Flanels huolissaan liikuntahallin käyttöasteesta

Flanels ry on huolissaan Joutsan liikuntahallin käyttöasteesta. Seuran näkemys on, että käyttöasteesta on julkisuudessa ja käyttäjien keskuudessa osin virheellinen käsitys. Marraskuusta alkaen ydintalven yli halli on kyllä aktiivisesssa käytössä, mutta muun osan vuodesta halli on suoranaisella vajaakäytöllä.

Flanels on jättänyt asiasta Joutsan vapaa-aika- ja nuorisojaostolle kirjelmän, joka sisältää kuvauksen nykytilasta sekä useita esityksiä käytännön toimenpiteiksi. Flanels toivoo jaoston tarttuvan aiheeseen ripeästi, mieluusti ennen seuraavien sisävuorojen jakamista.

Yhdeksi tärkeimmistä seikoista Flanels näkee, että hallin käyttövuorojen jakoperusteet pitäisi laatia kirjallisiksi ja samalla todennäköisesti uudistaa myös hinnoittelu.Vuorojen jakoperusteissa pitäisi Flanels ry:n mukaan huomioida entistä painavammin mm. vuoron pitkäaikainen käyttötarve. Flanels tosin muistuttaa, että vapaaehtoisten ohjaajien ja valmentajien aikataulut vaikuttavat oleellisesti urheiluseurojen mahdollisuuksiin käyttää vuoroja etenkin lasten vuoroja koskien.

Seura näkee, että muutaman vuoden takainen päätös poistaa ns. vakiovuoroalennukset, nostaa syksyn, talven ja kevään tuntihintoja sekä alentaa kesän maksuja ei ole toiminut ollenkaan suunnitellusti. Vastaavasti esimerkiksi turnausten, kilpailutapahtumien ja muun tilapäisen vakiovuoroperuutuksia aiheuttavan käytön osalta Flanels olisi valmis jopa hintojen reiluihinkin korotuksiin.

Kiireellisenä tarpeena Flanels näkee hallin varaus- ja laskutusjärjestelmien siirtämisen sähköiseksi. Myös hallin ”isännöinnin” ulkoistamista tulisi harkita. Tämä saattaisi avata mahdollisuuksia mm. markkinoida hallia paremmin. Harraste- ja kuntovuorojen osalta pitäisi harkinta vähintään yhden-kahden seuran vastuumalliin siirtymistä.

Joutsan lukion liikuntasali pitäisi saada tehokkaampaan käyttöön. Kunnan ”punttisalin” osalta seura esittää siirtymistä huomattavasti laajempiin vapaisiin vuoroihin ja ns. vakiovuorojen vähentämistä tai keskittämistä yhdelle illalle. Tämä poistaisi osaltaan käyttöpainetta  liikuntahallilta, kun esimerkiksi lämmittelyjä tai fyysisen harjoittelun osia voisi helpommin siirtää punttisalille.

 

Joutsan liikuntasalivuorojen haku sisäkautta 2013-2014 päättyi äskettäin. Alustavien tietojen mukaan vuoroille on tulossa poikkeuksellisen suuri kysyntä.

Lisätiedot julkilausumasta: Jukka Huikko jukka.huikko(a)flanels.org