D2 Heinolassa 1.12.

D2-pojat kävivät lauantaina pelaamassa Heinolassa kolme peliä.

Ensimmäinen vastustaja oli SB Heinola, jonka tiedettiin jo ennakkoon olevan taitava joukkue. Meidän pojilla on joku ihmeellinen ”unitauti” aina päivän ensimmäisessä pelissä, eikä tämäkään päivä tehnyt siinä poikkeusta. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli jo 0-7 vastustajalle.

Toiseen erään pojat saivat taas jonkin ihme ”menovaihteen” päälle ja pelin luonne muuttui huomattavasti. Ensin Valtteri Weijo antoi hienon syötön Jerry Järviselle, joka upotti pallon vastustajan verkkoon varmoin ottein. Hetkeä myöhemmin kapteeni Oskari Oittinen teki itse hienon ratkaisun ja veti pallon ”kanttianterolla” maaliin. Toisen erän loppuun maalivahti Matti Nurminen teki hienon torjunnan, kun vastustajan nopsakinttuinen pelaaja pääsi meidän pakeista läpi. Vastustajakin teki toisessa erässä kaksi maalia, jotenka kolmanteen erään lähdettiin lukemissa 2-9.

Kolmatta erää oli pelattu vain 40 sekuntia,kuin Riku Hokkanen syötti varmoin ottein maalin nurkalle olleelle Jerry Järviselle, joka ei jättänyt tuota maalipaikkaa käyttämättä. (Pöytäkirjassa merkinnät väärin ). Kun erää oli kulunut 5.32 niin Toni Toivonen laukoi puolen kentän takaa vapari tilanteessa Markus Niemisen ollessa maskissa, ja kas kummaa pallo menikin maalin. Erän loppuun oli vielä hauskoja ja vaarallisiakin tilanteita, vastustajan lähivaparissa, meidän poikien ollessa muurissa, oli Eemeli Karppisen mailakin välillä maalin perukoilla. Tässä pelissä ”kolmoskentän” puolustuspään pelaaminen oli varmaa, siinä mm Leevi Halttusen useat pallon plokkaukset vartalolla ja Eetu Edi Oksasen hienot taistelut pallosta. Sitkeästi pojat pelasivat erittäin huonon alun jälkeen ja taistelivat loppuun asti, mutta SB Heinolan pojat olivat sen verran taitavampia, että peli päättyi 16 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppumista maalieron turvin.

Ekan pelin jälkeen tankkaus Apsilla ja kolmen tunnin tauon aikana uusien pelikuvioiden miettimistä. Tauko tekikin hyvää sillä seuraava peli olikin Flanelsin ohjaimissa, kun vastaan asettui Royals.

Ensimmäinen maali syntyi ajassa 3.04, kun pikku-Eetu Oksanen laukoi reikäpallon pömpeliin Riku Hokkasen millintarkasta syötöstä. Tuosta maalihanat sitten aukesikin ja minuutin päästä Jerry Järvinen sulloi pallon taas maalin perukoille Oskari Oittisen hienosta syötöstä. Rikun ja pikku-Eetun yhteispeli tuotti tulosta taas hetken päästä, kun Riku vuorostaan teki maalin Eetun hyvästä syötöstä. Kun meidän pojat oli ihan täpinöissään ja peli kulki pilvissä niin vastustaja joutui rikkomaan ja jäähypenkki kutsui Royalsin pelaajaa. Meidän ylivoimakentällinen pääsi toden teolla pyörittämään palloa ja Oskari Oittisen hieno syöttö löysi pikku-Eetun maalin takatolpalta ja Eetu ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Ekaan erään saatiin vielä kaksi maalia lisää kun tekijöinä oli Atte Heinonen Jerry Heinon avustukella ja Markus Nieminen Mikko Nummelan avustuksella. Ekan erän jälkeen tilanne meille 6-3.

No jotta peli ei menisi liian helpoksi niin joukkueenjohtaja päätti laittaa jännitystä peliin, kun Aleksi Aaltonen teki kauden avausmaalinsa. Aleksin nimeä ei sitten pöytäkirjasta löytynytkään , mikä tarkoitti sitä että Aleksi istui 5 minuuttia jäähyllä. Meidän alivoima pyöri kyllä hurrikaanin lailla ja siitä todistuksena hetken päästä Markus Nieminen pläjäytti pallon maaliin. Hetkeä myöhemmin pikku-Eetu Oksanen hankki ketterällä liikkeellään meille rankkarin, niin kylmähermoinen Mikko Nummela oli oikea mies paikallaan rankkarin laukojaksi ja pallo varmasti maaliin.

