E2 –pojille voitto ja tappio Lahdessa

E2 –pojat pelasivat sunnuntaina 8.2. kaksi peliä Lahden Suurhallissa. Vastassa olivat jo tutut joukkueet TaiKi sekä PHSB Oranssi. Edellisissä kohtaamisissa pelit olivat päättyneet vastustajan voittoihin ja yhteen tasapeliin. Nyt lähdettiin hakemaan revanssia ja voittoa kotiin.

Ensimmäisena Flanels kohtasi TaiKi:n. Vain 10 sekuntia aloituksesta TaiKi teki ensimmäisen maalinsa. Ajassa 1:24 Onni Muttilainen tasoitti tilanteen Saku Karstilan syötöstä. Neljä minuuttia myöhemmin oli Sakun vuoro heiluttaa TaiKin verkkoa, syöttäjänä tällä kertaa Paavo Niemi. Ensimmäisen erän viimeisen maalin tehtaili Elias Laitinen ajassa 8:44 ja erä päättyi luvuin 3-1 Flanelsin hyväksi.

Toiseen erään TaiKi lähti uudella otteella ja peli oli nopeatempoista. Kun erää oli pelattu minuutti, Flanels kuittasi neljännen maalinsa Karstilan lavasta, syötön Sakulle toimitti Onni Nikkanen. 54 sekuntia myöhemmin heilui puolestaan Flanelsin verkko toistamiseen, mutta minuutin sisällä tästä Aapeli Karppinen kuittasi maalin Flanelsille läpiajolla. Toisessa erässä nähtiin vielä yksi Flanelsin maali ajassa 21:06, kun Julius Roos sai hyvän syötön Dave Tikanderilta. Loppuerän aikana TaiKi haki tasoitusta kahdella maalilla ajassa 25:23 ja 27:36. Toinen erä päättyi luvuin 6-4 edelleen Flanelsin hyväksi.

Kolmas erä alkoi jälleen jäätävästi TaiKin saadessa maalin ensimmäisen peliminuutin aikana. Viiden minuutin taistelun jälkeen Tikander teki ensimmäisen maalinsa ottelussa Riku Liukkosen syötöstä. Vain minuutti ja TaiKi haki jälleen tasoitusta. Maalintekotahti oli melkoinen, kun jälleen minuutin kulutta Flanels sai kahdeksannen maalin Muttilaisen käsityönä, syöttöparina jälleen Karstila. Yhdeksäs maali syntyi ajassa 40:18 Karppisen ja Muttilaisen yhteistyöstä. Flanels pelasi kaksi alivoimaa kolmannen erän lopussa. Kun peliaikaa oli pelattu 42:25, napsahti Arttu Reposen kyynärpää vääntötilanteessa vastustajan kasvoihin ja tästä tuomari laittoi Artun jäähypenkille. Rangaistuksen aikana TaiKi sai vielä yhden maalin ajassa 42:51. Toinen alivoima pelattiin loppuminuuteilla, kun Valtteri Reinikainen pääsi kokeilemaan jäähypenkkiä. Syy jäähyyn oli jo joukkueelle legendaariseksi muodostunut ’kuusi pelaajaa kentällä’. TaiKi ei kuitenkaan päässyt enää iskemään tähän saumaan ja peli päättyi Flanelsin voittoon luvuin 9-7.

Tehopisteet tästä ottelusta:

Muttilainen Onni                2+1

Karstila Saku                        2+2

Laitinen Elias                      1+0

Karppinen Aapeli               2+0

Roos Julius                          1+0

Tikander Dave                    1+1

Liukkonen Riku                   0+1

Niemi Paavo                       0+1

Nikkanen Onni                    0+1

Toinen peli pelattiin sarjakakkosta PHSB Oranssia vastaan. Ensimmäisen erän kaksi Flanels –maalia teki Onni Muttilainen, kummallakin kerralla syöttöparina toimi Saku Karstila.  Myös PHSB Oranssi teki kaksi maalia ja ensimäinen erä päättyi luvuin 2-2.

Toisen erän aika nähtiin jälleen kaksi Flanels –maalia, kun Saku Karstila ja Aapeli Karppinen tekivät maalit, kummassakin syötön toimitti Onni Muttilainen. Myös PHSB Oranssi teki jälleen kaksi maalia ja toinen erä päätyi niin ikään tasaluvuin.

Kaksi ensimmäistä erää pelattiin tasaluvuin, mutta kolmannessa erässä lahtelaiset karkasivat. Flanels ei saanut enää maaleja, mutta Oranssit takoivat peräti neljä maalia ajalla 36:46-40:06. Ottelu päättyi luvuin 4-8 PHSB Oranssin voittoon.

Tehopisteet tästä ottelusta:

Onni Muttilainen                2+2

Saku Karstila                       1+2

Aapeli Karppinen                1+0