
Flanels ry:n vuosikokous oli koolla 25. heinäkuuta kahvila Hypoteekissa Joutsassa. Koolla oli kaikkiaan 24 henkeä.
Pekka Huikko palaa Flanels ry:n hallituksen puheenjohtajaksi. Kyse on toisesta rupeamasta, sillä hän toimi seuran johdossa ennen nyt väistynyttä Antti Tonteria. Hallitukseen valittiin lisäksi Petteri Oksanen, Marko Nikkanen, Pasi Kuusinen, Henna Järvinen, Maiju Maunula, Jukka Huikko, Arto Vainiomäki ja Tatu Kiiski. Valituista uusia ovat Maunula ja Kuusinen.
Toimintakauden 2012-2013 tilinpäätös osoitti 314,11 euron ylijäämää. Seuran maksuvalmius oli läpi kauden hyvä, vaikka vuosi piti sisällään normaalin seuran rahaliikenteen – joka sekin on huomattavan suurta – lisäksi mm. 5.500 euron arvoisen mainostauluinvestoinnin Hartolaan sekä suuren seura-asuhankinnan.
Seuran kokonaisjäsenmääräksi kirjattiin puolestaan toimintakertomuksessa uusi ennätys, peräti 527, mikä koostuu 4 kunniajäsenestä, 481 henkilöjäsenestä (ml. perhejäsenet) sekä 42 kannattavasta jäsenestä. Kilpatoiminnan todettiin menestyneen vähintään niin mainiosti, kuin toiminta-alueen koko huomioiden on kohtuullista odottaa. Harrastetoiminta kasvatti suosiotaan, mm. Salibandykoulut vetivät yhteensä liki 70 osallistujaa, joista suurin osa uusia.
Kauden 2012-2013 toiminta puolestaan jatkunee pitkälti entisellään. Hallitus sai evästystä mm. tiukentuvan salivuorotilanteen edunvalvontaan. Samalla julkistettiin myös seuran toinen mainostauluhanke, joka rakentuu Joutsan Karimäkeen. Joukkueet jatkavat pitkälti entisellään, uutena mm. E- ja F-pojat pelaavat aluesarjaa. Alkavan kauden tulo- ja menoarvion loppusumma on liki 50.000 euroa.
Ehkä merkittävimpänä päätöksenä vuosikokous hyväksyi Flanelsille uuden, vuodet 2013-2018 kattavan strategian. Toiminnan pääpaino siirtyy painokkaammin nuoriin ja kaikenikäisten harrastetoimintaan kilpatoimintaa unohtamatta. Seura valmistautuu myös mahdollisiin muutoksiin kuntakentässä ja esimerkiksi tiukkeneviin julkisiin resursseihin. Seura on avoin myös seuratason organisaatiomuutoksille, mikäli toimintaedellytysten turvaaminen sitä vaatii. Seuran merkittävä kasvaminen nykyisestään vaatii esimerkiksi palkatun henkilöstön lisäämistä. Strategia on tarkoitus päivittää n. parin vuoden kuluttua.