Kolmanteen erään lähdettiin 9-5 jothtoasemasta ja tuossa vaiheessa laitettiin ”ykköskenttä” vilttiin. Kärnän Mikon maalihanat sitten aukesi ja tilastomerkinnät Mikolle kolmanteen erään hienot 2+1. Markus Nieminen näytti myös taitonsa ja tehoja tuli roppakaupalla tässäkin erässä ( 3+1). Myös Aleksi ja Atte onnistui toistamiseen. Yksi ylivoimakin vielä saatiin ja siinä saatiin todistus siitä miten hienosti meidän ylivoima pyöri kun jo 4 sekunnin päästä pikku-Eetu sujautti pallon maalin perukoille Mikko Nummelan hienosta ja nopesta esityöstä, suoraan lapaan tulleesta syötöstä on helppo tehdä maali. Toinen peli siis päättyi meille 17-7.

Vain tunnin huilin jälkeen tuli vastaan Crackers. Tämä peli tiedettiin olevan tiukempi kuin edelinen. Vain pieniä viilauksia tehtiin kentällisiin ja taas menoksi. Meidän poikien pikkupaniikki heti alkuun ja siirretyn rangaistuksen turvin vastustaja laittoin pallon verkkoon jo parin minuutin kohdalla. Tuosta suivaantuneena pakkipari Oskari ja Atte pisti samalla mitalla takaisin ja tilanne 1-1. Pikkuhiljaa kakkoskentän laitureiden Mikko Kärnän ja Markuksen yhteistyö alkaa sujumaan ja pallo maaliin Mikon saattelemana. Ekan erän jälkeen ollaan tappiolla 3-2.

Erätauolla valmentaja yritti ottaa aivonystyrätkin käyttöön ja päätti tiivistää kahteen kentälliseen. Tuo olikin hyvä ratkaisu ja toka erä meni maalein 2-2.

Kolmanteen erään saatiin tasoitus heti erän alkuun Riku Hokkasen hienolla maalilla. Näissä lukemissa mentiinkin loppupeli. Viimeiset 10 sekuntia olikin trilleriä ja sydämen tykytyksiä niin pelaajilla kuin valmentajalla ja jojolla, mutta tiukalla puolustuksella saatiin maali pidettyä puhtaana ja peli päättyi lukemiin 5-5.

Turnauspäivä oli kokonaisuudessaan parasta peliä mitä joukkue on pelannut. Paljon hienoja tilanteita ja monille onnistumisia ja tehopisteitä. Uskomattomalla sisulla ja peli-innolla pojat jaksavat painaa minuutti minuutin perään. Pikkuhiljaa ollaan saatu kokoon toimivia kentällisiä, ja poikien pelitaidot ovat kehittyneet huimasti.

Turnaustilastot

SB Heinola – Flanels 16-4
Flanels – Royals 17-7
Flanels – Crackers 5-5

Tehopisteet

Markus Nieminen 5+1
Oskari Oittinen 2+4
pikku-Eetu Oksanen 3+2
Atte Heinonen 2+3
Mikko Nummela 1+4
Jerry Järvinen 4+0
Mikko Kärnä 3+1
Riku Hokkanen 3+1
Aleksi Aaltonen 2+0
Toni Toivonen 1+0
Jerry Heino 0+2
Eemeli Karppinen 0+1
Valtteri Weijo 0+1

Kentälliset pääsääntöisesti

Atte Heinonen-Riku Hokkanen- Jerry Järvinen
pikku-Eetu Oksanen- Oskari Oittinen

Mikko Kärnä- Mikko Nummela- Markus Nieminen
Jerry Heino-Toni Toivonen

Valtteri Weijo-Eemeli Karppinen-Markus /Jerry J
Leevi Halttunen-Eetu Edi Oksanen

13 hyökkääjä Aleksi Aaltonen

Jatko

Syyskauden viimeinen turnaus pelataan Hollolassa 16.12.