Flanelsin vanhimmat juniorit Kaakkois-Suomen P14 sarjassa pelasivat kauden toiset ottelut sunnuntaina 24.10. Joutsassa. Liikuntahallille oli jälleen onnistuttu järjestämään pelitapahtuma, jossa viihtyivät niin pelaajat kuin fanitkin. Päivän aikana nähtiin monia viihdyttäviä pelejä, huimaa pelinopeutta ja taidokasta pallonkäsittelyä.
Flanelsin kokoonpanoon oli saatu täydet kolme kentällistä pelaajia. Näin saatiin pidettyä vauhtia yllä koko pelin ja vauhtia kyllä riittikin. Yhden hyökkäystrion muodosti joukkueen kapteeni Matti Varonen, Ilmari Laitinen ja Aati Hölttä. Tämä kolmikko piti vaihdosta toiseen menoa päällä ja loi alati vaarallisia maalipaikkoja. Kolmikon alla puolustajat Aleksi Kaukonen ja Otso Seppälä taistelivat joka pallosta ja blokkasivat kymmeniä vetoja.

Aaro Salosella ei ennen tätä päivää ollut paljon kokemusta sentterin paikalta, mutta suoriutui hommasta hienosti ja pääsee varmasti jatkossakin samaan rooliin. Laidoilla Aatu Karppinen ja Topias Kärnä pitivät huolen siitä, että vastustajan maalivahdin oli oltava jatkuvasti varuillaan. Puolustuksessa Roni Rauanmaa ja Ilo Kärkkäinen katkoivat hienosti vastustajan nopeita vastahyökkäyksiä pelastaen monta vaarallista maalipaikkaa.

Eetu Mannisen rinnalla taasen hyökkäsivät Urho Soilu ja Topi Huikko puolustajinaan Juuso Lehtonen ja Sami Hotti. Tämä ketju pelasi joukkueen kontrolloiduinta peliä syötellen paljon. Hienoilla syöttöketjuilla luotiin lukuisia vaarallisia paikkoja ja tehtiin myös maaleja.

Pyry Keihäsniemi pelasi ensimmäistä kertaa maalivahtina virallisissa peleissä. Pyry ei tapansa mukaan turhia jännittänyt vaan auttoi joukkuetta ottamalla lukuisia tärkeitä torjuntoja.

Flanelsille ei tällä kertaa hyvästä taistelusta huolimatta pisteitä tullut, mutta joukkueen esitykseen voi olla todella tyytyväinen. Harjoituksissa päästään taas kehittämään pieniä juttuja ja seuraavalla kerralla ollaan taas hieman parempia. Hienointa oli seurata sitä, että kaikilla oli hauskaa ja päivän päätteksi lähdettiin iloisina kotiin. Tärkeintä on pitää kiinni tästä hyvästä tekemisen kulttuurista. Myös runsaslukuinen, kannustava yleisö on aina tärkeä, varsinkin pelaajille.
Päivän ottelut:
Sudet SB 09 14 – 2 Flanels
Sudet SB Musta 2 – 9 SB Heinola/BB-88 Punainen
SB Heinola/BB-88 Punainen 3 – 6 Sudet SB 09
Flanels 2 – 6 Sudet SB Musta
Kokoonpano:
Matti – Ilmari – Aati
Aleksi – Otso
Urho – Eetu – Topi
Juuso – Sami
Aatu – Aaro – Topias
Roni – Ilo
mv. Pyry
Otteluohjelma ja tulokset: https://salibandy.fi/tulospalvelu/81/8270/9020/2021-2022/otteluohjelma