Edellisen kirjoituksen jälkeen ovat Flanels-miehet tahkonneet kaksi turnausta, joista ensimmäisestä kotiturnauksesta kotikentälle jäi 2 pistettä voiton ja tappion myötä. Ensimmäisessä ottelussa Siion Maggotsia nöyryytettiin lukemin 1-6 (0-1, 0-3, 1-2) ja toisessa ottelussa Sc Luppo osoittautui liian kovaksi vastukseksi Flanelsin hallinnasta huolimatta. Lukemat Lupon hyväksi 2-4 (1-0, 0-2, 1-2). Tappiosta huolimatta Flanels jatkoi sarja kärjessä kohti seuraavaa, Killerin turnausta.
Killerin turnauksessa vastassa olivat jo tällä kaudella yläjatkosarjassa kertaalleen kaatuneet FCCP ja NB. FCCP -ottelun Flanels vei nimiin tiukkojen vaiheiden jälkeen numeroin 6-7 (3-1, 1-4, 2-2). Voittomaali syntyi ajassa 44:02, kun Riku Keihäsniemi vihdoin oppi kohottamaan palloa, ja kas kummaa, ylänurkkaanhan kaukoveto lopulta tiensä löysi.
NB -ottelusta tuli alusta lähtien Flanels -marssi kohti rumia lukemia. Ensimmäinen erä päättyi 7-0 ja kun toista erää oli pelattuna 25:41, olivat taululla lukemat 13-1, mikä tiesi ottelun keskeyttämistä 12 maalin eroon. Lukemat siis 13-1 (7-0, 6-1).
Pelaajista esiin nousivat tällä kertaa aina hanakasti hyökkäyspäässä viihtyvä Vesa Hurri, jälkimmäiseen otteluun 5 maalia tehnyt Kari Kuurne kuin myös huimaan kevätvireeseen äitynyt Riku Gyldén.
Killerin turnauksen pistemiehet:
Hurri Vesa 2+4, 2 min
Kuurne Kari 5+0
Gyldén Riku 2+3
Långström Onni 2+2
Keihäsniemi Riku 2+1
Kiiski Tatu 2+1
Heinonen Niko 1+2
Lahti Jon 2+0
Huikko Pekka 1+1
Soilu Pekka 1+0, 2 min
Rantanen Niko 0+1
Kuitunen Juho, MV, 0+1 (NB-ottelu)
Hahtala Pekka, MV, 0+0 (FCCP-ottelu)
Åkman Santeri 0+0
Vainiomäki Arto 0+0
Miehet jatkavat pelejään tulevana lauantaina (22.3.), vastassa ovat KonnU ja SC Luppo. Näistä otteluista yksi voitto riittäisi varmistamaan Flanelsin nousun nelosdivariin. Saa nähdä miten käy!