Kauden kolmas turnaus pelattiin 6.11. Jyväskylän Buugilla. Avauskamppailussa Kisaa vastaan koettiin kauden ensimmäinen tappio maalilukemin 4-2. Ottelussa tehtailtiin maaleja vuorotahtiin, kunnes Kisa onnistui kahdesti peräkkäin ottelun kolmannessa erässä. Flanels hallitsi peliä, mutta fiksusti esiintynyt vastustaja pystyi viemään tehokkaamman viimeistelyn ja hyvän vastahyökkäyspelaamisen ansiosta täydet sarjapisteet. Flanelsin maalit kirjattiin Mirka Pölkille ja Sanni Nybergille. Ottelun jälkeisessä palaverissa sekä joukkue että valmennus olivat syystäkin pettyneitä ja seuraavaan koitokseen kaivattiin pientä korjausliikettä.
Iltapäiväpelin TiPa saikin vastaansa sisuuntuneen Flanels-ryhmän, joka uhkui voitontahtoa. Maalivahti Laura Löfgren piti ottelussa nollapelin ja muu joukkue hoiti pallon neljästi TiPa-maaliin, joten loppuluvuiksi kirjattiin Flanelsin 4-0 voitto. Jälkimmäisen ottelun peli-ilme oli aivan toista luokkaa verrattuna peliin Kisaa vastaan. Jokaisesta irtopallosta kamppailtiin loppuun asti ja hyökkäyspelikin näytti luovemmalta. Flanelsin maalintekijöinä kunnostautuivat jälleen Pölkki ja Nyberg sekä Mia Reponen ja Henriikka Norola.
Joukkue jatkaa pistemenetyksistä huolimatta sarjakärkenä, joskin tasaisessa sarjassa erot ovat vain muutaman pisteen luokkaa. Syyskautta on jäljellä kaksi turnausta, joista joukkue tavoittelee täyttä pistepottia ja hyviä asetelmia kevätjaksolle.
-vk-