Miehille köniin – nousukarsintapeli lauantaina

Flanelsin miehet eivät onnistuneet pitämään sarjan kärkisijaa. Näin ollen edessä on nousukarsinta ensi lauantaina SS Löylyä vastaan. Vitosen päätösturnaus pelattiin lauantaina Joutsassa.

Sarjan voittamiseksi ja suoran nousun takaamiseksi Flanels olisi tarvinnut täyden pistepotin. Lunta tuli tupaan kuitenkin jo avausottelussa, jossa Nousu II oli maalipistein 4-3 parempi.

Ottelun ratkaisuksi muodostui se, että Flanels oli kertakaikkisen epäterävä erityisesti hyökkäyspäässä, vaikka vähintään lievästi ottelua hallitsikin. Nousu II sen sijaan oli omilla maalipaikoillaa terävä. Lopussa Flanels sai peliä raiteilleen ja nousi 3-3:een, mutta Nousu II kuittasi voiton pääsemällä katkoon ja maaliin johtaneeseen vastaiskuun Flanelsin pelatessa jo kovalla riskillä.

Toisessa ottelussa SB Fiilistä vastaan ei sitten ollutkaan panosta. Tätä ottelua Flanels hallitsi vieläkin väkevämmin, mutta tulosta ei syntynyt – ei sitten millään ilveellä. Kuvaavaa oli, että jalka oli joukkueelta Owe Weijo lukuunottamatta melkoisen kateissa. Loppulukemat 6-1 Fiilikselle.

Sarjasijoitukseksi tuli siis toinen sija, mikä tietää pääsyä nousukarsintaan. Vastaan asettuu Vaajakoskella jyväskyläläinen SS Löyly, joka oli Keski-Suomen toisen vitosdivarilohkon kakkonen. Tällä tietoa Flanels lähtee koitokseen liki parhaalla miehistöllään. Esimerkiksi kovajalkaiset voimahyökkääjät, päätösturnauksesta sivussa olleet Kerenski Virtanen ja Joel Lahti tekevät paluun rosteriin. Myös Petu Hurri pyritään paikkaamaan pelikuntoiseksi…

Turnaustilastot

24.3.2012 Joutsan liikuntahalli
Nousu II – Flanels 4-3
Fiilis – Flanels 6-1
Peliaika 3 x 15 min tehoton

Kokoonpano
Kuurne Kari
Vainiomäki Arto
Heinonen Niko
Suomalainen Jaakko
Kiiski Tatu
Gyldén Riku
Suuronen Henry
Huikko Pekka
Soilu Pekka
Sipiläinen Teemu
Keihäsniemi Riku
Mutkala Tatu
Kuitunen Juho (mv.), Nousu-ottelu, 45 pmin, 4 pm.
Palvaila Jaakko (mv.), Fiilis-ottelu, 45 pmin, 6 pm.
Kotimäki Jari, vain Fiilis-ottelu
Weijo Olli, vain Fiilis-ottelu

Ei kokoonpanossa
Nyberg Tommi, terve
Virtanen Kimmo, terve – pujottelemassa
Lahti Joel, terve – lentopallo
Hurri Vesa, loukkaantunut – alavartalonvamma

Kentälliset Nousu-ottelun alussa

Kuurne – Vainiomäki – Kotimäki
Mutkala – Soilu

Suomalainen – Kiiski – Suuronen
Sipiläinen – Keihäsniemi

5. pakki Huikko, kiersi
5. lh Gyldén, kiersi

Kentälliset Fiilis-ottelun alussa

Kuurne – Vainiomäki – Kotimäki
Mutkala – Soilu

Weijo – Kiiski – Heinonen
Huikko – Keihäsniemi

Suomalainen – Gyldén – Suuronen
Sipiläinen – Keihäsniemi

Jatko

Nousukarsintaottelu Vaajakoskella lauantaina 31.3. SS Löylyä vastaan. Kellonaika toistaiseksi avoin.