Flanels II toi kauden toisesta, Killerin turnauksesta mukanaan yhden sarjapisteen. Piste saatiin avausottelun tasapelituloksella 3-3 FCCP:tä vastaan. Toisessa ottelussa potin korjasi muuramelainen MuurY II lopputuloksella 10-4.
FCCP-ottelu oli tasaväkinen koko pelin ajan. Killerin uuden liikuntakeskuksen pelialusta mahdollisti nopeatempoisen ja teknisesti hyvän ottelun. Kumpikin joukkue puolusti hyvin, jolloin vaarallisia maalintekotilanteita syntyi vain muutamia, mutta ne hyödynnettiin tehokkaasti.
Ottelu Muuramen Yritys II:ta vastaan oli tasapäinen vain ensimmäisen erän ajan, vaikka teknisesti joukkueet ovatkin samaa tasoa. MuurY:n juoksuvoimaisempi pelaajamateriaali väsytti Flanelsin ottelun toisessa ja kolmannessa erässä. Joukkue joutui vetäytymään omalle pelialueelleen puolustamaan ja vaaralliset hyökkäykset jäivät vähäisiksi.
Tällä kertaa Flanels vältti jo ominaisiksi tulleiden turhien rangaistusten ottamisen ja selvisi turnauksessa ilman yhtäkään jäähyminuuttia. Joukkue noudatti sääntökirjaa tavallista paremmin, mutta myös tuomarien toivoisi tekevän niin. Salibandyn säännöissä ei missään kohdassa mainita, että mailan heittämisestä, hyppäämisestä, päällä peluusta tai väärästä muurin etäisyydestä vapaalyöntitilanteissa riittäisi rangaistukseksi vain sormen heristely, pään ravistelu tai tuima katse rikkeen tehneen pelaajan suuntaan. Entäs sitten, kun toinen joukkue tekee saman rikkeen? Uskalletaanko siihenkään puuttua? Katsotaanko sekin sormien läpi?
Vaikka maalinteko ei enää tuotakaan ongelmia, maalintekotilanteita syntyy silti liian vähän. Flanels II:n otteista puuttuu tietty suoraviivaisuus: hyökkäyspään tilanteissa ei aina tiedetä, milloin syöttää ja milloin laukoa. Usein hyvätkin paikat hukataan, kun selvässä laukaustilanteessa ei oteta itse vastuuta, vaan pallo tyydytään syöttämään kaverille. Toisaalta syöttäminen on parempi vaihtoehto kuin pallon laukominen suoraan päin vastustajan pelaajaa. Myös poikittaisliikkumiseen pelikentällä tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Se mahdollistaisi paremmin pallon syöttämisen hyökkääjille vastustajan puolustuslinjan taakse. Hyökkäystilanteessa myös pakkien tulisi hakea paikkaa aktiivisemmin, ja hyökkääjien pitäisi syöttää pallo rohkeammin puolustajille. Tällöin pakit pääsisivät laukomaan useammin, ja mahdolliset paluupallot voitaisiin siirtää ”pömpeliin”.
TS
Turnaustilastot
FCCP – Flanels II 3-3 (0-0, 2-1, 1-2)
MuurY II – Flanels II 10-4 (4-3, 3-0, 3-1)
peliaika 3 x 15 min tehoton
Kokoonpano
Virtanen K. 0+2
Purojärvi J. 1+0
Niemi J. 0+2
Nieminen A. 1+0
Kuoppala L. 0+1
Hahtala P. (mv)
Suhonen J.
Sipiläinen T. 0+2
Kuurne K. 2+0
Oksanen P. 1+0
Kuusinen P.
Tenhunen T.
Juvonen M. 2+0
Repo S.
Ei kokoonpanossa
Heino J.-M.
Hepola M.
Valtonen J. (mv)
Jatko
Kausi jatkuu Killerillä 7.12.2008, jolloin vastassa ovat SB Pommak ja FCCP.