Pitkä odotus päättyi — Naiset palasivat vahvasti kentälle

Paljon on vettä virrannut ruopatussa Myllykoskessa sen jälkeen, kun korona-virus pysäytti yhteiskunnan rattaat ja palloilusarjakaudet päättyivät siltä seisomalta. Samalla päättyi myös Flanelsittarien hurja voittohuuma, joka kuitenkin lopulta palkittiin sarjanousulla III-divisioonaan.

Tänään sitten viimein aitauksen portti aukeni ja tammalauma kirmasi ilosta hirnuten kentälle. Kauden ensimmäiseen harjoitusotteluun oli vastustajaksi Joutsan urheilupyhättöön saapunut Jyväskylästä Valo. Into ja pitkän odotuksen päättyminen näkyikin vahvasti varsinkin ottelun alussa, jossa vauhtia riitti ja mailat kolisivat. Tuomarin tointa jälleen kylmänviileästi hoitanut Petteri Oksanen joutuikin heti alusta alkaen tuomaan itseään esille.

Itse ottelun kotijoukkue aloitti vahvasti. Pihakentällä ja kuntoportaissa jo hyvissä ajoin aloitettu harjoituskausi näkyi vahvoina otteina ja ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli vakuuttavasti 4-0. Vaikka vauhti hieman rauhoittui ottelun edetessä, jaksoi Flanels kolmella kokonaisella kentällä pitää hyvää peli-ilmettä päällä koko ottelun ajan, eikä hieman pienemmällä kokoonpanolla matkassa ollut vastustaja pystynyt varsinaisesti missään kohtaa horjuttamaan maalivahti Milli Löfgrenin edessä taistelevaa puolustusta. Loppulukemat ansaitusti 7-2.

Silmiinpistävää ottelussa oli molemminpuolinen peli-ilo ja positiivisuus. Missään vaiheessa ottelua ei kentällä näkynyt turhautumista tai muita negatiivisia tunteita, vaan molemmat joukkueet tuntuivat nauttivan aidosti pelaamisesta loppuun saakka. Vaikka 10.10. koittavaan kauden alkuun on vielä paljon aikaa ja paljon töitä tehtävänä, saattoi valmentaja Vesa Kuurne poistua hallilta pienoinen hymynkare suunpielessä.