Flanelsin miesjoukkue matkasi Buugi-areenalle pelaamaan Sisä-Suomen nelosdivarin mestaruudesta. Peliaika oli totutusta poikkeava, nyt pelattiin tehokkaalla eli kello katkaistiin joka vihellyksestä. Välierävastus oli nousua kolmosdivariin kovasti hamunnut O2 II, runkosarjan ylivoimainen voittaja. Myös todennäköisyydet olivat O2:sen puolella, sillä kolmella kovajalkaisella kentällä rummuttaminen antaa pidemmässä ottelussa myös etua. Toisaalta myös kaikki paineet olivat vastustajan puolella. Ottelutaktiikaksi päädyttiin ottamaan karvaus päätylaudasta, se toimi edellisessä kohtaamisessa varsin tehokkaasti.
Kahden tehdyn maalin jälkeen O2 sortui jäähyilemään yhteensä 8 minuutin arvoisesti reiluun erään. Flanelsin ylivoima oli mukavan tehokasta ja kolmesti pallo löysi tiensä verkon perukoille. Ylivoimien ansiosta ottelua johdettiin parhaimmillaan 4-2 ja vielä 5-4, mutta pikku hiljaa alkoi askel painamaan ja O2 hivuttautui rinnalle ja ohi. Kolmas erä oli vaikea ja lopputulos vastustajalle 6-10 täysin ansaitusti. Pelaajistosta täytyy nostaa esiin ”ei kautta ilman maalia” -osasto. Ennen viimeistä peliä tehoin 0+9 kauden pelannut Tatu Kiiski laukoi painavan lyöntilaukauksen suoraan vapaalyönnistä sisään ja tutummin maalivahtina viihtyvä Samuli Virlander ohjasi maalin edestä vastustamattomasti pelivälineen maaliin.

Aikaisemmissa raporteissa Buugilta on valiteltu pelaamisen vaikeutta kyseissä paikassa. Viimeinen peli oli ehdottomasti kauden paras näytös ja pitkässä ottelussa pääsi mukavasti pelaamisen makuun. Erityskiitos paikalle saapuneille katsojille, joutsalaisia oli paikalla varmaan kolmisenkymmentä. Mestaruusturnaus konseptina on erittäin toimiva, siitä plussa liiton suuntaan. Flanels oli siis jo aikaisemmin ilmoittanut, että nousua 3-divariin ei haeta eikä paikkaa oteta vastaan. Mahdollisuus kamppailla oman sarjan mestaruudesta oli kuitenkin hauska lisä kauden loppuun. Nopealla silmäyksellä pelaaminen kolmosdivarissa toisi peleihin juuri nähdyn tehokkaan peliajan ja jonkin verran pelireissuja Tampereen suuntaan. Siihen ei resurssit tällä hetkellä riitä.
Toisessa välierässä O2 III voitti FCN:n maalein 6-4 eli finaalissa nähtiin seuran sisäisen kamppailu. ’Grande Finale’ päättyi niukasti maalipistein 5-4 O2 II:sen voittoon. O2 II nousi suoraan kolmoseen ja O2 III eteni pääsee vielä karsimaan paikasta sinne. Onnittelut molemmille joukkueille! O2 on sen verran hieno ja perinteikäs seura, että heille tämä menestys suotakoon.
Ottelun tilastot: https://tulospalvelu.salibandy.fi/match/861862/events
Kokoonpano
1. Laitahyökkääjät: Kuurne – Hurri (c) – Vesalainen
Keskellä: Heinonen
Pakit: Pesonen – Tapper
2. Laitahyökkääjät: Soilu – Hölttä – Virlander
Keskellä: Suuronen
Pakit: Kiiski – Laitinen
Maalissa Keihäsniemi