Flanelsittaret sarjakakkosena joulutauolle

Flanelsin naisjoukkue aloitti syksyllä 2024 tutussa Sisä-Suomen kolmosdivarissa Keski-Suomen lohkossa (N3 Keski-Suomi). Tälle kaudelle saimme sarjaan seuraksemme uusina joukkueina BB-88:n Sysmästä sekä Nicebandyn Saarijärveltä. Sysmäläisten kanssa otettiin mittaa jo harjoituspelissä, ja samoin heti ensimmäisessä turnauksessa. BB oli näissä kummassakin maalin verran parempi ja johtaa muutoinkin sarjaa puhtaalla pelillä. 

Kaikkiaan sarjassa pelaa kymmenen joukkuetta. Sarjajärjestelmä on elänyt vuosittain, eikä poikkeusta tullut tälläkään kertaa. Uutena konseptina pelataan pudotuspelit neljän runkosarjassa parhaiten sijoittuneen joukkueen kesken. Näissä mukana olo lienee ainoa hyväksyttävä tavoite runkosarjan osalta. 

Alkavan kauden suurin muutos joukkueessa koettiin Laura Löfgrénin siirtyessä Flanels-maalille Milli Löfgrénin tilalle. Muutoin pelaajiston runko säilyi ennallaan ja syksyn treeneissä on tavattu muutamia uusiakin kasvoja. Farmisopimuksen myötä Flanels-kasvatti Heidi Mutkala saatiin myös mukaan paikkaamaan rivejä sarjatasoa ylempää. Kapteeniston muodostavat vähemmän yllättäen Mia Reponen, Marja Kuurne ja Henriikka Norola. Joukkueessa on edelleen hyvä tekemisen meininki ja valmentajan tehtävänä on enemmän valvoa taustalla suojattiensa edesottamuksia.  

Alkavan kauden suurin muutos joukkueessa koettiin Laura Löfgrénin siirtyessä Flanels-maalille Milli Löfgrénin tilalle.

Joulutauon alkaessa turnausesiintymisiä on kertynyt kaikkiaan viisi, joissa on pelattu yhteensä yhdeksän ottelua. Ensimmäisen turnauksen toinen ottelu jouduttiin perumaan Valon pelaajapulan vuoksi. Yhdeksästä pelatusta ottelusta joukkue on voittanut 5, tasapelejä on yksi ja tappioita 3. Lisäksi Valo-ottelusta saatiin sarjapisteet luovutuksen myötä. Tappiollisista otteluista kaksi on päättynyt vastustajan hyväksi maalin erolla ja yksi kahden maalin erolla, joten jokaisessa pelissä on kamppailtu sarjapisteistä loppuvihellykseen saakka.

Maaleja joukkue on tehnyt sarjassa kolmanneksi eniten, edellään BB-88 ja KuuMat. Päästettyjä on toiseksi vähiten sysmäläisten jälkeen. Sijoitus joulutauolle mentäessä on ääritasaisessa sarjassa toinen, mutta tasapisteissä niskaan hengittävät NB ja Valo II sekä kahden pisteen päässä KuuMat ja Valo. Eli kevätpuolen peleissä on jälleen panosta kerrakseen. 

Henkilökohtaista pistepörssiä joukkueessa johtaa Mirka Pölkki, kannoillaan Heidi Mutkala ja Katariina Huuskola. Puolustajista eniten pisteitä on kertynyt Essi Tarhaselle.   

Pelien osalta valmennus tyytyy toteamaan perusasioiden olevan melko hyvällä tolalla. Sarjan kärkijoukkueiden kanssa vaaditaan pientä tasonnostoa kokonaisvaltaisessa viisikkopelissä sekä tehokkuutta maalipaikoissa, jotta niistä saadaan kaivattuja sarjapisteitä. Kahdella ketjulla operoitaessa turnausmenestys ei kestä ohipelejä kummaltakaan viisikolta, vaan tehoja pitäisi löytyä tasaisesti molemmilta. Joulutauon harjoittelu painottuu viimeistelypuolelle, jotta kevätkahinoissa nähdään jälleen tehokas Flanelsittaret. 

Joulutauon jälkeen esiinnytään heti kotihallissa, jonne toivotaan paljon äänekästä kannustusjoukkoa lehtereille. Peleissä kohdataan silloin Kisa ja TiPa. 

-vk-

Flanelsittarien turnaukset kevätkaudella:

La 5.1. Joutsa, liikuntahalli (Kisa klo 11:00 & TiPa klo 15:00)
La 25.1. Sysmä, Päijänne Areena
Su 16.2. Muurame, Monitoimitalon liikuntasali
La 8.3. Jyväskylä, Keljonkankaan yhtenäiskoulu