelaajat kaivautuvat koloistaan ja kauden kokoonpano voidaan lyödä lukkoon. Niin tälläkin kertaa. Kauden alla pientä pöhinää herättänyttä Teemu Vettenrannan siirtoa Sysmästä ei ehditty edes julkaista, kun se erinäisistä syistä jo peruuntui. Teemulle kuitenkin kaikkea hyvää jatkoon! Toinen BB:ssä salibandyoppia saanut pelimies teki varsin vakuuttavan debyytin, kun viime […]

Miehillä lupaava kauden alku – historiaakin tehtiin

Edustuksen kausi alkoi lauantaina tutussa paikassa Jyväskylässä Keljonkankaan koululla. Lähtökota turnaukseen oli se, että viime kauden joukkueen runkopelaajista vielä tähän paikkaan eivät ehtineet V. Hurri, K. Kuurne, S. Röksä, V. Pesonen ja H. Enke. Myös Tatu Kiiski pysyi poissa kentältä hoitaen peluutusta. Edellisten lisäksi myös vielä julkaisemattoman tähtihankinnan debyyttiä joudutaan odottamaan. Onneksi Pekka Huikon mylly […]

Pienen seutukunnan mestarit

Flanels P15-joukkue voitti lauantaina 20.4.2024 Sisä- ja Länsi-Suomen ylemmän haastajasarjan mestaruuden salibandyssä. Loppuhuipentuma pelattiin Kangasalla Lamminrahkan uudessa liikuntahallissa. Joukkueessa kauden aikana kentällä pelasivat: Urho Soilu, Benjam Hölttä, Topi Huikko, Matti Varonen, Saku Pirttimäki, Eeli Pykäläinen, Roni Vilen, Aati Hölttä, Olavi Laitinen, Juuso Lehtonen ”C”, Niilo Hentinen, Aleksi Kaukonen, Topias Kärnä, Mikael Simola, Heikki Peura, Jermu […]

Miehet pitivät kiinni sarjapaikasta

Flanelsin perinteikäs miesjoukkue lähti sarjanousijana jännittynein tunnelmin uuteen nelosdivarikauteen. Ensimmäisissä peleissä kotipeleissä koettiin jo yllätyksiä, kun edelliskaudelta tuttujen joukkueiden voimasuhteet olivat heittäneet häränpyllyä totaalisesti. Sarjavoittaja Köntys kukistettiin tuolloin 8-1 ja FCN:lle hävittiin reilusti 2-10. Noilla tuloksilla oli hyvin vahva side koko kauden sijoituksiin Köntyksen ja FCN:n sijoittuessa lopulta sarjataulukon eri päihin. FCN-tappiosta alkoi Flanelsin kurimus, […]

Naisilta onnistunut syyskausi

Flanelsin naisjoukkue jatkoi syksyllä 2023 taipalettaan Sisä-Suomen kolmosdivarissa Keski-Suomen lohkossa (N3 Keski-Suomi). Täksi kaudeksi sarjajärjestelmää muutettiin siten, että lohkon voittaja nousee suoraan sarjatasoa ylemmäs, viime kauden päättäneiden pudotuspelien sijaan. Viime kausi päättyi kyseisten pudotuspelien finaalitappioon. Uuteen kauteen lähdettiin yllättävän laajalla rosterilla, sillä olihan pelaamaan lupautunut jo ennen kauden alkua yli kahden ketjun verran pelaajia. Toki […]

Kinkunsulatussähly – Joulun klassikko

Perinteinen miehille suunnattu joulunajan klassikkotapahtuma kisailtiin tänä vuonna keskiviikkona 27.12. Kaikkiaan 20 kenttäpelaajaa ja kaksi rautaista maalivahtia takasivat jälleen laadukkaat pelit. Kiva oli jälleen nähdä kaikennäköisiä ukkeleita. Alla Riku Kuurneen ottamia pelikuvia. Kiitos kaikille ja hyvää uutta vuotta!

Positiivista pisteettömyydestä huolimatta

Miehet kävivät jälleen Keljonkankaalla metsästämässä pisteitä kovassa Keski-Suomen nelosdivarissa. Pisteitä ei tälläkään kertaan tullut, mutta nyt oltiin jo todella lähellä. Paljon positiivista päivästä jäi ja kelkka tulevaisuudessa pelit varmasti kääntyvät vielä toisin päin. Ensimmäisessä pelissä Suolahden Urho toi vastaan kolme kentällistä nuoria ja nopeita pelaajia. Kaksi ensimmäistä erää oltiin ehkä hieman vaikeuksissa pelinopeuden suhteen. Kolmannessa […]

Miesten vire vielä hakusessa

Flanelsin miesten kausi jatkui jo tutuksi tulleella Keljonkankaan koululla. Ohjelmassa oli jälleen kaksi peliä. Pelit olivat kovin erilaisia, mutta lopputulos kovin samanlainen. Tällä kertaa kotimatkalle lähdettiin ilman pisteitä. Ensimmäisen pelin vastus oli tuttu jo takavuosilta: Happee III eli konkariosasto. Vanhan hyvän ajan Happeen peliä voi ihailla vaikkapa tästä nostalgisesta jutusta: https://paakallo.fi/2016/02/maalivahti-teki-historiaa-muistatko-taman-ihmemaalin/. Lyhykäisyydessään ottelun meni niin, […]

Miesten kausi käynnistyi

Viime kauden päätteeksi nelosdivariin nousseiden miesten kausi alkoi kotiturnauksella. Aloitetaan kuitenkin kesän jälkeen faneja kiinnostavalla kysymyksellä: mitä uutta? Eipä paljoa. Tulospalvelua on jälleen menty sorkkimaan ja miniturnaukset trendaavat. Joutsassakin joukkueita oli paikalla vain kolme. Joukkueessa muutoksia ei ole paljoa tapahtunut. Tässä kohtaa perinteisesti ei vielä kaikkiin viime kauden pelaajiin olla saatu edes kontaktia, mutta Jiro […]

Valokeilassa: Bandy-Boys 88

Sysmäläinen salibandyn erikoisseura BB-88 täyttää 35 vuotta. Suomen Salibandyliitto on perustettu vain kolme vuotta aiemmin eli voidaan puhua hyvinkin perinteikkäästä seurasta. Flanelsille BB on ollut rakas vihollinen, yhteistyökumppani ja ehkä pikkusen myös esikuva. Tässä kohtaa on siis onnittelujen lisäksi paikallaan muistella hieman seurojen yhteistä taivalta. Ensin pieni sivuhuomio. Monesti saatetaan ajatella, että 35 vuotiaana pelaaja […]