D1 kotona: ei vieläkään pisteitä

Flanels sai mainion alun SB Heinolaa vastaan: peliä oli käyty vain 21 sekuntia, kun Asatur Ahonen teki joutsalaisten ensimmäisen osuman. Sitten kolme seuraavaa maalia Heinolan nimiin ja eka erän jälkeen tilanne 1-3. Toisen erän ainokaisen maalin teki Flanels Onni Långströmin toimesta. Kolmanteen erään lähdettiin 2-3 tappioasemassa. Heti erän aluksi Flanelsin Lari Nikkanen onnistui ja tilanne oli tasan. Kotijoukkue sai tasoituksen myötä uutta virtaa. Viimeinen vartti oli kovaa taistelua, mutta lopulta pallo pomppi onnekkaammin Heinolalle, joka pusersi otteluvoiton nimiinsä lukemin 4-5. Tästä pelistä jäi tappiosta huolimatta ihan hyvä maku suuhun, ehdottomasti mitään hävettävää ei Flanelsin poikien otteissa ollut. Jatkosarjan ensimmäinen piste oli tosi lähellä.

Toisessa matsissa vastaan asettui jatkosarjan kovimpiin luihin lukeutuva Taipalsaaren Kisa. Ensimmäinen erä oli tasaista puurtamista ja se kirjattiin Flanelsille 3-2. Maalit väsäsivät Onni Långström, Herman Enke ja Sakari Aaltonen. Valitettavasti tähän Flanelsin maalit sitten jäivätkin: TaiKi vei toisen erän tylynoloisesti maalein 6-0 ja kolmannen 5-0. Loppunumerot 13-3 TaiKi:lle.

Nyt ylemmässä jatkosarjassa on pelattu 10 ottelua. Flanels on hävinnyt kaikki koitoksensa ja pisteitä siis pyöreät nolla. Maalisuhde on 31-88. Viimeinen jatkosarjan turnaus on 27.3. Imatralla ja siellä Flanels koittaa napata avauspisteen ensin Lappeenrannan NST:ltä tai sitten viimeistään sarjajohtaja Hollolan HU-46:lta. -mn

Turnaustilastot

SSBL / PD1 / ylempi jatkosarja:
Joutsa 13.3.2011
Flanels D1 – SB Heinola 4-5 (1-3, 1-0, 2-2)
TaiKi – Flanels D1 13-3 (2-3, 6-0, 5-0)
peliaika 3 x 15 min tehoton

Kokoonpano
Långström Onni 2+1
Aaltonen Sakari 2+0
Ahonen Asatur 1+1
Jussila Tuukka 0+2
Enke Herman 1+0
Nikkanen Lari 1+0 (vain SBH-peli)
Mällönen Topi 0+1
Kolunsarka Aleksi 0+0
Heino Jiro 0+0
Järvinen Juuso 0+0
Lampinen Jesse 0+0 (vain TaiKi-peli)
Rautio Otto 0+0
Kärnä Juho 0+0
Polvilampi Juuso 0+0
Kakriainen Miska 0+0
Aaltonen Oskari 0+0
Dammert Jere 0+0 (mv.)

Peluutus: valmennus / Vesa Kuurne & Pekka Hahtala.

Jatko

27.3.2011 IMATRA, Urheilutalo
Klo 12 Flanels D1 – NST
Klo 15 HU-46 – Flanels D1.

HUOM! Harkkapeli kotihallissa Joutsassa SB Heinolaa vastaan keskiviikkona 23.3. D1:n hallivuoro tuolloin poikkeuksellisesti klo 17.30 (lämmöt klo 17.15), ottelu alkaa n. klo 17.50. Yleisö tervetullutta.

* * * * *

D1-TEHOTILASTO / ylempi jatkosarja
10 ottelun jälkeen:
1. Långström Onni 8+6=14
2. Jussila Tuukka 4+3=7
3. Aaltonen Sakari 5+1=6
4. Ahonen Asatur 2+3=5
5. Mällönen Topi 1+4=5
6. Lampinen Jesse 0+3=3
7. Kolunsarka Aleksi 2+0=2
8. Aaltonen Oskari 1+0=1
8. Rautio Otto 1+0=1
8. Järvinen Juuso 1+0=1
8. Jokinen Janne 1+0=1
8. Heino Jiro 1+0=1
8. Nikkanen Lari 1+0=1
8. Enke Herman 1+0=1
15. Kakriainen Miska 0+1=1.
* * * * *