Edustus varmisti sarjapaikan

Flanelsin salibandyn edustusmiehistö otti sunnuntaina Muuramessa pelatussa 3. divisioonan turnauksessa 2 voittoa. Näin kertyneiden 4 sarjapisteen myötä Flanels varmisti sarjapaikan, mikä tarkoittaa kauden päätavoitteen täyttymistä.

Toisaalta Flanels vahvisti hieman asemiaan myös sarjan kärkitaistelussa. Flanels on 19 pisteellään toinen. Ero sarjakärki Muurameen kapeni 5 pisteeseen, kun Muurame otti vain 1 pisteen. Happee II, Probelli ja Ekumeeninen Pallo vaanivat puolestaan kaikki jaetulla 3. sijalla 17 sarjapisteellään.

Sunnuntain avausottelussa Flanels kohtasi loukkaantumisista kärsineen, putoamista vastaan taistelevan Vilppula Tigersin (MU). Ottelussa edettiin tasatahtia 42. peliminuutille saakka, jolloin Tigers siirtyi ratkaisevan tuntuisesti 5-4-johtoon.

Jälleen kerran nähtiin Flanelsilta ilmiömäinen nousu. Joutsalainen Flanels-kapteeni Arto Vainiomäki pyssytti viivalta tasoihin ja minuuttia myöhemmin joutsalainen Jaakko Åkman ampui vapauttavan voittomaalin.

– Voitto puristettiin tälläkin kertaa väkisin. Ties mones kerta tällä kaudella, kun olimme muutaman minuutin päässä tappiosta. Onneksi ratkaisuhetkillä löytyi tarvittavaa kylmäpäisyyttä, edustuskippari Vainiomäki kommentoi.

Toisessa ottelussa vastaan asettui myöskin putoamista vastaan taisteleva vaajakoskelainen Rento Lakaisu Team. ReLa pelaa aina vähällä miehistöllä, mutta osaa tämän taktiikan.

Flanels hallitsi ottelua mielin määrin, mutta maalipaikkojaan se ei jälleen kerran kyennyt tämän kaltaisessa ottelussa hyödyntämään. Päätöserässä ReLa nousikin 5-2-tappioasemasta 2 pikaosumalla 5-4:ään. Tämän jälkeen vastustaja yritti ilman maalivahtia, mutta Flanels iski kahdesti tyhjiin.

Voittojen merkitys oli Flanelsille kova. Kovassa paikassa ratkaisevaan rooliin nousi jälleen kerran kokeneiden pelaajien onnistumiset. Kakkosvitja Jussi Seppälä (5+2), Antti Tonteri (0+3) ja Pekka Soilu (2+3) onnistui paitsi maalinteossa, myös puolustuspelissä: vitjan teholukemaksi jäi huikea +8. Pakkeina tässä kentässä viilettivät mainiosti jatkaneet Antti Nieminen sekä Antti Saari (1+0).

– Hyökkäyspään tehoista pitkälti vastannutta Joutsa-Hartola Connection:a on kiittäminen saavutetuista neljästä pisteestä ja sarjapaikan varmistamisesta. Nyt voimmekin kääntää katseet sarjataulukon alapään välttelemisestä korkeampia tavoitteita kohti, Vainiomäki tiivisti päivän annin.

Kausi jatkuu 3 viikon kuluttua Tampereella. Loukkaantumisista, sairasteluista ja muista poissaoloista kärsineelle Flanelsille pieni harjoittelutauko tulee enemmän kuin tarpeeseen. Tampereella Flanels kohtaa sarjakärki Muuramen sekä paikallisen D-Koneen. Kauden päätösturnaus pelataan vasta 24.3. Vaajakoskella. Siellä vastassa ovat tamperelainen Ekumeeninen Pallo ja NiceBandy Saarijärveltä, joten loppuohjelma on erittäin kova.

Turnausstatistiikka

Flanelsin pisteveikot

Seppälä 5+2, 2 min
Soilu 2+3
Tonteri 0+3
Åkman 2+0, 2 min
Vainiomäki 1+1
Saari 1+0
Kämppi 1+0
Kärnä 0+1, 2 min
Huikko 0+0
Heinonen 0+0
Kuurne 0+0
Nieminen 0+0
Gyldén 0+0
Tabell 0+0, mv – MU-ottelu
Onali 0+0, mv – ReLa-ottelu
Hurri, ei kokoonpanossa – terve
Lahti Jon, ei kokoonpanossa – terve
Suuronen I. – ei kokoonpanossa – loukkaantunut
Kosonen H. – ei kokoonpanossa – terve

Sarjataulukko

MuurY 14 11 2 1 85- 48 24
——————————
Flanels 14 8 3 3 78- 66 19
——————————
Probelli 14 6 5 3 55- 57 17
EPa 14 7 3 4 76- 47 17
Happee II 14 7 3 4 78- 73 17
D-Kone 14 4 6 4 64- 57 14
JU 14 4 3 7 82- 98 11
——————————
NB 14 4 2 8 63- 66 10
MU 14 2 2 10 60- 79 6
Re La Team 14 2 1 11 56-106 5