Jos sattuu vierailemaan Joutsan urheilukeskuksessa, ei voi välttyä huomaamasta tenniksen suosiota paikkakunnalla. Loistavat olosuhteet houkuttelevat kentät täyteen pelaajia päivittäin, eikä edes sateinen kesä ole tyhjäntänyt varauskirjaa. Pelikavereita on helppo löytää ja taso vain kovenee. On se hienoa.
Jo neljännen kerran kokoontuivat tennisaktiivit Luhangan Kesäniemen tenniskeskukseen kivan päivän viettoon. Sää oli arvoituksellinen: ehkä sataa. Järjestelyt oli hoidettu tutun tyylikkäästi, ruoat Aatosta ja Ellistä, kuljetuksen hoiti U. Lehtonen. Myös turnauskaavio oli tehty tuttuun tyyliin, 16:sta pelaajasta muodostettiin kahdeksan paria. Ensin pelattiin alkusarja kahdella lohkolla, jonka jälkeen jatkopelit.

Turnauksen ottelut pelattiin lyhennettyinä eli erät aloitettiin 3-3 tilanteesta. Ottelun voittoon tarvittiin kaksi erävoittoa. Tästä huolimatta heti alkuun parit Kämppi-Tonteri ja Soilu-Hahtala pelasivat noin puolitoista tuntia. Muuten mentiin hienosti aikataulussa. Sade pysyi poissa koko päivän ja parhaimmillaan yleisöäkin oli paikalla parhaimmillaan kymmenkunta henkeä.
Finaaliin mentäessä pilvet tekivät myös hieman tilaa auringolle. Vastakkain ansaitusti parit Hurri-Vainiomäki ja Kiiski-Hentinen. Ville Kämppi selosti. Hurrin uskomattoman kovat ja tarkat syötöt sekä Vainiomäen silmää hivelevän kaunis yläkierteinen kämmenlyönti eivät kuitenkaan riittäneet nujertamaan koko päivän loistokkaasti pelanneita vastustajiaan. Hentinen dominoi etukenttää räjähtävästi ja Kiiski painoi takakentältä kovia ja varmoja palloja verkon yli. Voittajasta ei lopulta ollut epäselvyyttä ja näin turnaus sai kaksi uutta mestaria.

Turnauksessa jaettiin myös yksilöpalkintoja. Kovin syöttö meni Hurrin nimiin, hienoimmasta lyönnistä vastasi taas Kämppi. Parhaan pukeutujan palkinnon voitti Timppa. Tyylinäytteen näet alta Riku Kuurneen ottamista kuvista!
Kiitos kaikille mukana olleille ja ennen kaikkea järjestävälle taholle. Ensi vuonna mennään taas.
Lohkot ja parit:
Lohko Jä:
Vesku-Arpa (runner-up)
Timppa-Luigi
J. Seppälä-V. Kuurne
Niso-Ilpo
Lohko Ja (”kuolemanlohko”):
Tatu-Tuukka (champion)
Posti-Pequ
JP-Köpä
Kämppi-Tonteri
Riku Kuurneen pelikuvia:












