Naiset miesten jäljillä kohti Suurhallia ja uutta kautta

Myös Flanelsin naisten edustusjoukkue aloittaa kuluvan kauden sarjapelit Lahden Suurhallista – siis miesten tapaan. Naiset matkaavat Lahteen heti pelipäivän aloittavaan aamukymmenen matsiin. Kausi 2018–2019 on joukkueelle järjestyksessään 11.

Kaakkois-Suomen II-divisioonassa on tällä kaudella mukana 9 joukkuetta. Tämä tarkoittaa 16 runkosarjaottelua, jotka pelataan läpi 8 turnauksessa. Sarjan kaksi parasta pääsee pelaamaan noususta I-divisioonaan. Putoamispelkoa ei ole, sillä Kaakkois-Suomessa kakkonen on alin sarjataso.

Sarjataulukko, otteluohjelma, tilastot sekä otteluiden reaaliaikainen seuranta löytyy sarjan omalta sivustolta täältä.

Sunnuntain avausturnauksen vastustajat ovat Pelicans SB II Lahdesta sekä Voima Imatralta. Mainittakoon, että avausvastustaja Pelicanssin riveissä nähdään ykköskentän takalinjoilla ex-Flanels Maria Ampuja (os. Rantamäki).

Peräti kuusi kokonaan uutta pelaajaa

Jossakin vaiheessa kesää näytti jo siltä, että Flanelsin naiset lähtisivät varsin ohuella rosterilla kauteen. Loppukesästä ja alkusyksystä tilanne kuitenkin muuttui, ja nyt riveistä löytyy peräti 6 uutta pelaajaa, joista sunnuntaina debytoi 4. Kun uusvanhat lasketaan mukaan, on uusia pelaajia peräti 8.

Omista kasvateista riveihin on nostettu Viivi Hotti, jolla on kaikki edellytykset ottaa paikka ns. top4-puolustajana. Hartolasta ja Sysmästä riveihin on puolestaan saatu Ella Streng, Hilla Salmio, Anu Ihanajärvi, Elina Kovakoski sekä Vilma Virlander. Vanha tuttu Milli Löfgren on puolestaan saatu puhutuksi toiseksi maalivahdiksi ja Katariina Huuskola tekee paluun. Viime kauden kokoonpanosta on jäänyt pois viisi pelaajaa, joten plussan puolella ollaan.

– Kokenut osasto on edelleen suuressa roolissa, mutta tulitukea odotetaan myös uudelta kaartilta. Kauden alla pelatun harjoituspelin perusteella tämä tavoite on realistinen, summaa päävalmentaja Vesa Kuurne, joka koutsaa joukkuetta yhdessä Petteri Oksasen kanssa.

Pelaajavirta on käynyt sarjan muissakin joukkueissa. Takavuosina Flanels on nähty melkolailla vuoro vuosittain joko kärkikahinoissa tai keskikastissa. Olisiko nyt kärkikahinoiden vuosi?

– Uusien joukkueiden myötä mielenkiintoinen sarja on tulossa. Meidän sentteriosasto Reponen (Mia) – Laitinen (Katariina) – Kuurne (Marja) on sarjan parhaimmistoa. Maalivahtipeli on kunnossa ja joukkue puolustaa tunnollisesti. Tällä kaudella tullaan näkemään suoraviivaisempaa hyökkäyspelaamista, lupaa Kuurne.

Joukkueenjohtajana toimii Maiju Maunula, joka on avausturnauksesta sivussa ulkomaanmatkan vuoksi.