Huonolla pelillä voitto, paremmalla tappio

Flanels I sai kokoon kaksi sarjapistettä lauantaina Jyväskylän Killerillä. Voitto irtosi maalipistein 8-2 Räyhästä, joskin kehnon peliesityksen jäljiltä. Toisesta ottelusta tuli sitten turpaan niukasti 4-3, mutta peliesitys oli päivän aloitusta selvästi parempi.

Räyhä oli liikenteessä vain seitsemän kenttäpelaajan voimin, mutta teki ansiokkaasti kiusaa Flanelsille. Oranssipaitojen hyökkäykset muuttuivat pitkiksi kuljetuksiksi, joiden päätteeksi haettiin avaavia poikkisyöttöjä. Toivotonta. Peruuttelevia(kin) joukkueita vastaan pitäisi kyetä heti alusta yksinkertaisiin syötä, liiku, lauo -ratkaisuihin, joita nähtiin vasta Pekka Soilun kehiintulon myötä. Avauserän viltissä levännyt Soilu toi kaivattua suoraviivaisuutta ja naputti tehot 3+1.

Hornaa vastaan Flanels sitten ryhdistäytyi. Nyt peli eteni kuten pitikin ja ottelusta muodostui tasainen taisto, jonka ratkaisu nähtiin vasta päätöserässä. Horna käänsi Flanelsin 3-2-johdon itselleen 4-3. Jälkikäteen pohdiskellen ainakin avauserän maalipaikat olisi ollut syytä hyödyntää. Kärkipäähän ylettämistä ajatellen tappio Hornalle oli pahaisku tällä erää.

Turnaustilastot

Flanels – JyRä 8-2 (x-x, x-x, x-x)
SBS Horna – Flanels 4-3 (x-x, x-x, x-x)

Kokoonpano
Heinonen Niko 4+1
Soilu Pekka 3+1
Seppälä Jussi 0+4
Kärnä Olli 1+2
Heiska Kalle 0+2
Tonteri Antti 1+0
Vainiomäki Arto 1+0
Kosonen Heikki 1+0
Huikko Pekka 0+0
Kiiski Tatu 0+0
Hurri Vesa 0+0
Saari Antti 0+0
Suuronen Henry 0+0
Suuronen Ilari 0+0
Weijo Olli 0+0
Gyldén Riku 0+0, 2 min
Onali Jaakko mv. molemmat ottelut (Horna ottelu 44 min.) 0+0

Ei kokoonpanossa
Keihäsniemi R., terve

Jatko

Sarja jatkuu 22. päivä helmikuuta jälleen Killerillä Jyväskylässä. Vastassa ovat O2 II (klo 16) ja Toverit (18), molemmat Jyväskylästä.