MYÖS HARRASTETOIMINTA PAKETTIIN TÄLTÄ KEVÄÄLTÄ

Voimistelu-, urheilu- ja raittiusseura Flanels ry:n hallitus on tehnyt päätöksen lopettaa myös harrastetoiminnan tämän kevään osalta. Salibandykauden suunniteltu päätös on huhtikuussa. Eilen Suomen valtio linjasi uudelleen valmiuslain säädöksiä, jotka pysyvät voimassa tämänhetkisen valtioneuvoston päätösten mukaan 13.5.2020 asti. Näihin säädöksiin kuuluvat muun muassa yli 10 hengen tilaisuuksien järjestäminen, jonka myötä harjoituksia liikuntahallilla ei jatketa enää tänä keväänä.

Kevään ajan seuran somekanavilla pyritään jakamaan vinkkejä ja tukea omatoimiseen harjoitteluun sekä liikkumiseen. Internetissä on tarjolla paljon erinäisiä vinkkivideoita sekä sivustoja, joita seuran hallitus suosittelee jäsenien hyödyntävän.

Kesäkuukausille on suunnitteilla pelivuoroa junnuille ja aikuisille viikottain vaihtuvalla lajilla. Nämä kuviot selviävät vasta lähempänä kesää, kun nähdään miten poikkeustila Suomessa jatkuu. Myös muutaman päivän mittaisesta salibandyleiristä on käyty alustavia keskusteluja.

Hallitus haluaa kannustaa sekä muistuttaa kaikkia jatkamaan liikkumista sekä taito- ja lajiharjoittelua omatoimisesti. Rakentakaa takapihalle laukomisseinä, pelatkaa perheen kanssa pihapelejä tai haastakaa sisarukset itse tehdylle taitoradalle. Liike on lääkettä tässäkin tilanteessa! 

Syksyn salikautta odottaen, 

hallitus