D97 turnausvoittoon Vaajakoskella

Eka matsissa ensimmäinen maali syntyi vasta pelin 17. minuutilla FCV:n onnistuessa (peliaika 2 x 20 min). Flanels toipui nopeasti iskusta: Topi Mällönen maalasi heti perään kahdesti, minkä jälkeen erätauolle mentiin tilanteeseessa 2-1. Toisen erän 9. minuutilla Sakari Aaltonen siirsi Flanelsin 3-1 johtoon, mutta FCV ei hevin luovuttanut. Se tuli tovin päästä jälleen maalin päähän, kunnes Tuukka Jussila saatteli pallon verkkoon ja Flanelsin jälleen kahden maalin johtoasemaan. Mutta FCV oli sinnikäs ja onnistui vielä kerran kaventamaan ja nousemaan ”puskuriin kiinni”. Sinetti ottelulle ja Flanelsin voitolle tuli noin neljä minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Lari Nikkanen muotoili loppunumeroiksi 5-3.

Toisessa ottelussa vastaan asettui FCV:n peitonnut Happee Jyväskylästä. Flanels oli saanut edellisessä pelissä hyvät lämmöt päälle ja alkoi heti maalitehtailun: ensin maalasi Aleksi Kolunsarka ja sitten Lari Nikkanen kahdesti. Ajassa 6.17 Flanels johti siis jo 3-0. Sitten sai Happee juonesta kiinni ja muutamassa minuutissa hivuttautui rinnalle. Tässä vaiheessa olisivat pasmat voineet mennä Flanelsilta hyvinkin sekaisin, mutta pojat kokosivat itsensä hyvin: 16. peliminuutilla Janne Jokinen ja Onni Långström hoitelivat molemmat pallon Happeen verkkoon. Erätauolle mentiin siis Flanelsin johtaessa 5-3. Toisen erän alkajaisiksi Happee tuli maalin päähän ja peli oli taas aivan auki. Onneksi seuraavasta maalista vastasi Flanels, tekijänä Tuukka Jussila. Helpotuksen tilaa ei kuitenkaan kestänyt kuin reilun minuutin, sillä Happee nousi jälleen maalin päähän. Flanels ei tästäkään häkeltynyt, vaan otti loppupelin ajaksi ohjat käsiinsä ja kirjautti viimeisen reilun 10 minuutin aikana vielä kolme maalia: ensin onnistui Janne Jokinen, sitten Topi Mällönen ja lopuksi vielä Lari Nikkanen. Näin mainion esityksen jälkeen ottelu maalein 9-5 Flanelsille ja turnausvoitto maukkaasti plakkariin!

Flanels lähti Vaajakoskelle supistetulla kokoonpanolla ja mukana D97:n vahvistuksina olivat päättyneen kauden aikana C95-pojissa SM-sarjaa pelanneet Juho Kärnä ja Tuukka Jussila, jotka molemmat ovat v. -97 syntyneitä. Flanels pelasi tällä kertaa kolmella ketjulla, kun talven sarjaturnauksissa oli aina kehissä neljä kentällistä. Tällä järjestelyllä haluttiin saada tuntumaa pelaamisesta tiivistetymmin, ja toisaalta haettiin jo alustavasti kokemuksia seuraavan kauden rakentelua silmällä pitäen.

Turnaustilastot

Flanels – FCV 5-3 (2-1,3-2)
Happee – Flanels 5-9 (3-5,2-4)
Peliaika 2 x 20 min.

Kokoonpano
1-ketju:
H Lari Nikkanen 4+1 = 5
H Tuukka Jussila 2+1 = 3
H Onni Långström 1+2 = 3
P Aleksi Kolunsarka 1+1 = 2
P Juho Kärnä 0+0 = 0

2-ketju:
H Asatur Ahonen 0+0 = 0
H Herman Enke 0+0 = 0
H Jiro Heino 0+0 = 0
P Sakari Aaltonen 1+0 = 1
P Miska Kakriainen 0+0 = 0

3-ketju:
H Topi Mällönen 3+0 = 3
H Jesse Lampinen 0+1 = 1
H Ville Oksanen 0+0 = 0
P Janne Jokinen 2+0 = 2
P Oskari Aaltonen 0+0=0

Maalivahti: Jere Dammert
Valmennusosastolta mukana: Vesa Kuurne

D97 osallistuu vielä 8.5.2010 Kirkkonummella järjestettävään kutsuturnaukseen, jossa isäntäjoukkue Rangersin ja Flanelsin lisäksi mukana ovat LaJy (Laitala), PIF (Parainen), KeBa Valk. (Kerava), Tapanilan Erä Twister (Helsinki), SB-Pro (Nurmijärvi) ja LoSB (Lohja).

– Marko Nikkanen, jojo