FLANELSITTARET VALMIINA SARJAKAUTEEN – ENSIMMÄISEN TURNAUKSEN RAPORTTI

Viitisen kuukautta on kulunut siitä, kun Äänekosken Pankkari Areenan ovi suljettiin sarjakauden päättyessä värikkäiden vaiheiden jälkeen kolmossijaan. Tämä tarkoitti sarjatason ja peliympäristön säilymistä ennallaan tälle kaudelle. Valmennus sai kuin saikin jatkaa vielä joukkueen peräsimessä yksivuotisella sopimuksella, vaikka kauden alussa asetetutuista tavoitteista hieman jäätiinkin vajaaksi.

Pelaajistossa tapahtui kesän aikana normaalia vaihtuvuutta, vaikkakin tällä kertaa rosteri kapeni entisestään määrällisesti. Valmennukselle uutena pelaajana ryhmään liittyi Sanni Nyberg. Joukkueen kokoonpano koostuu tällä hetkellä 11 kenttäpelaajasta ja maalivahdista. Muutamia lisäyksiä saatetaan tosin nähdä kauden edetessä, mutta näiltä osin neuvottelut ovat vielä kesken.

Harjoituskauden perusteella joukkue on taas yhtä kautta kokeneempi ja viisaampi. Tämä on nähtävissä harjoitteluasenteen lisäksi myös lajitaitojen saralla. Myös osallistumisprosentti viikkoharjoitteisiin on ollut kiitettävä kauden alla.

Harjoituskausi huipentui leirimuotoiseen harjoitusviikonloppuun viikkoa ennen sarjakauden avausta, jossa lajitaitojen lisäksi harjoitettiin myös teoria- ja fysiikkapuolta. Tämän päälle pelattiin harjoituspeli P15 joukkuetta vastaan, joka palveli varmasti molempia osapuolia kauden kynnyksellä.

FLANELS vs. VALO

Kauden avausottelussa kohdattiin Valo Jyväskylästä. Liikkeellä oltiin lähes täydellä pelaajistolla, sillä ainoastaan Laura Parikka ja Peppi Kapanen olivat sivussa kokoonpanosta. Kauden avausmaali kirjattiin Katariina Huuskolalle, joka viimeisteli Johanna Oksasen syötöstä parin minuutin pelin jälkeen. Avauserässä nähtiin vielä kaksi maalia; ensin maalasi Valo tullen tasoihin, jonka jälkeen paluun oranssipaitaan tehnyt Henriikka Norola (A) vei Flanelsin jälleen johtoon Mirka Pölkin syötöstä.  

Kakkoserän ainoan maalin teki Valo ja kolmanteen erään siirryttiin tasatuloksessa 2-2. Tilanne kuvasi melko hyvin ottelun sisäisiä voimasuhteita, sillä molemmilla joukkueilla oli hetkensä, mutta selkeää paremmuutta ei tahtonut löytyä. Kolmannessa erässä Valo siirtyi ensi kertaa ottelussa johtoon, joka kestikin ottelun loppuminuuteille saakka.
Valon aikalisän aikana flanelsittaret uhkuivat itseluottamusta, että peli vielä käännetään voitoksi. Suoraan syötöstä laukauksia ja maskipelaamista pyrittiin lisäämään valmennuksen toiveissa. Loppu olikin sitten Flanelsin, kun ensin ajassa 42:19 Maiju Maunula laukoi Mia Reposen (C) syötöstä suoraan Valo-maalin ylänurkkaan ja tilanteeksi kutkuttavan 3-3. Vain 36 sekuntia myöhemmin Norola päätti ottaa ratkaisijan roolin itselleen ja pyyhälsi koko Valon viisikon läpi ja laukoi pallon hallitusti vastustajan maalin takanurkkaan.
Pelin loppuaika puolustettiin johtoasemaa taidokkaasti lähinnä vastustajan päädyssä ja kauden avausvoitto oli tosiasia tuloksella 4-3.

