Flanels II alajatkosarjaan

Flanels II sai kunnian järjestää runkosarjan viimeisen turnauksen Sysmässä lauantaina ja joukkue lähtikin Päijänne Areenalle pi…steet mielessä. Paikka alajatkosarjassa oli jo selviö, mutta pisteitä voitiin odottaa kotiturnauksesta, olihan joukkue viime ottelussaan ajoittain esittänyt varsin mallikasta viisikkopeliä.

Alku näytti kotijoukkueen kannalta varsin hyvältä ja isäntäjoukkue kiusasikin sarjakakkosta ensimmäisen erän ajan. SB JiiKoo nosti kuitenkin toisen erän alussa tempoa ja rokotti isäntäjoukkuetta armotta lähes jokaisesta maalintekopaikastaan.

3. erä jatkui siitä mihin 2. erä jäi ja voitto kirjattiin Jyväskyläläisille selvin luvuin 15-3. Suurin menetys Flanelsille oli kuitenkin 3. erän alussa tapahtunut loukkaantuminen. Joukkueen kapteeni, GM Kimmo Virtanen loukkasi polvensa ikävän näköisesti eikä pystynyt enää palaamaan kaukaloon. Alustavien tietojen mukaan kausi lienee ”Kerenskin” kohdalta ohi.

Turnauksen päätösottelussa vastaan asettautui Fiilis. Totuttuun tapaan vähäisellä miehistöllä matkaan lähtenyt Jyväskyläläisjoukkue kyttäsi virheitä ja puolusti taidokkaasti eikä Flanels löytänyt keinoja passiivisen puolustuskuvion murtamiseen. Tehokkaasti vastaiskut hyödyntänyt Fiilis kirjasi voiton luvuin 9-4.

Flanels II jäi runkosarjan päättäneessä kotiturnauksessaan pisteittä ja näin ollen lohkonsa viimeiseksi. Turnauksen yllättäjäksi voidaan nostaa II-joukkueessa debyyttinsä tehneen, Flanelsin B-junioreita edustavan Juuso ”Rocco” Kokon otteet. Taitotaso ja kaksinkamppailuvoima riittivät nuorella puolustajalla hyvin myös miesten peleissä.

Joukkueen ottelut jatkuvat alajatkosarjassa 18.3 Laukaassa, jolloin vastaan asettuvat Sumiaisten Kunto ja Äänekosken Urheilijat. Panoksena on vitosdivaripaikan säilyttäminen tulevalle kaudelle, mikäli kutosdivari ensi kaudeksi perustetaan.