Buugi-miehet osa 2

Helmikuun vedellessä viimeisiään kurvasi miesten V-divisioonajoukkue liikuntakeskus Buugin parkkipaikalla tällä kertaa seitsemän kenttäpelaajan voimin. Seitsenhenkisiä kokoonpanoja on totuttu näkemään ennemmin Jukolan viestissä kuin salibandykentillä, mutta siitä huolimatta kotiin lähti jälleen muutama sarjapiste. Ja lasketaanhan toki maalivahditkin kokoonpanoon, tällä kertaa pitkästä aikaa Johannes Huuskola oli tolppien välissä.

Ensimmäinen ottelu sarjan kovinta eli Nousua vastaan alkoin erittäin tasaisesti. Flanels siirtyi jo 0-2 johtoon alussa, toisen erän lopussa tilanne oli 4-2 ja kolmannessa erässä ottelu ryöpsähti lukemiin 10-3. Vastustajan kokoonpano oli yhtä pieni, mutta rutiini luokkaa kovempi. Poikittaiset läpisyötöt puhkoivat joutsalaisten puolustusta ja Henri Eskelinen nakutti komeat 8+0 tehot. Flanelsin puolelta maaliin asti pallon sai vain Kari ”Köpä” Kuurne kolmesti. Loppulukemat 10-3 ansaitusti Nousulle.

Tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/ottelut/248987/yhteenveto

Etualalla Kari Kuurne. Kuva: Marja Kuurne

Toisessa ottelussa vastaan asettui Hankasalmen Hanka. Myös Hankan kokoonpano oli lähes yhtä pieni kuin Flanelsin, ei oo helppoo muillakaan. Hankasalmen joukkue on nuori, liikkuva ja taitava höystettynä muutamalla kokeneemmalla pelimiehellä. Oranssipaitaiset hallitsivat ottelua alusta asti ja Hankan terä tylsyi heidän puskiessa päin Huuskola-nimistä muuria. Summerin soidessa viimeistä kertaa oli taulussa lukemat 4-13 ja pisteet kotiin.

Tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/ottelut/248990/yhteenveto

Johannes Huuskola otti monta nättiä koppia. Kuva: Marja Kuurne

Flanels kamppailee sarjan kolmannesta paikasta Kokon kanssa, joka on pelannut yhden ottelun vähemmän. Seuraavat pelit pelataan parin viikon päästä 12.3. kotona Joutsassa. Tervetuloa seuraamaan!

Otteluohjelma ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/34/7872/8851/2021-2022/otteluohjelma

Tänään mukana:

Enke H. (p)
Heino J. (p)
Heinonen N. (p)
Huuskola J. (mv)
Jussila To. (h)
Kuurne K. (h)
Suuronen I. (h)
Virtanen K. (h)