Edellisessä turnauksessa miehet katkaisivat kuuden ottelun tappioputken ottamalla voiton jälkimmäisessä ottelussa. Suurilukuisen ja kannustavan kotiyleisön edessä hyvä vire jatkui ja plakkariin tipahti täydet neljä sarjapistettä. Kotiotteluiden taiasta eivät pelaajatkaan halunneet jäädä paitsi, sillä jälkimmäiseen otteluun saatiin hulppeasti kolme täyttä kenttää. Ei tapahdu ihan joka vuosi!
Jyskän Parsijat oli ainut joukkue, joka alkusarjassa hävisi Flanelsille. Se tapahtui myöskin kotiturnauksessa, joten samaa lähdettiin hakemaan. Parsijat olivat heti aamusta kovalla jalalla liikenteessä ja pelissä pysyi mukava tempo läpi ottelun. Tasaisella tahdilla maaleja ja mukava 7-3 voitto.
Ottelun tilastot: https://tulospalvelu.salibandy.fi/match/909925/events

Toisessa ottelussa vastaan asettui Petturit, joka oli marssinut alemman jatkasarjan voitosta voittoon johtaen sarjaa selkeästi. Petturit eivät tulleet Parsijoiden tapaan jalalla koresti vaan enemmänkin keskittyivät pallollisena tekemään nopeita taidokkaita iskuja. Tasaisessa ottelussa kotijoukkue meni kolmannen erän alussa 4-1 johtoon. Erän edetessä Petturit onnistuivat kaventamaan 4-3:een ja yrittämään tasoitusta ilman maalivahtia. Aati Hölttä sinetöi ottelun osumalla tyhjään maaliin ja voittolukemat 5-3.
Turnauksessa nähtiin paljon hyvää ja paljon onnistumisia. Isolla kokoonpanolla oli hauska pelata ja pitää vauhtia. Puolustuspäässä tehtiin kauden parasta tulosta. Junnukenttä nostettiin ykköskentäksi ja annettiin tulosvastuu. Siihen vastattiin varsin hienosti ja turnauksen kovimmat tehot kirjattiin Urho Soilulle ja Benjam Höltälle (molemmat 2+2).
Ottelun tilastot: https://tulospalvelu.salibandy.fi/match/909927/events
Kokoonpano vs. Jyskän Parsijat
Hyökkääjät:
Soilu – B. Hölttä – A. Hölttä
Laitinen – Heinonen – Åkman
Kuurne – Suuronen – Hurri
Pakit:
Kiiski – Ahonen
Enke – Pesonen
Oittinen
mv. Virlander
Kokoonpano vs. Petturit
Soilu – B. Hölttä – A. Hölttä
Hurri – Oittinen
Laitinen – Heinonen – Åkman
Kiiski – Ahonen
Kuurne – Suuronen – Virlander
Enke – Pesonen
mv. Keihäsniemi