KUUMAT vs. FLANELS

Iltapäiväpeliin vastaan asettui viime kauden loppupuolella edukseen esiintynyt KuuMat, jonka kanssa Flanels on kamppailut tasaväkisesti viime kausina. Valmennus halusi nähdä joukkueeltaan vielä kontrolloidumpaa peliä ja tähän toiveeseen joukkue vastasi myönteisesti.
Pallonhallinta oli vaihdosta toiseen Flanelsilla, vastustajan pystyessä ainoastaan ajoittain vastahyökkäyksiin. Tämän seurauksen ajassa 21:14 taululla oli 0-4 ja Mirka Pölkillä neljä maalimerkintää, ketjutoveri Reposella kaksi syöttöpistettä ja Huuskolalla yksi syöttöpiste. Kun Sanni Nyberg vielä iski ranteella lukemat 0-5 Heidi Mutkalan syötöstä, oli KuuMat käytännössä lyöty.Loppupelistä ei muodostunut enää kilpailua sarjapisteistä, koska sen verran hyvin peli oli Flanelsin hallussa. Maaleja nähtiin vielä kolme vastustajan toimesta ja Flanelsilta kaksi. 1-6 maalin viimeisteli Huuskola Pölkin syötöstä ja 2-7 maalin Nyberg Norolan syötöstä. Lopputulos 3-7 ja täydet neljä sarjapistettä ennalta vaikeaksi oletetusta sarja-avauksesta.

KOUTSIN MIETTEITÄ

Myös valmennuksella oli aihetta hymyyn pelien päätyttyä. Joukkueen pelissä näkyi pelirohkeus ja halu kontrolloida pelivälinettä. Lisäksi viisikkopeli oli erinomaista erityisesti KuuMat-pelin ensimmäisen kahden erän aikana. Heti tuli myös selväksi, että molemmista ketjuista löytyy ratkaisuvoimaa laajalla rintamalla.
Mirka Pölkki sai heti ”maalipurkin” auki neljällä osumalla, Henriikka Norola palasi kaukaloon tehokkaana ja Sanni Nyberg esiintyi odotetun vahvasti keskikaistalla. Marja Kuurneen siirtäminen puolustukseen toi sinne taas kaivattua kamppailuvoimaa. Muutoinkin Flanels-puolustus oli paineen alla pallollisena erinomainen.
Kaikesta huolimatta saavutetut sarjapisteet olivat kuitenkin hyvän joukkuepelin tulos. Jokainen toi oman tärkeän panoksensa kokonaisuuteen. Milli Löfgrén aloitti (ties kuinka monennen kautensa) vahvasti yksinoikeutettuna ykkösmaalivahtina. Erityisesti valmennusta ilahdutti joukkueen pelivalmius jo tässä vaiheessa kautta, sillä se ei ole aina ollut itsestäänselvyys.
Lisäksi joukkue iski jälkimmäisessä pelissä ykkös- ja kakkoserän alkuun salamamaalit, joita on useammin nähty viime vuosina enemmän omassa kenttäpäädyssä. Optimaalinen avaus siis, mutta siltikin uskaltaa ennustaa, että parhaat pelit ovat vielä edessäpäin…

-vk-

Kokoonpano 24.9. Keljo

H: Huuskola-Reponen (C)-Pölkki
Norola-Nyberg-Mutkala

P: Oksanen-Maunula
Tarhanen/Hotti-Kuurne

MV: Löfgrén

Turnauspisteet:
Mirka Pölkki 4+2 = 6
Katariina Huuskola 2+1 = 3
Henriikka Norola 2+1 = 3
Sanni Nyberg 2+1 = 3
Mia Reponen 0+3 = 3
Maiju Maunula 1+0 = 1
Johanna Oksanen 0+1 = 1
Heidi Mutkala 0+1 = 1