Wanted: valmentajia ja ohjaajia

Flanels etsii valmentajia ja ohjaajia lähivuosille. Lisäväkeä tarvitaan niin uusia kuin vanhoja harraste- ja kilparyhmiä koskien.

Etsimme erityisesti paikkakunnalle asettuneita n. 20-30-vuotiaita lajin harrastajia, vanhempia sekä tietysti kaikkia muita lajista kiinnostuneita. Valmentajana tai ohjaajana toimiminen edesauttaa myös lajia pelaavan henkilön omaa kehittymistä.

Seuran hallitus on linjannut, että ensi kaudelle valmentajien ja ohjaajien korvausjärjestelmään tulee korotuksia. Näin pyritään lisäämään valmentaja- ja ohjaajatoiminnan houkuttelevuutta.

Koulutusta tarjolla

Tavoite on, että jokainen ohjaanana tai valmentajana toimiva suorittaisi (jossakin vaiheessa) vähintään SSBL:n 1-tason valmentajakoulutuksen (2 kurssia). Flanels kustantaa kurssit.

Jyväskylässä on tarjolla 17.-19.4. SBJ1-valmennuskurssi, josta saa lisätietoja Jukalta. Jo valmentaja- ja ohjaajatoimissa mukana olevat huomioikaa tämä kurssi.

1-tason kokonaan jo suorittaneille suositellaan puolestaan 2-tason kurssien läpikäyntiä. Nämä järjestetään yleensä ns. urheiluopistokursseina. Lisätietoja löydät Salibandyliiton koulutuskalenterista.

Yhteystiedot

Ota rohkeasti yhteyttä! Tarvitsemme kaikkia, pystyitpä sitoutumaan millä tasolla hyvänsä!

Puheenjohtaja
Antti Tonteri
050 375 5455
antti.tonteri(a)flanels.org

Sihteeri
Jukka Huikko
040 734 7617
jukka.huikko(a)flanels.org