Naiset jatkavat kakkosina

Flanelsin naiset otti vakuuttavat 1-8- ja 6-1-voitot sunnuntaina Jämsänkoskelta. Joukkue jatkaa sarjassa kakkosena.

Ensimmäisessä kamppailussa oli vastassa vielä voitoitta sarjassa oleva Warriors. Ennakkoasetelma otteluun lähdettäessä oli selvä, voittoa lähdettiin hakemaan ja homma helpottui, koska vastustajalla ei ollut yhtään vaihtopelaajaa. Ottelun juoni oli selvillä heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien, oranssipaidat pitivät palloa hyökkäysalueella yrittäen murtaa maalin eteen rakennettua puolustussumppua vastustajan keskittyessä vain roiskimaan palloa pois oman maalin läheisyydestä. Hieman ennen ensimmäisen erän puoliväliä hanat aukesivat ja Flanels teki pari maalia minuutin sisään. Tästä jatkettiin tasaisen tappavasti loppuun asti vastustajan kuitatessa ainoan maalinsa toisessa erässä lepsun puolustuspelin jälkeen.

Tunnin tauon jälkeen vastaan asettui SB JuJu, jota vastaan oli hampaankolossa kauden ensimmäisessä kohtaamisessa tullut tappio. Peli lähti jälleen Flanelsin hallinnalla liikkeelle. Paikkoja tuli hyvää tahtia, mutta jostain syystä mailaa puristettiin ratkaisuhetkillä, joten syötöt ja vedot menivät minne sattui. Erän puolivälissä saatiin kuitenkin tehtyä helpottava avausmaali.

Erätauolla saatiin turha puristus pois mailan varresta ja syöttöjen ja vetojen laatu parani huomattavasti. Erän puolenvälin maissa lukemat olivat 4-0, jonka jälkeen vastustaja iski vastahyökkäyksellä ainoansa.

Viimeisessä erässä Flanels heitti vielä pari häkkiä lisää vaikka paikkoja olisi ollut useampaankin. Näin loppuluvuiksi kirjattiin 6-1.

Päivän antina oli siis tärkeät neljä paunaa sarjanousua ajatellen. Pelaajistosta kaikki pelasivat hyvin ”Let’s go” -meiningillä, mutta maalintekosaralta mainittakoon kapteeni Mia Reponen (5+0) ja Vanessa Koskipalo (4+0), jotka saivat ketsuppipullonsa viimein auki.

Turnaustilastot

20.2.2011 Jämsä, Mäntykallion koulu
Warriors – Flanels 1-8 (0-3, 1-3, 0-2)
Flanels – SB JUJU 6-1 (1-0, 3-1, 2-0)

Kokoonpano
Vilkman Johanna 1+0
Pappinen Anne ”A” 2+1
Nikkanen Riina 0+0
Riipinen Hanna ”A” 0+3
Koskipalo Vanessa 4+0
Pölkki Mirka 1+1
Norola Henrikka 0+0
Kuurne Marja 0+1
Polvilampi Laura 0+1
Niemi-Mara Minna 1+2
Maunula Maiju 0+2
Reponen Mia ”C” 5+0
Rantalainen Elina ”MV” 45 min 1 pm (Warriors -ottelu)
Ikonen Ansa ”MV” 45 min 1 pm (SB JuJu -ottelu)

Kentälliset

Koskipalo – Norola – Pappinen /Polvilampi
Maunula – Riipinen

Niemi-Mara – Pölkki – Nikkanen /Vilkman
Kuurne – Reponen

Jatko

12.3.2011 Tampere, Kaukajärvi
13:00 KoSBy – Flanels
16:00 Flanels – MäntU