IPR jäi taakse – molemmat joukkueet maaliin

Flanelsin molemmat joukkueet selviytyivät maaliin Paimiossa lauantaina ja sunnuntaina käydyssä Louna-Jukolassa. Flanelsin ykkösjoukkue löi vaiherikkaan yön aikana lopulta paikallisen kilpakumppanin Itä-Päijänteen Rastin noin 11 minuutin erolla. Tulospalvelu. Yön tapahtumia voi katsastaa myös Flanelsin Twitter-tililtä. Flanelsin ja IPR:n ykkösjoukkueiden mittelö jäänee historiaan yhtenä kovimmista suunnistuksen paikallismittelöistä. IPR avasi kovaa Matti Ilmosen johdolla, mutta Ilari Suuronen tuli […]

Karavaani kohti Kuopiota – viime käden muutoksia

Flanelsin suunnistusjoukkueen ”karavaani” aloittaa matkanteon lauantaina 14.6. puolilta päivin kohti Kuopio-Jukolaa. Joukkueeseen on tullut viime hetken muutoksia. Henry Suuronen ja Jani Heiskanen jäävät sivuun alavartalon vammojen johdosta. Suurosen paikkaajaksi nousee kovakinttuinen, mm. Kalevan kisoissakin nähty Jere Rossi. Heiskasen tilalle nousee puolestaan toissa vuonna Flanelsin pihkaniskoissa nähty Antti Tonteri. Lisäksi joukkue on saanut kansainvälisen tason vahvistuksen […]

Flanelsilta kaikkien aikojen satsaus Jukolaan

Flanelsin Kuopio-Jukolaan lähtevä veljessarja ja juoksujärjestys ovat selvillä. Joukkueen lukkarin virkaa toimittava Jari Pessala ja suunnistusjaoston puheenjohtaja Arto Vainiomäki tiedottivat valinnoista perjantaina. Juhani – Ilari Suuronen, 10,0 km Tuomas – Arto Vainiomäki, 11,5 km Aapo – Petteri Oksanen, 10,0 km Simeoni – Henry Suuronen , 7,7 km Timo – Jari Pessala, 7,7 km Lauri – […]

Jukolan juoksujärjestys julki perjantaina?

Flanelsin suunnistusjaoston kokous on perjantaina 23.5. klo 19.30 Jurtti Pubin kabinetissa. Kokouksen jälkeen julkistettaneen Flanelsin Kuopio-Jukolaan lähtevä veljessarja juoksujärjestyksineen. Lisätiedot: Arto Vainiomäki arto.vainiomaki(a)flanels.org

Juoksujärjestys setvitty

Flanelsin suunnistusjaosto on tänään istunut pitkät palaverit ja saanut veljessarjansa juoksujärjestyksen setvittyä ja päättänyt yllättäen julkaista sen yllättäen jo nyt. Viertolan härkää tavoitellaan seuraavasti: Juhani – Pepi, 12,7 km hämärä Tuomas – Vessi, 12,9 km pimeä Aapo – Ilari, 14,6 hämärä Simeoni – Henry, 7,8 km valoisa Timo – Pesu, 7,9 km massalähtö ehkä Lauri – Jani, 11,8 […]

Veljessarja selvillä

Flanelsin veljessarja on nyt selvillä tulevan lauantain ja sunnuntain Jukola-koitosta varten. Flanels on mukana perinteikkäässä suunnistusviestissä nyt kolmatta kertaa. Kilpa käydään Jämsässä ja on nimeltään Jämsä-Jukola. Tänä vuonna veljessarjan muodostavat viime vuodelta tutut Petteri Oksanen, Ilari ja Henry Suuronen, ja Jari Pessala. Uusina mukana ovat Jussi Seppälä ja Jani Heiskanen sekä konkari, moninkertainen Jukolankävijä Vesa […]