Flanelsin F2-pojat (pääikäluokat 2008-2009 s.) osallistuvat alkavalla kaudella Päijät-Hämeen lähiliigaan (”PHL”), joka käynnistyy jo 8.10. Hämeenkoskella. Ajankohta on noin kuukautta aikaisemmin, mitä ennakkoon on arvioitu, mutta ei haittaa, päästäänpähän heti tositoimiin.
PHL:ssä pelataan 3 turnauksen syyskierros. Muut pelipaikat ovat 6.11. Hollola ja 11.12. Joutsa. Otteluohjelma ja kevätkierroksen pelipäivät saadaan tällä viikolla.
Kauden järjestelyihin liittyen järjestämme F2-poikien vanhemmille infotilaisuuden perjantaina 30.9. klo 19.00-19.30 liikuntahallin eteisaulassa. Ole paikalla, tärkeää infoa. Sovimme myös eräistä käytännön järjestelyistä, mm. kulkemisista turnauksiin jne. Joukkueeseen pitäisi löytää vielä joukkueenjohtaja vanhempien joukosta, mieluiten viimeistään tuolloin kokouksessa.
Muuta tärkeää / ajankohtaista
* Lisäharjoitus keskiviikkona 5.10. klo 17.30-18.30, paikalle 17.15.
* Ensimmäiseen turnaukseen menemme bussilla käytännön järjestelyiden helpottamiseksi, aikataulu otteluohjelman selvittyä
* Muistattehan, että ennen ensimmäistä turnausta tulee lunastaa Kortteliliiga-passi joko vakuutuksen kera tai ilman (vain jos oma vakuutus). Vakuutustiedot, lisenssin lunastaminen.
Lisätiedot:
Jukka Huikko
jukka.huikko(a)flanels.org