Flanels ry hakee ohjaajia ym. toimijoita kauden 2017-2018 salibandyn toimintaryhmiin, joista suurin osa on ns. harrasteryhmiä seuraavissa kategorioissa:
1) Palkattu ohjaaja, 2 paikkaa jäljellä
Sinä lukiota tai ammattikoulua käyvä (tai hieman vanhempikin), Joutsassa tai lähiseudulla asuva, mieluusti Flanels ry:ssä itse salibandyä harrastava pelaaja. Haemme nuorten harrasteryhmiin muutaman hengen vahvuista nuorista koostuvaa ohjaajajoukkoa, joka vastaa työvuorojen mukaisesti eri harrasteryhmien vetämisestä. Tehtävästä maksetaan palkkaa. Viikkotuntimääräsi voi olla esim. n. 2-6, sovitun mukaisesti.
2) Vanhempia lasten harrasteryhmiin
Nuorten harrasteryhmiin ohjaajiksi, joukkueenjohtajiksi ym. vastuutehtäviin. Haemme ensi sijassa niiden lasten vanhempia, joiden lapset itse ovat ryhmissä mukana. Tehtävistä saa kulukorvauksen matkoista ja turnauksista.
3) Muuten salibandystä, erityisesti ohjaamisesta tai uusista ryhmistä kiinnostuneet
Ota rohkeasti yhteyttä. Tekemistä löytyy aina!
Huom! Kotisivujen ryhmäjakoa ei vielä ole päivitetty alkavaan kauteen.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Jukka Huikko
Kilpa- ja valmennusvastaava
jukka.huikko(a)flanels.org