Kakkonen jäi pisteittä Jyväskylässä

Flanelsin miesten kakkosjoukkue jäi pisteittä Jyväskylän Killerin liikuntakeskuksessa pelatussa turnauksessa lauantaina 7.11., kun FCCP voitti 10-2 ja TiSu 3-2.

Jo turnaukseen lähdettäessä FCCP:n arveltiin olevan hyvin liikkuva joukkue, joten ennakkoon tiedettiin puolustuspelaamisen onnistumisen olevan ratkaiseva tekijä ottelun lopputuloksen kannalta. Melkoinen yllätys olikin, kun Flanelsin Tuukka Tenhunen teki ottelun avausmaalin jo minuutin pelin jälkeen. Toinen ihme koettiin heti minuuttia myöhemmin, kun FCCP:n pelaajat siirsivät pelivälineen omaan maaliin, ja tilanne oli jo 2-0 flanelsilaisten eduksi. Vaikka vastustaja tekikin ensimmäisessä erässä avausmaalinsa, toiseen erään lähdettiin Flanelsin johtaessa ottelua 2-1.

Toisen erän alussa ajassa 16:48 vastustaja iski 2-2 tasoituksen ja 2-3 johtomaalin pelikellon näyttäessä aikaa 20:12. Tämän jälkeen FCCP latoikin reilussa seitsemässä minuutissa taulululle lukemiksi 2-7, joista kaksi maalia syntyivät alivoimalla oranssipaitojen unohtaessa puolustusvelvoitteensa ylivoimakentällisillä pelattaessa.

Kolmannessa erässä FCCP teki vielä kolme maalia, jolloin ottelu päättyi Flanelsin kakkosjoukkueen musertavaan 2-10 tappioon.

Toinen ottelu TiSua vastaan olisikin sitten ollut voitettavissa. Ensimmäinen vastustajan tekemä maali jo 17 sekunnin pelin jälkeen meni taas tyypillisen flanelsilmaisen erien alun sekoilun piikkiin. Ottelu pystyttiin kuitenkin tasoittamaan Sami ”Korpa” Revon tekemällä maalilla ja 1-2 johtoonkin mentiin Matti ”Maho” Juvosen rannelaukauksella. Johtoa ei pystytty säilyttämään vaan TiSu tuli tasoihin ja lopulta 3-2 voittoon.

Jyväskylän turnauksessa epäonnistuttiin melkein jokaisella osa-alueella. Suurin osa vastustajan tekemistä maaleista syntyi, kun vastustaja syötti pallon vartioimattomalle pelaajalle Flanelsin maalin eteen, josta peliväline lauottiin suoraan verkkoon. Kakkosjoukkueen puolustus sijoittautui jatkuvasti väärin: Puolustustilanteessa vastustajan pelaajat jäivät vartioimatta oman maalin edustalla, ja jos kaksintaistelutilanne voitettiin, pelikaverille ei tarjottu syöttöpaikkaa, vaan hänet jätettiin oman onnensa nojaan nurkkiin ja laitoihin taistelemaan. Tämä vaivasi myös hyökkääjiä.

Hyökkäykseenlähdöt epäonnistuivat jatkuvasti, koska jokainen vastustajan pelaaja oli jatkuvasti metrin päässä Flanelsin pelaajasta, ja hyökkääjien liikkumattomuus ei ainakaan parantanut syöttömahdollisuuksia. Oranssipaidat syöttivät pallon joko suoraan vastustajille, jotka tekivät kaiken mahdollisen, jotta pelivälineen haltuunotto olisi ollut äärimmäisen vaikeaa. Jos yksi tai kaksi syöttöä menivätkin perille, niin viimeistään tämän jälkeen vastustaja sai karvattua pallon itselleen. Tähän yritettiin lääkkeeksi sitä, että pallo koitettiin pelata keskikentän yli suoraan vastustajan päätyyn, mutta tämäkin tehtiin väärällä tavalla: Epätoivoisten roikkupallojen sijasta pallo olisi pitänyt lyödä voimalla laitaa pitkin ylimpänä kyttäävällä omalle pelaajalle. Nyt vastustajat ottivat pallot ilmasta haltuun ja käynnistivät hyökkäykset salaman nopeasti. Huono vaihtoehto tuntui olevan myös pallon kuljettaminen yksin keskikentälle ja sen menettäminen, mistä seurasi jatkuvasti vaarallisia vastahyökkäyksiä.

Paljon on toivottu pallon syöttämistä hyökkäystilanteessa puolustajalle, ns. viivapelaajalle. Tähän ei kuitenkaan olla pystytty, koska hyökkäystilanteessa hyökkääjiä alempana on vain kaksi pelaajaa. Näissä tilanteissa tulisikin koittaa kolmannen pelaajan käyttämistä viivassa, jolloin hyökkääjillä olisi enemmän syöttömahdollisuuksia syvyyssuunnassa, ja tällöin maalia kohti suuntautuvien laukausten määrä kenties lisääntyisi.

Lisäksi allekirjoittanut pelaaja-toimittaja haluaa arvostella nykyisten ylivoimakentällisten järkevyyttä, koska kauden tässä vaiheessa niiden koostumukset eivät voi perustua ainakaan annettuihin näyttöihin. Ilman harjoittelua siirtyminen ylivoimakentällisistä normaaliin peluutukseen on aiheuttanut vaikeuksia ja hämmennystä vaihtoaitiossa, jossa allekirjoittanut toivoisikin jatkossa kuulevansa aiempaa vähemmän, ”tuunks mä nyt susta”- ja ”ketkä menee seuraavaks kentälle”-keskusteluja.

Antti ”Nuppi” Niemisen kanssa käydyssa kehityspalaverissa ainoaksi positiiviseksi asiaksi tunnustettiin Pekka Hahtalan maalivahtityöskentely TiSu-ottelussa, jossa hän esitti viime kaudella tutuksi tulleita haamutorjuntojaan.

TS

Turnaustilastot

7.11.2009 Jyväskylä, Killerin liikuntahalli
Flanels II – FCCP 2-10 (2-1, 0-6, 0-3)
TiSu – Flanels II 3-2 (1-0, 1-2, 1-0)
Peliaika 3 x 15 min tehoton

Kokoonpano
Virtanen K. (c)
Mutkala T. 0+1
Purojärvi J.
Heinonen N. 0+1
Nieminen A.
Repo T.
Hahtala P. (mv)
Suhonen J. 5 min
Sipiläinen T.
Valtonen J. 2×2 min
Tenhunen T. 1+0, 2×2 min
Heino J.-M.
Juvonen M. 1+0
Repo S. 1+0

Ei kokoonpanossa

Niemi J.
Vesalainen J.-P.

Jatko

21.11.2009 Mäntykallion koulu Jämsänkoski
14:30 FCV M5 – Flanels II
17:30 Flanels II – SB Pommak X