Flanels ry:n hallitus linjasi tiistain kokouksessaan ne harraste- ja kilpatoiminan ryhmät, joiden toimintaa valmistellaan kevään ajan. Tavoitteena on, että ryhmät toimivat kaudella 2007-2008 (lista alla).
Asiaa oli valmistellut seuran kehittämis- ja strategiavaliokunta. Se jatkaa vielä työtään ja antaa myöhemmin keväällä esityksensä tarvittavista organisaatiomuutoksista ja käytänteiden uudistuksista sekä erillisestä seurastategiasta.
Em. asiat tapahtuvat siksi, koska Joutsan uusi liikuntahalli muuttaa toimintaympäristöä oleellisesti mm. harjoitusmahdollisuuksien paranemisen, mutta myös kasvavien kustannusten vuoksi.
Muistio strategiaryhmän I kokouksesta:
Kilpatoiminta
Kilpatoiminta jakaantuu aikuis-nuorison ja lasten kilpatoimintaan. Lapsille kilpatoiminta toteutetaan Nuori Suomi -periaatteiden puitteissa. Aikuisille ja nuorille kilpatoiminta on puolestaan ns. pitkälle vietyä harrastetoimintaa.
Flanels I
Joukkueen jäsenet ovat sitoutuneita sekä laji- että fysiikkaharjoitteluun. Hyvää kuntoa pidetään yllä tai parannetaan. Harjoittelun vaatimustaso tuo haasteellisuutta ja mielenkiintoa lajin harrastamiseksi. Harjoittelua n. 4 kertaa per viikko ja toimintaa n. 10 kk / vuosi. Erityishuomio kiinnitetään loukkaantumisten vähentämiseen tulevalla kaudella.
Flanels II
Salibandyharrastajista koottu kilpajoukkue, joka haluaa ns. tavallisen harrastamisen lisäksi myös kilpailla. Viime kauteen verrattuna lisätään hieman pienimuotoista harjoittelua, jotta yhteispeli paranisi. Harjoitus- /pelivuoroja on 2 viikossa n. elo-syyskuusta maaliskuulle. Pelipaikoista tai -ajasta ei kilvoitella, mutta pelkkä peleihin osallistuminen ei ole mahdollista.
C93-pojat
Kilpatoimintaa, joka mahdollistaa myös muiden urheilulajien harrastamisen ja koulunkäynnin salibandystä huolimatta. Tavoitteellisuutta lisätään hieman, mikä mahdollistuu mm. parempien olosuhteiden myötä. Harjoituksia syyskauden ajan 3:sti viikossa, kevätkaudella 2:sti viikossa. Osa harjoittelun elementeistä yhteisiä Flanels I kanssa. Harjoittelun kokonaisuutta suunnitellaan yhdessä jalkapallon kanssa, kuntosaliharjoittelu pyritään samaan myös mukaan.
D95-pojat
Salibandykoulusta muodostettava uusi kilpajoukkue, jonka tavoitevahvuus on n. 18-20 pelaajaa. Ensimmäisen kauden tavoitteena on opetella lajiharrastuksen perusteita. Harjoittelua 2:sti viikossa elokuusta maaliskuuhun.
Harrastetoiminta
Harrastetoiminnan tarkoituksena on luoda edellytykset harrastaa salibandyä/sählyä ohjatusti Joutsan seudulla. Harrastetoiminta on vapaa-ajanpalvelu, jota Flanels tuottaa.
Miehet +35
Yli 35-vuotiaille miehille tarkoitettu harrastevuoro, 1-2 kertaa viikossa. Syksyllä tehdään päätös mahdollisesta sarjaan (n. 4-6 turnausta) osallistumisesta, mikäli harrastajia on riittävästi.
Naiset-tytöt
Peli- ja harjoitusvuoro kahdesti viikossa. Harjoittelua lisätään hieman, erityishuomio pelitekniikassa sekä pelikentälle sijoittumisessa ja rooleissa.
Salibandykoulu – tytöt
Uusi ryhmä. Ala-asteikäisille tytöille tarkoitettu salibandykerho, joka kokoontuu kerran viikossa. Opetellaan lajin perustaitoja.
Salibandykoulu – pojat
Ala-asteikäisille pojille tarkoitettu salibandykerho, joka kokoontuu kerran viikossa. Opetellaan lajin perustaitoja.
Perhesähly
Uusi ryhmä. Perheille tarkoitettu sählyn pelivuoro, jossa vanhemmat ja lapset pelaavat yhdessä. Kokoontuminen kerran viikossa.
Yläaste-lukioikäiset pojat
Uusi ryhmä. Sählyn pelivuoro kerran viikossa koulupäivän päätteeksi.