Edellisessä raportissa avattiin lähtökohtia viimeiseen turnaukseen eikä se todellakaan jättänyt kylmäksi. Aamupeliin FCN:nää vastaan lähdettiin rennoin mielin katsomaan mitä päivä tuo tullessaan.
Klo 12.00
Ottelun ensimmäinen vaihto meni hyvin: tehtiin heti maali. Ykköshyökkäyskolmikko Kuurne – Åkman – Hurri oli mainiossa maalivireessä ja Flanels karkasi melko nopeasti turvallisen tuntuiseen johtoon. Paino sanalle ’tuntuiseen’, koska FCN:nän vaarallisuus maalipaikoilla tiedettiin ja Pyry Keihäsniemi saikin venyä useampaan komeaan torjuntaan. Lopulta voitto hienosti lukemin 8-3.
Ottelun tilastot: https://tulospalvelu.salibandy.fi/match/821666/events

Klo 13.00
Hirviareena oli koko päivän täynnä toimintaa ja oman pelin jälkeen ehdittiin erän verran seuraamaan Juuso Lehtosen otteita Happeen P17 -poikain ottelussa Kokkolan Nibacosta vastaan. Samalla oma sarjataulukko alkoi pikku hiljaa asettumaan lopulliseen muotoonsa.
Klo 14.00
Alkoi kaksi peliä vierekkäisillä kentillä, joilla molemmilla oli merkitystä joutsalaisten kannalta. Toisella kentällä pelasivat KonnU ja O2 III, joka oli tasapisteissä Flanelsin kanssa, mutta keskinäisten otteluiden paremmuuden myötä edellä sarjataulukossa. Toisella kentällä taas Nousu pelasi omasta säilymisestään Duoa vastaan. Duo oli tässä kohtaa pisteen edellä eli jommasta kummasta ottelusta oli tultava apuja. Apuja saatiin lopulta Nousulta, joka syttyi tiukassa paikassa, hoiti itsensä kuiville putoamiskamppailussa ja antoi Flanelsille mahdollisuuden mestaruusturnaukseen.
Klo 15.00
Toiseen otteluun Kuukka Gunnersia vastaan lähdettiin siis voitto mielessä. Faneja oli tullut jälleen hienosti paikalle ja jopa Joel Lahti näyttäytyi ennen kuin aloitti valmistautumisen omaan iltapeliin.
Ottelun ensimmäinen vaihto meni hyvin huonosti: vastustaja teki heti maalin. Kuukan pelikirjassa on jotain mikä on aina ollut Flanels-ukoille vaikeaa puolustaa eikä helppoa ollut tälläkään kertaa. Ensimmäisen erän jälkeen uuraislaiset johtivat 1-3. Kovalla yrityksellä ja puhkumisella siitäkin suosta noustiin 4-3 johtoon kolmannen erän alkuun. Tiukasti mentiin loppuun saakka ja maalivahti Samuli Virlanderilta vaadittiin yksi kauden torjunnoista, kun jalka pyyhkäisi kuin kobran häntä poikittaissyötöstä lähteneen maanuoliaisen eteen.
Kuukka otti hyvissä ajoin maalivahdin pois ja kävi, kuten monesti käy. 20 sekuntia ennen loppua palloa maalille ja rähinä päälle ja jostakin sisään. Flanels otti aikalisän ja alkoi kiivas pohdinta: ”miettikö kukaan riittääkö meille tasuri?” Aikalisän aikana selvyyttä tähän ei saatu, joten voittoa lähdettiin hakemaan ilman maalivahtia. Yksi hyvä paikka vielä onnistuttiinkin luomaan ja vastustajan vaarallinen vastahyökkäys pysäytettiin aina niin tyylikkäästi kahdella jäähyllä. Ottelu päättyi lopulta 4-4 ja pisteet tasattiin.
Ottelun tilastot: https://tulospalvelu.salibandy.fi/match/821663/events
Klo 16.00
Pelin jälkeen oli aikaa pysähtyä sarjataulukon ääreen. Kuukka oli myös aikeissa ottaa maalivahdin pois lopussa ja hakea voittoa, koska he olivat pudonneet putoamiskarsijan paikalle. Flanels ehti kuitenkin ensin. Tasapeli sittenkin riitti jatkopeleihin. Flanels voitto Duon ensimmäisessä turnauksessa 9-7 ja toisessa pelissä Duo voitti 7-5. Eli tasan olivat pisteet ja keskinäisten otteluiden maaliero. Ratkaiseva taisi olla keskinäisissä ottelussa tehdyt maalit, joita Flanelsilla oli pari enemmän. Sarjan uskomattomasta tasaisuudesta kertoo se, että ennen turnausta Kuukka oli yhden pisteen Flanelsia perässä molempien ollessa keskikastissa. Lopulta ero oli kolme pistettä, mutta joukkueet päätyivät karsimaan eri suuntiin. 11 joukkueen sarjassa sijoituksilla 2-9 olleet olivat kuuden pisteen sisällä. Joukkueet sijoilla 4-8 mahtuivat kolmen pisteen sisään.
Päivän peleissä onnistumisia nähtiin runsaasti. Maalivahdit loistivat jälleen ja puolustus oli toimivaa. Joukkueen kapteeni Vesa Hurri nakutti komeat tehot 3+4=7. Saman ketjun Santeri Åkman (2+2=4) ja Kari Kuurne (3+0=3) olivat myös tehokkaita. Urho Soilu onnistui myös hienosti maalinteossa molemmissa otteluissa. Vesku nousi tehoilullaan lohkon pistepörssin neljännelle tilalle. Joukkueen peliesityksistä voi syystä olla iloinen, miehet pelaavat kauden parasta peliään juuri silloin kuin pitääkin.
Klo 17.00
Joel aloitti oman urakkansa ja osa jäikin katsomaan suvereenia voittoa. Loput olivat jo kotimatkalla tai ainakin jollain matkalla. Tulevana lauantaina 22.3. pelataan Keski-Suomen nelosdivarin mestaruudesta Buugi-areenalla. Flanels on mukana!
Sarjataulukko ja tilastot: https://tulospalvelu.salibandy.fi/category/412!sb2024ss/group/4/
Kokoonpano:
Kuurne – Åkman – Hurri (c)
Heinonen – Pesonen
Soilu – Suuronen – Hölttä – Vesalainen
Laitinen – Kiiski
mv: Keihäsniemi (1. peli), Virlander (2. peli)