Viihdekuoro Karpaloihin joukkueen verran miesvahvistusta

Flanels vs. Troopers -ottelu alkamassa Kontiolahdella 1.9.2018.

Viihdekuoro Karpalot saa joukkueellisen potentiaalisia miesvahvistuksia, sillä Flanelsin miesten edustusjoukkueen liito salibandyn Suomen Cupissa päättyi lauantaina Kontiolahdella 2. kierroksella kuuluisaan ”laulukuoroon”. No huumori huumorina, Flanels saa olla cup-urakkaansa varsin tyytyväinen, sillä kaikki cup-vastustajat pelasivat III- tai II-divisioonaa.

Cupin 1. ja 2. kierroksen yhteensä kuudesta ottelusta plakkariin kertyi kolme tappiota sekä kolme voittoa. Nekkuun Flanels antoi kahdesti kakkosen porukalle ja kertaalleen kolmosen porukalle.

– Kokonaisuutena cup-urakka (1. ja 2. kierros) oli hyvä. Saimme tarvittavia kovia pelejä kauden alle. Kolmaskaan kierros ei jäänyt älyttömän kauaksi, summaa paluumatkalta tavoitettu päävalmentaja Tatu Kiiski.

Myös jossiteltavaa jää. Flanelsilta uupui monenlaisten sattumien summana myös tässä turnauksessa reilun kentällisen verran ukkoja. Mutta joukkueurheilussa paras joukkue on aina se, joka kentälle astelee. Joten ei jossitella eikä selitellä.

Näin 2. kierros eteni Kontiolahdella

Tulospalvelu, Suomen Cup, 1.9.2018 Kontiolahti

Avausvastustajana oli isäntäjoukkuen Lehmo Balls -96, joka on varmasti kakkosdivarin kärkijoukkueita myös valtakunnallisesti peilaten. Joukkue kolkutteli viime kaudella ykkösen ovia. LeBa oli ylivoimainen läpi ottelun, eikä Flanelsilla ollut kuin opiskeltavaa. Loppulukemiksi kirjattiin 12-2, eli ei tanssi ihan yksipuolista vientiä kuitenkaan ollut. Voittajien ottelussa LeBa kukisti Troopersin ja otti näin 1. jaossa olleen jatkopaikan 3. kierrokselle.

Ns. häviäjien ottelussa vastaan asettui FBI Iisalmelta, joka tahkoaa III-divisioonaa. Alku oli vaihkea, mutta Flanels kampesi ensin tasoihin ja lopulta ohi. Loppulukemiksi kirjattiin 7-6, ja mainittakoon, että ensimmäisiä miesten pelejä tahkonneelle Karppisen Teron (ex Luhangan Väre) pojalle Aapelille hattutemppu.

Päivä päättyi siis Flanelsin ja imatralaisen Troopersin väliseen kamppailuun. Kahdella viisikolla Imatralla liikkeellä ollut sonnilauma kiusasi mukana vielä sen, mitä jaksoi ja pystyi: kahden erän jälkeen imatralaiset johtivat vain 2-0. Päätöserässä maalihanat aukesivat, ja loppulukemiksi kirjattiin 6-2 Troopersille. Juuri tässä ottelussa kentällisen verran vereksiä voimia olisi saattanut olla se kääntävä tekijä.

– Päivä oli kova setti kahdella kentällä. Ekassa pelissä voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Toisessa alku oli huono, mutta taistelutahto löytyi ja hieno tasonnosto pystyttiin tekemään. Viimeisessä oltiin tosiaan pari erää mukana, mutta kaikki eväät oli yksinkertaisesti syöty, eikä kunnon kiriä saatu aikaan, kertasi Kiiski.

Varsinainen sesonki käyntiin lokakuussa

Tehopisteissä kärki oli tällä kertaa tasainen. Neljä paunaa kirjattiin peräti kolmelle ukolle: rookie Aapeli Karppiselle 4+0, Niko Heinoselle 3+1 ja Hurrin Veskulle 2+2. Puolustajista mainittakoon Oskari Oittinen, jolle tehot 0+3 Kontiolahdelta, eli piste per matsi.

Varsinainen sesonki käynnistyy lokakuun alussa. Sitä ennen ohjelmaan pyritään saamaan vielä 1-2 kovaa treeni- tai ystävyysottelua.

Onnittelut 3. kierroksella jatkavalle LeBalle ja Troopersille – tsemiä jatkoon!

Lue myös: Kuoleman lohkosta 2. kierrokselle, Miesten preseason käyntiin Varkaudessa