Tampereelta kolme pistettä Flanelsittarien maljakkoon

Flanelsnaiset matkasivat lauantaina 12.1. kauden toista kertaa Hervantaan Tamppi-Areenalle varsin pienellä kokoonpanolla. Sysmäläisiä tyttövahvistuksia ei saatu mukaan päällekkäisen turnauksen takia, avainpuolustaja Hanna Riipinen oli poissa saatuaan menolipun Mombasaan ja valmennustiimikin oli puolta normaalia pienempi alokas Tatu Kiisken suorittaessa kansalaisvelvollisuuttaan Vekaranjärvellä. Kapeaan materiaaliin nähden peliesitys oli varsin kelvollinen, joskin täysi neljän pisteen pottikin olisi ollut tarjolla.

Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin edellisestäkin turnauksesta tuttu TiPa, joka tiedettiin fyysiseksi ja korkealta karvaavaksi vastustajaksi. TiPa aloittikin ennakkotietojen mukaisesti, ja ottelun alkuhetket pelin painopiste oli selkeästi Flanelspäädyssä. Hieman tahmeiden alkuminuuttien jälkeen peli kuitenkin tasoittui ja ottelun avausmaali merkittiinkin Flanelsille kun hyvän karvauspelin jälkeen vastustaja sortui harhasyöttöön, josta Sanni Tonteri rokotti armottomasti pelikellon näyttäessä 7.54.

Hyvä liike ja edellisturnaukseen verrattuna merkittävästi parempi syöttöpeli pakotti vastustajan rikkeisiin ja ajassa 11.07 päästiinkin ylivoimalle vastustajan katkaistessa liukkaan vastahyökkäyksen rikollisin keinoin. YV liikutti hienosti vastustajan alivoimanelikkoa (sai siis heitä juoksutettua, ei herkistymään) ja lopulta Mia Reponen täräyttikin Sannin syötöstä komealla laukauksella lukemiksi 2-0.

Toista erää varjosti Riina Nikkasen saama pohjelihasvamma, joka supisti pientä rosteria entisestään. Tilastoihin merkittiin ainoastaan vastustajan yksi kahden minuutin istunto, jota ei tällä kertaa kuitenkaan pystytty hyödyntämään.

Kolmannessa erässä oranssien Felix-ketsuppipurkki alkoi purskahdella kuin mannerlaattojen saumakohdassa sijaitseva magmantäyteinen kerrostulivuori ja toimitsijoiden kuulakärkikynien mustetta jouduttiin kuluttamaan neljään maalimerkintään.

3-0 maali sai alkunsa joukkueen tämän hetken ahkerimman syöttäjän Henriikka Norolan tarjoillessa sisäänlyönnin nopeasti Johanna Vilkmanille, joka laukoi tarkalla kudilla kauden avausmaalinsa. 4-0 oli timanttisesti harjoitellun vaparikuvion tulos: Sanni siirsi pallon Pia Salmiolle, joka viimeisteli tarkasti pienestä kulmasta.

TiPa sai lohtua ajassa 40.17, kun puolustus ei saanut siivottua Ansa Ikosen torjunnan jälkeen maaliviivalle pyörimään jäänyttä kuulaa väljemmille vesille, vaan vastustajan Tammimäen näkötornin korkuinen kolossihyökkääjä kävi rouhimassa ottelun ainoan särön Flanelsin kristallimaljakkoon.

5-1 osumassa TiPan puolustus sahattiin oppikirjamaisesti puhki. Pia avasi pitkällä syötöllä Mirka Pölkille, joka tarjoili poikittain Sannille tekopaikan josta hän ei erehtynyt. Hattutemppunsa Sanni sinetöi miinuskulmasta, nerokkaasti vastustajan kautta kimmottaen. Kenties kauden ehjimmän 45 minuuttisen jälkeen voittoisat loppulukemat kirjattiin siis 6-1.

Iltapäivän koitoksessa vastaan asteli ennakkoon tuntematon Pekolan Isku hämeenlinnasta. Sarjataulukossa P-Isku majaili viimeisellä sijalla, joskin ottelun jälkeen saadun tiedon mukaan joukkue oli selkeästi vahvistunut alkukauteen verrattuna.

Ottelun alussa oltiinkin horroksessa kuin näsijärven pohjamudissa talveaan viettävät sammakot ja luvattoman laiskan maalineduspelaamisen jälkeen Ansa joutui kaivamaan pallon selkänsä takaa jo 44 sekunnin jälkeen. Jatkossa peliin päästiin hieman paremmin mukaan, mutta sekä vastustajan kurinalaisen puolustustyöskentelyn, että omien seinille suuntautuneiden laukausten vuoksi erätauolle mentiin 1-0 tappiolukemista.

Toisessa erässä oma jalka alkoi jo hieman painaa ja päivän ensimmäistä otteluaan pelannut vastustaja piti jälleen erinomaisesti esiintyneen Ansan työllistettynä maalillaan. Sekavasta pelistä huolimatta erässä nähtiin myös ylivoimalla syntynyt tasoitusmaali, kun Mia laukoi Sannin passista murkulan P-Isku maalin perukoille. Maalista huolimatta tämän ylivoimapelin voi sanoa olleen yhtä järkevää, kuin samanaikaisesti suoritettu paljain jaloin pakkasessa kävely, sinapilla kuorrutetun suklaajäätelön syönti ja Lauri Tähkän tuotannon kuuntelu.

Kolmannessa erässä pelin hallinta kääntyi jälleen Flanelsille, mutta kun Henttu Norolan tolppalaukausta lähemmäksi ei päästy, tasattiin pisteet lukemin 1-1.

Ottelussa keikkaluontoisena katsomovalmentajana viiltävän veitsenteräviä tilastomerkintöjä vihkoonsa rustasi pitkän Flanelstaustan omaava Henkka Suuronen, joka nykyään edustaa salibandyjätti Tampereen Classicin organisaatiota. Tilastoidusta laukaisukartasta käy hyvin ilmi P-Isku kohtaamisen suurimmat puutteet, sillä yhteensä 31 lauotusta kudista ainoastaan 11 löysi tiensä maalille asti, kun loput sujahtelivat seinille tai mustikanvärisiksi muistoiksi hämeenlinnalaisten ruhoihin.

Tiivistytesti voidaan sanoa, että huolimatta yhden pisteen jättämisestä Pirkanmaalle, oli yleisfiilis turnauksesta ehdottomasti positiivinen.

Turnaustilastot

TiPa – Flanels 1-6 (0-2, 0-0, 1-4)
Flanels – P-Isku 1-1 (0-1, 1-0, 0-0)

Tehopisteet
Sanni Tonteri 3+3=6
Miia Reponen 2+0=2
Pia Salmio 1+0=1
Johanna Vilkman 1+0=1
Mirka Pölkki 0+1=1
Henriikka Norola 0+1=1 2 min

Sarjataulukko 10 pelatun ottelun jälkeen
1. SC Top 17p
2. PirPi 16p
3. MIG I 12p
4. Classic II 11p
5. Flanels 11p
6. SBS Tamppi 9p
7. Koovee 6p
8. PIsku 5p
9. TiPa 3p

Jatko

Sunnuntaina 27.1. Riihimäen urheilutalolla kohdataan sarjan kärkikaksikko, toisena oleva Pirkkalan Pirkat ja kärkipaikkaa pitävä paikallinen SC Top