Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun seuran hallitus päätti keskeyttää harjoituskauden maailmalta vyöryneiden uutisten saattelemana. Alkoi koronaviruksen värittämä ajanjakso, joka jatkuu edelleen. Vain 12 tartuntaa koko vuoden aikana omassa pitäjässämme tilastoituna – silti maskit, käsidesit sekä turvavälit ovat tulleet rutiineiksi.
Syksyllä saimme harrastaa hallissa ja pelit potkaistiin myös käyntiin kovalla innolla. Pikkuhiljaa otteluita alkoi peruuntua ja mieli oli maassa. Viikkoa ennen suunniteltua joulutaukoa kunta laittoi kotihallin ovet säppiin. Epävarmuus tulevasta jylläsi niin pelaajien kuin valmentajien mielessä, miten tästä jatketaan.
Tammikuussa kaikki pääsivät harrastamaan, mutta vain hetkeksi. Oli jälleen aika rajoitusten ja aikuisten ryhmät pistettiin kokonaan tauolle. Näin mennään tälläkin hetkellä, lisäksi myös sarjat on keskeytetty kevätkauden osalta.
Miltä vuosi on näyttäytynyt harrastavan lapsen silmin? Näen vahvasti pelien olevan se juttu junnuille, eikä mikään ihme. D2-poikien joukkue pääsi huimaan vauhtiin viime syksynä aluesarjassa, ja otteluiden peruminen oli kuin puukonisku selkään. Myös nuoremmat odottivat Intersport-liigan turnauspäiviä kuin kuuta nousevaa – pelien jälkeen pufffetista haettu mokkapala kruunasi reissun.
Miehille prime time-aikaan pyörinyt äijäsähly ei ole koskaan ollut totista vääntöä, eikä naisten rouvasählyssä kukaan ole taistellut pallosta verenmaku suussa. Miesten edustusjoukkueen kausi alkoi lupaavasti pelien puolella, vaikkei treeneissä suurta edustusta viikottain näkynytkään. Naisten joukkueella kausi lähti upeasti käyntiin ylemmässä sarjassa, ja yhteisten treenien puuttuminen teki monelle ison aukon arkeen.
Rajoitusten tiukentuessa ja ohjeiden lisääntyessä myös valmentajat ovat joutuneet pohtimaan omaa rooliaan. Onnistuneiden laukauksien jälkeen ei voi tehdä ylävitosia ja selkään taputtaminen on myös kontaktien välttämiseksi pannassa. Kuinka motivoin junioreita harjoittelemaan, vaikka seuraavaa turnauspäivää ei ole tiedossa? Miten toimimme, jos ovet menevät jälleen säppiin? Mitenköhän se yksi juniori pärjää, joka ei ole käynyt pitkään aikaan kontaktien välttämiseksi?
Huoltajat ovat myös oma lukunsa. Normaalisti lehtereillä on istunut kourallinen vanhempia ja peleissä meillä on yleensä ollut suuri joukko kannustajia matkassa. Jokaisella on ollut oma tärkeä tehtävä, olkoon se kahvinkeitto kotiturnauksessa, ensi-avusta huolehtiminen tai ottelun valokuvaaminen. Kaikilla on ollut oma paikkansa seuran yhteisössä.
Seuratyöntekijälle vuosi on ollut opettavainen. On tehty haasteita, jaettu liikuntavinkkejä, yritetty motivoida ja olla ajan tasalla kaikesta. On suunniteltu ja ideoitu, vaikka lähes kaikki on jouduttu lopulta tilanteen muuttumisen myötä perumaan. On tehty tiedotetta tiedotteen perään- anteeksi siis sähköpostin tukkimisesta.
Harrastaminen ei ole pelkästään lajin harjoittelua, se on myös kaikkea muuta. Se on turvallinen ympäristö, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Se on paikka, jossa kiusaamiseen puututaan ja ketään ei jätetä yksin. Se on paikka, jossa saa purkaa energiaa ja onnistua yksilönä. Se on paikka, jossa tunteita saa tulla. Se on paikka, jossa kehitytään ja saadaan aikuiselta tsemppiä ja palautetta.
Joillekin viikoittaiset treenit voivat olla henkireikä, toiselle koulun tai työn lisäksi ainut sosiaalinen tapahtuma. Joku on voinut löytää sieltä hyvän kaverin, toinen kokee olevansa osa jotain suurempaa.
Allekirjoittaneella päällimmäinen tunne on turnausväsymys, vaikkei marraskuun jälkeen ole tehty yhtäkään pelimatkaa tai ottelua. Vuosi on ollut opettavainen monella tapaa. Olen kiitollinen siitä, että meidän jäsenet ovat noudattaneet ohjeistuksia, eikä harjoituksiin ole tultu oireisena. Myös aikuiset ovat pysyneet poissa hallista, iso kiitos siis kaikille jaksamisesta näinä vaikeina aikoina.
Odotan innolla sitä päivää, kun näen juniorit tositoimissa kentällä ja kannustusjoukot lehtereillä. Tunnelman täydentää puffetin tuore kahvi ja mokkapala, sekä ihmisten kasvoilla näkyvät iloiset ilmeet ilman peittäviä kasvomaskeja.
Seurakehittäjä Jonna Keihäsniemi