Miehillä synkkä vuodenalku
Miesten ensimmäiset pelit vuonna 2020 pelattiin Lahden takana lymyävässä Hollolassa. Hollola on entinen mahtipitäjä, josta löytyy todella vanha kirkko ja todella uusi palloiluhalli, nimittäin Heinis-halli, joka tarjosi mainiot puitteet turnaukselle, sekä alkulämpöfutikselle. Päivän molemmat vastustajat löytyivät sarjataulukosta ennen turnausta Flanelsin alapuolelta ja kuljetuspäällikkö Esko Pekkala olikin varannut Saabiin hieman ylimääräistä tilaa kotiin vietäville pisteille. Ensimmäisessä […]
Flanelsittaret tehokkaana kevätkaudelle
Flanels – Urho Uuden vuosikymmenen ensimmäinen turnaus pelattiin Uuraisilla 12.1. Flanelsittaret olivat hyvällä jalalla liikkeellä joulutauon jäljiltä, kun ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Urho Suolahdesta. Edellisessä turnauksessa Jyväskylässä joukkueiden kohtaaminen oli päättynyt Flanelsin niukkaan 4-3 voittoon. Tällä kertaa voittajasta ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä, kun Flanels takoi taululle 7-0 ottelun loppulukemiksi. Ottelu alkoi Flanels-hallinnassa ja viiden minuutin […]
Flanels N –tarinoita syyskaudelta
Keuruu 6.10. Kauden ensipuraisu turnauspeleihin koettiin 6.10. Keuruun entisen sotilasalueen historiallisissa puitteissa ja vastaansa oranssit saivat Lievestuoreen Kisan sekä Kikka-74:n. Kauden avauspeli Kisaa vastaan oli valmennuksen suunnitelmissa budjetoitu kahden pisteen arvoiseksi. Pelistä muodostui kuitenkin vaikea ja jopa pistekin oli tiukassa lopputuloksen ollessa 2-2. Vihun molemmissa maaleissa oli mukana Flanels-taustaa omaava Johanna Vilkman, kun taas Flanelsin […]
Koonti syksyn peleistä!
Kaikki kolme Flanelsin junnujoukkuetta osallistuvat tällä kaudella Intersport-liigaan. Sarjaa hallinnoi Happee, O2 JKL ja Suomen erotuomariklubi. Kyseinen sarja on koettu edellisen vuoden perusteella sopivan haastavaksi seuran joukkueille, ja mukavan lyhyet pelimatkat Jyväskylän alueelle on koettu hyväksi! Flanels 12/13 Tällä joukkueella oli edessä ensimmäinen kausi Intersport-liigassa. Viime kaudella perustettu ryhmä pelasi muutaman harjoitusottelun Bandy Boysia vastaan […]
Miehet keskikastissa joulutauolle
Mülheim an der Ruhr on keskisuuri teollisuuskaupunki Saksassa Ruhr-joen ympärille kasvaneella teollisuusalueella. Itse kaupunki on melko harmaa eikä kovinkaan erikoinen, mutta tarkemmin tarkasteltuna sieltä löytyy pari erikoisuutta. Ensinnäkin kaupunkiin on kasvanut salibandykulttuuria. Paikallinen seura, DüFü, tosin on kovin epäsympaattinen toisin kuin lähellä majaileva vihollisseura, HoBü, joka taas on äärimmäisen sympaattinen. Toinen erikoisuus on kaupungin laidalla […]
Miehille Lahdesta pisteitä
Miesten edustusjoukkueen sonnit lähtivät lauantaiaamuna kioskin pahvimukit käsissään nelostietä pitkin Lahteen pelaamaan kauden kolmatta turnausta. Matka meni sujuvasti ilman taukoja, parkkitilaakin oli riittävästi. Aamupelissä vastassa oli kuulemma-aina-vaikee MäVi. Vaikeaa oli. Hyvistä paikoista huolimatta maalinteko ei ottanut onnistuakseen, josta seurasi turhautumista ja yliyrittämistä. Vastustaja taas rokotti vastahyökkäyksistä todella hyvällä prosentilla ja lopulta taululla oli rumat 2-9 […]
Miehet hyvässä syysvireessä
Flanelsin miehet jatkoivat mainiota syysvirettään kotiturnauksessa Lauantaina. Vastassa olivat kaksi ennakolta kovaa vastustajaa, joista MäVi Akatemia kaatui lukemin 6-5, kun taas Pelicans SB II:ta vastaan Joutsan urheilupyhätön tulostaulu pysähtyi tappiolukemiin 5-10. Aamupeli oli ehtinyt vanheta vain vajaan minuutin konkarituomari Airolan alkuvihellyksestä, kun MäVi Akatemia laittoi pallon tyylikkään kuvion päätteeksi kotijoukkueen maaliin. Lepsu alku kuitattiin kuitenkin […]
26.10.2019 10:00 Seura-asujen sovituspäivät 26.10 miesten turnauksessa, 28.10 ja 30.10 harjoituksien yhteydessä!
Seura-asut ovat tulleet sovitettavaksi! Nyt on mahdollisuus tilata seuran ja sponsoreiden logoilla treenipaitaa, fanipaitaa ja ulkoiluasua!Lauantaina miesten turnauksen yhteydessä on ensimmäinen mahdollisuus sovittaa seura-asuja ja tehdä tilaus. Lisäksi ensi viikon harjoituksissa on esittelyssä mallipaitoja ja -pukuja, joita saa sovittaa. Flanelsin jäsenille on lähtenyt tänään myClubissa viesti, jonka liitteenä on tilauskaavake. Tilauskaavake tulee palauttaa 3.11 mennessä! HUOM! […]
Kotiturnaukset vuonna 2019
Flanelsin kotiottelut vuonna 2019 Miehet Kaakkois-Suomi, 4-divisioona Lauantaina 26.10 Flanelsin pelit klo 10.00 & 13.00 (pelejä klo 10-15.00) Naiset Sisä-Suomi ,4-divisioona Lauantaina 23.11 Flanelsin pelit klo 10.00 & 17.00 (pelejä klo 10-19.00) 2008-pojat Intersport-liiga Lauantaina 7.12 Flanelsin pelit klo 10.00& 16.00 2010-pojat Intersport-liiga Sunnuntaina 8.12 Flanelsin pelien kellonajat tarkentuvat myöhemmin
Flanelsittarien kalenterit ensi vuodelle nyt myynnissä!
Flanelsin naisten joukkue toteutti syksyllä yhteistyössä joutsalaisen Pikkupuoti Oy:n kanssa kuvausprojektin, jonka lopputulos on nyt saatu markkinoille. Ensi vuoden kalenterilla on hintaa 10 euroa, ja ennakkoon varauksen tehneet voivat lunastaa omansa seuran toimistolta. Mikäli sinulla ei ole omaa kalenteria varattuna, voit käydä hankkimassa omasi Pikkupuodista! Kalentereita tullaan myymään myös kaikissa Flanelsin kotiotteluissa Joutsan liikuntahallilla!