IPR jäi taakse – molemmat joukkueet maaliin

Flanelsin molemmat joukkueet selviytyivät maaliin Paimiossa lauantaina ja sunnuntaina käydyssä Louna-Jukolassa. Flanelsin ykkösjoukkue löi vaiherikkaan yön aikana lopulta paikallisen kilpakumppanin Itä-Päijänteen Rastin noin 11 minuutin erolla.

Tulospalvelu. Yön tapahtumia voi katsastaa myös Flanelsin Twitter-tililtä.

Flanelsin ja IPR:n ykkösjoukkueiden mittelö jäänee historiaan yhtenä kovimmista suunnistuksen paikallismittelöistä. IPR avasi kovaa Matti Ilmosen johdolla, mutta Ilari Suuronen tuli myös kovaa yhdestä alkupään erheestä huolimatta. Kakkos- ja kolmososuuksilla Flanelsin Vesa Ovaska ja Arto Vainiomäki ajoivat IPR:n ”ajokoiramaisesti” kiinni ja Flanels oli neloselle tultaessa johdossa. Mikko Hännikäinen veti nelosen ja Henry Suuronen vitososuudet varmasti. Samoilla osuuksilla IPR:n Jyrki ja Tapani Ilmonen onnistuivat nappiin, joten IPR siirtyi noin puolen tunnin johtoasemaan.

Kuutososuudelle pääsi irti Flanelsin Marko Hartonen, joka aloitti huikean kirin. Pitkällä osuudella Hartonen juoksi IPR:n kiinni ja lopulta reilusti ohi. Ankkurit olivat lähteneet matkaan jo yhteislähdössä, joten Flanelsin Jere Rossi ei tiennyt tarkempaa tilannetta. Hän piti IPR:n Martti Kuitusen takanaan. Lopulliseksi sjoitukseksi tullee 6:lla alkava sija väliltä 650-700.

Myös Flanelsin kakkosjoukkue suunnisti hyvin. Antti Tonteri toi kakkosen avauksesta vaihtoon jopa ennen ykkösjoukkuetta. Tämän jälkeen vuorossa olivat Risto Pura, Jussi Seppälä, kokenut Kalevi Puttonen, perjantaina riviin saatu ensikertalainen Taneli Rasmus, Jari Pessala sekä Lauri Laine. Sijoitukseksi tullee hieman sijan 1.000 päälle.