Leiriviikonloppu ohi

Flanelsin ykkösmiehistön ja C93-poikain yhteinen 3-päiväinen leiritys päättyi sunnuntaina. Viikonvaihteen pääteemoina olivat pelitaktilliset perusasiat, joiden kimpussa joukkueet olivat niin teoriassa, käytännössä kuin videoita analysoidenkin.

Kunkin leiripäivän harjoitusvahvuus oli päälle 30 henkeä. Perjantain pääaiheena oli puolustuspeli, lauantaina karvauspeli ja sunnuntaina hyökkäyspelaaminen.

Flanels-miehet pelasivat leirin päälle vielä sunnuntaina harjoitusottelun vaajakoskelaista FCV-90-joukkuetta vastaan. Ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen tasapeliksi 5-5.

B-junioreiden SM-karsintasarjaan osallistuva FCV onnistui heti ottelun alusta lukien pallonhallintapelissä ja joukkue liikkui kentällä varsin näyttävästi.

Flanelsissa saivat kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa vastuuta erityisesti uudet, viime kaudella B-juniorisarjaa pelanneet pelaajat. Kokoonpanosta puuttui kaikkiaan 6 pelaajaa.

Ottelun tempo ja fyysisyys pääsivät hieman yllättämään alussa ja FCV kirikin 1-2 maalin johtotilanteisiin kahdessa ensimmäisessä erässä.

Päätöserässä Flanels-miehet nostivat juoksutempoa askeleen, vaikka takana olikin kova leiri: tuloksena nousu tasoihin ja maalin johtoon. FCV kuitenkin tasoitti 10 sekuntia ennen päätöstä ylivoimalla.

Ottelutilastot

Flanels – FCV90 5-5 (0-1, 1-2, 4-2)
Peliaika ottelussa 3 x 20 min tehoton

Kokoonpano
Jokinen J. 2+0
Suuronen I. 1+0
Seppälä J. (a) 1+0
Saari A. (a) 1+0
Heiska K. 0+1
Heinonen N. 0+1
Huikko P. 0+1, 2 min
Slant J. 0+0
Suuronen H. 0+0
Kärnä O. 0+0 (loukkaantui avauserässä)
Vainiomäki A. (c) 0+0
Kosonen H. 0+0
Tabell P. 0+0, mv. (1. ja 3. erä)
Onali J. 0+0, mv. (2. erä)

Ei kokoonpanossa
Weijo O., terve – urheilukilpailuissa
Tonteri A., terve – urheilukilpauiluissa
Kämppi V., terve – työeste
Kuurne K., terve – työeste
Kärnä T., terve
Gyldén R., loukkaantunut – kuume
Hurri P., loukkaantunut – nivusvamma

Jatko

Edustus pelaa back to back -kamppailun naapuriseura Bandy Boys -88:aa (2. div) vastaan seuraavan kahden viikon aikana. BB kohdataan ensin Sysmässä perjantaina 17.8. klo 19 ja lauantaina 25.8. klo 11 Joutsassa.

C93-pojat matkaavat puolestaan sunnuntaina 19.8. Champions Cupiin Espooseen.