Uusia joukkueita ja ryhmiä valmistellaan – taustajoukkoja etsitään

Tulevien kausien valmistelu on alkamaisillaan.

Päätökset perustettavista uusista ryhmistä tehdään myöhemmin keväällä, mutta valmistelutyö siis on alkanut. Lisätietoa alla aihealueittain.

Nykyisten toiminnassa olevien ryhmien / joukkueiden toiminta pääsääntöisesti jatkuu (pl. B-pojat), mutta joka vuosi on tarvetta yksittäisille uusille toimihenkilöille eri tehtäviin.

Uusilta toimihenkilöiltä ei edellytetä lajitaustaa, toki sellainen tai yleinen urheilutausta ovat eduksi – tärkeintä on innostus! Seura kouluttaa toimijoitaan itse, mutta myös ulkopuolisiin koulutuksiin osallistuminen on mahdollista.

Yhteydenotot
Jukka Huikko
Kilpa- ja valmennusvastaava
jukka.huikko(a)flanels.org

Kilparyhmät

Kilparyhmillä tarkoitetaan joukkueita, jotka harjoittelevat n. 2 kertaa viikossa läpi kauden ja osallistuvat SSBL:n sarjatoimintaan (n. 8-10 turnausta vuodessa). Pelaajamäärä on n. 15-20. Ryhmille tarvitaan joukkueenjohtaja, varajoukkueenjohtaja sekä 2-4 valmentajaa.

Keväällä 2015 tarkastelun alla uusien ryhmien näkövinkkelistä ovat ainakin poikien ikäluokat 2006–2010 sekä tyttöjen osalta ikäluokat 2003–2008.

Ratkaisevaa on löytää taustajoukkoihin innostuneita aikuisia etenkin em. ikäluokkien vanhempien joukosta.

Harrasteryhmät

Harrasteryhmillä tarkoitetaan ryhmiä, jotka harjoittelevat kerran viikossa läpi kauden ja osallistuvat mahdollisesti alueelliseen harrastesarjaan (n. 4-5 turnausta vuodessa). Pelaajamäärä on n. 8.-15 henkeä per ryhmä. Ryhmiin tarvitaan etenkin avustavia aikuisia, esim. ohjaajiksi. Ryhmät toimivat Salibandykoulun nimikkeellä.

Uusia, erillisiä ryhmiä kartoituksen alla

* Salibandykoulu, pojat s. 2010 ja nuoremmat

* Salibandykoulu, tyttötoiminnan laajentaminen kaikissa ikäluokissa