
Lauantaina 25.3. pelattiin kotihallissa noususta sarjatasoa ylemmäksi. Paikkansa loppupeleihin olivat ansainneet kotijoukkueen lisäksi KuuMat, Valo ja Valo II. Kahdella voitolla irtoaisi yhdelle tästä porukasta paikka kakkosdivarissa tulevalle kaudelle.
Ensimmäisessä pelissä kohdattiin KuuMat, joka on perinteistesti tarjonnut kovan vastustuksen kaukalossa. Samoin oli nytkin. Flanels sai otteluun lentävän lähdön, kun Mirka Pölkki vei kotijoukkueen johtoon 23 sekunnin pelin jälkeen. Seuraavista kahdesta maalista vastasi vierasjoukkue ja äkkiä oltiinkin takamatkalla. Heidi Mutkala tasoitti tilanteeksi 2-2 erän puolivälissä Sanni Nybergin syötöstä. Minuuttia myöhemmin Flanelsin johtomaalista vastasi Nyberg, syöttöpiste Henriikka Norolalle. Ensimmäisen erän loppulukemat 3-2 Flanelsille.
Toisessa erässä Flanels osui kahdesti; ensiksi Nyberg pelin toisellaan soolonsa jäljiltä tilanteeksi 4-2 ja myöhemmin Essi Tarhanen laukoi suoraan Mutkalan namupassista erätaukotilanteeksi 5-2.
KuuMat kavensi kolmannessa erässä tullen kahden maalin päähän, mutta sen lähemmäksi ei Flanels vastustajaa päästänyt, Katariina Huuskolan kaksi maalia olivat lopullinen niitti ottelulle, vaikka KuuMat vielä kaunistelikin loppulukemia ilman maalivahtia pelatessaan. Lopputulos 7-4 ja illaksi oli luvassa jännitystä kerrakseen.
https://salibandy.fi/tulospalvelu/ottelut/305262/yhteenveto
Toisessa pelissä ratkoivat jyväskyläläiset Valo ja Valo II. ”Ykkösjoukkue” oli vahvempi ja vei voiton 9-5. Tämä tarkoitti sitä, että paikan kakkosdivarissa ratkaisevat Flanels ja Valo.
Ottelun alkuvihellyksestä ei ehditty kuin reilut 30 sekuntia, kun Pölkki vei Flanelsin johtoon. Valo oli vahva ottelun ensimmäisessä erässä ja vastasi kahdesta seuraavasta osumasta. Toiseen erään lähdettiin Valon 1-2 johtoasemassa.
Flanels aloitti kakkoserän ylivoimalla onnistuneesti. Maiju Maunula tasoitti ottelun Marja Kuurneen syötöstä. Sitä seurasi Flanelsin tehohetki ja minuutin sisään pallo löysi tiensä Valo-maaliin vielä kahdesti – ensin Henriikka Norolan toimesta ja sen jälkeen Anu Ihanajärven laukaus maskista yllätti Valon maalivahdin. Syöttöpiste Ihanajärven maaliin Pölkille. Kuurne laukoi vielä Huuskolan syötöstä toisen erän loppuun Flanelsille kolmen maalin johtoasemaan ennen erätaukosummeria.
Valo aloitti kolmannen erän ylivoimalla ja kavensi sen aikana onnekkaasti tilanteeksi 5-3. Flanelsilla oli omat paikkansa kolmannessa erässä, mutta palloa ei enää saatu toimitettua maalin perukoille. Kovaa ja energisesti pelannut Valo aiheutti toistuvasta vaarallisia hyökkäyksiä Flanels-vahti Johanna Oksasen kenttäpäädyssä. Ansaittu kavennusmaali tuli ajassa 37:38 ja trilleri oli viimeistään valmis.
Flanels repi ja raastoi sen minkä pystyi, mutta tällä kertaa viimeisen sanan sanoi vierasjoukkue. 20 sekuntia ennen loppusummeria löytyi pallo jälleen Flanels-maalista maalinedusruuhkan päätteeksi. Edessä oli äkkikuolemaperiaatteella pelattava jatkoaika, jossa ensimmäisen maalin tehnyt joukkue voittaa ottelun. Urheilu tarjoili jälleen kerran pahinta ja parasta dramatiikkaa, kun digitaalit pysähtyivät Valon voittomaalin merkiksi ajassa 48:53. Seurauksena Valolle paikka kakkoseen ja Flanels jatkaa kolmosessa.
https://salibandy.fi/tulospalvelu/ottelut/305264/yhteenveto
Koutsin mietteitä
Runkosarjavoiton mukana tulleet hyvät fiilikset unohtuivat melko nopeasti viimeisen ottelun päätyttyä. Lopputulosta täytyy kuitenkin kunnioittaa. Valo oli lauantaina juuri tuon piirun verran parempi ja pystyi pelaamaan nousujohteisen ottelun. Valmentajana täytyy kuitenkin kokea tietynlaista ylpeyttä siitä, miten joukkue suoriutui tiukassa paikassa aina loppuvihellykseen saakka. Yhteishenki ja taistelutahto ovat tekemisen kulmakiviä, joka näkyi myös kentällä.
Pelillisesti karsintaturnaus oli vähän kaksijakoinen sisältäen (kuten usein aiemminkin) hyviä ja vähän heikompia jaksoja. Varsinkaan ratkaisupelissä ei oikein saatu omaa pallollista peliä toivotunlaiseen tasapainoon. Tästä seurauksena oli se, että jouduttiin puolustamaan paljon pallottomana. Myös Valon pitkillä avauksilla toteutetut hyökkäykseenlähdöt aiheuttivat ongelmia viisikkopuolustukselle. Joka tapauksessa ottelu olisi pitänyt voittaa kakkoserässä saavutetun etumatkan turvin. Sitä ei voi kiistää. Valmennus ottaa ison miinuksen itselleen siitä, ettei pystynyt reagoimaan tarpeeksi hyvin pelivasteen nousemiseen ja muutostarpeeseen pelitavassa ratkaisuhetkillä.
Kokonaiskuva kaudesta on mallia kiitettävä. Tuloksellisesti se vain jäi tällä kertaa yhtä pomppua vaille täydellisestä. Oli kaikesta huolimatta hieno kausi joukkueelta, ja erityisesti on hieno tapa lopettaa se merkityksellisiin peleihin, vaikka vielä vähän harmittaakin. Ja jos yhtään tunnen pelaajiani, niin tästä tullaan takaisin peliareenoille entistä kovempana…
-vk-
Kokoonpano 25.3.2023
Huuskola-Norola H. (A)-Pölkki
Ihanajärvi-Maunula
Norola T.-Nyberg-Mutkala
Tarhanen-Kuurne (A)
Maalissa: Oksanen