Kausiennakko: IV divisioona

Flanelsin edustujoukkue, miesten IV divisioonaan osallistuva ykkösjoukkue aloittaa sarjapelit Joutsassa lauantaina. Joukkue tavoittelee mukana oloa kevään nousukahinoihin, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Lohkon muita joukkueita ei juuri kesän aikana ole analysoitu, mutta Flanelsin tapaan 3. divarista pudonnut Ikhtys lienee yksi sarjan ennakkosuosikkeja liiga- ja 2. divarivahvistuksiensa myötä. Mielenkiintoisia vastustajia ovat ainakin SBS Horna ja O2 II.

– Tärkeintä on ensin saada oma peli kulkemaan niin kuin se on harjoituksissa ja harjoituspeleissä parhaimmillaan kulkenut. Vasta sen jälkeen ruvetaan tarkkailemaan vastustajia, joukkueen kapteenina jatkava Arto Vainiomäki pohtii.

10 joukkueen sarjassa pelataan 2-kertainen runkosarja. Paras nousee suoraan 3. divariin, toinen karsimaan. Kolmen tai kahden viimeisen kohtalona on pudota 5. divisioonaan.

Kovia harjoitusvastustajia

Flanels I on tähänkin kauteen valmistautunut saliharjoituksilla jo loppukesästä alkaen. Harjoitusotteluita on pelattu pelkästään 2. divisioonan joukkueita vastaan. Myös cup-vastustajat olivat kovia.

Myös Flanels I kokoonpanossa on tapahtunut pientä säätöä viime kauteen nähden. Hyökkäyspäähän ”hankittiin” Hatsinan A-junioreista lupaava Tuomas Tanttu, jolta odotetaan erityisesti maalintekovoimaa. Pekka ”Posti” Soilu tekee paluun 2-miehistöstä tuoden ennenkaikkea järkeä ja rauhallisuutta hyökkäyspeliin.

– Uusia tulokkaita on aina kiva nähdä, mutta Postin paluu on hienoa asia varsinkin meille konkaripelaajille. Kymmenen kauden takaisesta, eli ensimmäisestä sarjajoukkueesta ei tämän kauden joukkueessa ole mukana kuin enää 5 pelaajaa, joista 4 on pelannut kaikki kaudet oranssinuttujen ykkösjoukkueessa. Onko nykyisillä kannattajillamme tietoa, ketkä nämä pelaajat ovat?, Vainiomäki päättää heittäen kysymyksen faneille.

Miehistö harjoittelee yhdessä seuran C93-poikien, joten pelaajavaihto sillä rintamalla tulee olemaan suurta. Huippulupaus Tatu Kiiski tavoittelee jopa puolustuksen Top4-paikkaa, mutta kykenee peliin tarvittaessa myös hyökkääjänä. Myös Riku Keihäsniemi on jo nähty takalinjoilla tuntuman otossa.

Samoin luottoa saanee maalivahti Nico Tarhanen, kunhan saa häntä vaivanneet vammat kaikkinensa hoidettua.

Oma lukunsa pelaajapaletin pyörityksessä on armeija. Parhaillaan harmaissa ovat Kalle Heiska, jatkosopimukseen äskettäin päätynyt Olli Kärnä sekä maalivahti Jaakko Onali. Lisäksi armeijassa on harjoitusringissä mukana oleva Jonathan Slant. Jouluna armeijaan lähtevät puolestaan varakapteeni Antti Saari, Jussi Jokinen sekä hyökkääjä Niko Heinonen, mutta samalla Kärnä siirtyy reserviin.

Pistevainua – mieluiten koko kaudeksi, kiitos

Flanelsin ykkösjoukkueen perisynti monen kauden ajan on ollut eräänlainen ”yleistehottomuus”. Tämä on ilmennyt kahdella tapaa. Altavastaajia ja lähtökohtaisesti heikompia vastaan joukkue ei ole juuri koskaan historiansa aikana kyennyt ns. maali-iloitteluun, vaan ottelut lipsahtavat aina tiukoiksi väännöiksi.

Toinen tehottomuuden mittari taas on pelaajien henkilökohtaiset maali- ja syöttöpistemäärät. Varsinaisia pisterohmuja, eli enempään kuin piste per peli -tahtiin kykeneviä on ollut vuosittain vain 1-3. Salibandyssä se on armottoman vähän.

Lupaavia pelaajia organisaatiossa kuitenkin riittää. Avainkysymykseksi onkin nousemassa se, kuinka nouseva nuori polvi saataisiin takomaan pisteitä läpi kauden – ja vielä pysymään terveenä. Parin viime kauden ajan loukkaantumisia ja sairasteluita on ollut harmina liiankin kanssa.

Seuraa näitä!

Paineet ovat siis maalin- ja pisteentekovoimassa. Seuraa näitä -pelaajat onkin valittu juuri tästä näkökulmasta katsoen…

Tuomas Tanttu: Kykeneekö Hirvensalmelta Joutsaan muuttanut ex-Hatsina-peluri heti 20 maalin kauteen?

Seppälä-Owe-kaksikko: Erinomaisella asenteella harjoituskauden hoitanut kaksikko kykenee edelleen liki ylivoimaiseen vauhti-, voima- ja taitopeliin oranssipaidoissa. Yhteensä 50 ”paunaa”?

Heinonen, Kärnä, Heiska, Jokinen: Kuka iskee miesjoukkueessa ensimmäisenä 20 pisteen rajan rikki – vai iskevätkö kaikki neljä?

Riku Gyldén: Runnonut itsensä Top4-puolustajaksi. Hoitaa pelit kovalla asenteella ja nyt alkanut viihtyä myös peliä tekevässä roolissa. Haastanee jo Petun ja Aban puolustajien pistekilpaan?

Suurosen veljekset + Kossu: Entä miten vastaavat Tammen ”kultaisen sukupolven” kasvatit kasvavaan rooliin ja vastuuseen? Yhteensä jopa 100 pistettä…?