Ykkösen tappioputki venyi

Flanels ykkösjoukkueen peli ei nyt luista. Hyökkäyspelistä puuttuu uskallusta ja ratkaisuvoimaa. Ja toisaalta tasapainoiseen 45 minuutin peliesitykseen joukkue ei jostain syystä kykene.

Lauantaina joukkue kärsi 5-1-tappion SBS Hornalle ja 5-4-tappion Pust Pitostille. Pelit pelattiin Killerillä.

SBS Hornaa vastaan alku oli pahin mahdollinen. Kenttäpelaajat lepsuilivat toisessa ja kolmannessa vaihdossa, ja lukemat äkkiä 2-0. Kunnon kirivaihdetta Flanels ei kuitenkaan löytänyt. Yksittäiset hyvät vaihdot antoivat uskoa paremmasta. Tappio kuitenkin tupsahti.

Toinen ottelu Pust Pitostia vastaan olikin parempi. Vaikka PP hallitsi avausminuutteja, kiri Flanels 2-0-johdon. Sitten tuli käänne. PP iski kolmessa peräkkäisessä vaihdossa maalin ja käänsi ottelun. Johto oli lopulta 5-2, jonka Flanels kiri lopussa 5-4:ään. Tappio siis tästäkin.

Jokaisen ukkelin on nyt syytä katsoa peiliin, ja pohtia missä viettää keskiviikko- ja perjantai-illat. Harjoituspoissaoloja on ollut yksiselitteisesti liikaa. Flanelsin peli kaipaa nyt rutiinia ja uskallusta pikaisesti, joita saadaan vain säännönmukaisella harjoittelulla. Lisälenkitkään eivät tekisi pahaa.

Oli lauantaissa hyvääkin. Ilman PP-ottelun paria mustaa minuuttia, ottelu olisi ollut voitettavissa. Yksittäsistä pelaajista paras oli Mikko Mäkinen, joka pelasi kaksi erinomaista ottelua maalissa ja paikkasi useita kenttäpelaajien erheitä.

Turnaustilastot

14.11.2009 Killeri
SBS Horna – Flanels 5-1 (x-x, x-x, x-x)
Flanels – PP 4-5 (x-x, x-x, x-x)
Peliaika 3 x 15 min tehoton

Kokoonpano
Suuronen H.
Weijo O.
Kiiski T. (a)
Kosunen J.
Keihäsniemi R.
Soilu P.
Vainiomäki A. (c)
Huikko P.
Tonteri A.
Saari A.
Gyldén R.
Hurri P. (a)
Mäkinen M. (mv.) 0+0, 10 pm.
Sorsa S., ei peliaikaa

Jatko

5.12.2009 Killeri
12:00 Flanels – Happee III
14:00 L-Bandy – Flanels