C2:lle piste Pyhtäältä

Flanelsin C2-pojat aloittivat kautensa Pyhtäällä.
Flanelsin C2-pojat aloittivat kautensa Pyhtäällä.

Pyhtäälle lähdettiin 5.10.2014 kolmen kentällisen ja kahden maalivahdin voimin. Ensimmäinen vastustaja oli Pyhtään Yritys (PyY) jota lähtökohtaisesti pidettiin heikompana joukkueena menneiden vuosien perusteella. Peli oli kuitenkin alusta asti tiukkaa vääntöä. Ensimmäinen maali nähtiiin vasta ensimmäisen erän lopussa kun Flanelsin Aleksi Aaltonen sai maalin eteen huippusyötön Nummelan Mikolta, ja tähän maaliin PyY:n maalivahdilla ei ollut mitään mahdollisuutta.

Toinen erä alkoi sitten PyY:n karusellissä. Heti alkuun Flanels pääsi pelaamaan ylivoimalla, mutta PyY:n pojat tekivätkin maalin alivoimalla juuri jäähyn lopussa. Tämä karuselli jatkui vielä Flanelsin puolustuspäässä ja Flanelsin Jesse Järvinen joutui rikkomaan vastustajan pelaajaa maalintekotilanteessa rangaistuslaukauksen arvoisesti, jätä tätä tilaisuutta PyY:n pelaaja ei jättänyt käyttämättä ja pallo oli Tapperin Eetun selän takana. Mutta vain minuutti tämän jälkeen Flanelsin pojat keksi miten päästä pois PyY:n karusellistä ja Heinon Jerryn hieno taistelu hyökkäyspäässä toi tulosta, kun Jerry antoi unelmasyötön Mikko Nummelalle. Tässä nähtiin kuinka tämä parivaljakko Nummela-Heino on hitsaantunut yhteen. Edellisestä maalista oli kulunut vain 25 sekuntia kun Oskari Oittinen syötti maalin takaa nappisyötön Tapperin Aatulle joka pisti varmoin ottein pallon pömpeliin ja avasi heti ensimmäisessä pelissään pistesaldon. Aatun pelissä nähdään se kuinka hyvän pelisilmän omaava, ketterä ja vikkelä, hyväkuntoinen pelaaja pystyy siirtämään pelitaidot jalkapallosta salibändyyn. Toisen erän loppuun vastustaja vielä kavensi tilanteeksi 3-3.

Ja kolmas erä alkoikin sitten vastustajan maalilla, mutta tästä Joutsan pojat saivat ykkösvaihteen päälle. Aaltosen Aleksin hieno työ maalin takaa kiertäen ja pääsi kantilta upeeseen vetoon kohti maalia. Tämän maalivahti sylki eteensä ja Nummelan Mikko laittoi pallon riparista maaliin.

Loppupeli oli tasaista vääntöä puolin ja toisin. Flanelsin pakkaa sekoitti vielä lopuksi muutama loukkaantuminen. Ensin Eetu Oksanen sai tällin reiteen ja hänet kannettiin vaihtopenkille. Hetki tästä meidän joukkueen pieni ja pippurinen Aapeli Karppinen sai mailasta kasvoihin ja Leevi Halttunen loukkasi selkänsä. Lisäksi toinen maalivahti Aksel Nicklen loukkasi peukalonsa, mutta onneksi joukkueen huoltojoukot lastoittivat peukun kertakäyttölusikan avulla. Flanels sai vielä ylivoiman 40 sekuntia ennen erän loppua mutta kovakaan taistelu ei tuottanut enää maalia jotenka ottelu päättyi tasalukemiin 4-4.

BB iskee viime hetkillä

Tunnin tauon aikana valmentajat yrittivät kehitellä uusia kuvioita ja kentällisiä loukkaantumisien takia. Toisessa pelissä vastaan asettui tuttuakin tutumpi Sysmän BB. Syksyn harjoituspelien perusteella pidimme BB.tä kovatasoisempana joukkueena kuin PyY:tä ja lähdimme tähän peliin tiivistetyillä kentällisillä. Ajassa 4.33 BB sai 3-1 hyökkäysylivoiman mistä punapaidat iskivät hienon syöttöpelin päätteeksi pallon maaliin. Tästä vain minuutin päästä kaksikko Nummela(syöttö)-Heino(maali) toimitti pallon vastustajan maalin perukoille.

Toinen erä oli toisinto ensimmäiseen, BB:n pelaaja teki hienon kanttianteron heti erän alkuun ja pallo maalissa. Tästä vain minuutti niin Flanelsin pojat pisti kaasun pohjaan ja Olkkosen Matias antoi nappisyötön Jesse Järviselle maalin eteen ja tämän tilaisuuden hyödynsin laittamalla pallon BB:n maalivahdin selän taakse. Toisen erän loppuu Sysmän pojilla oli tuuriakin mukana ja pallo puolivahingossa Flanelsin maalissa.

Kolmannen erän alkuun Flanels sai ylivoiman missä Simo Tamminen maalasi pallon pömpeliin Oskarin hienosta syötöstä. Tasatilanteessa mentiin sitten aina viimeisille peliminuutille asti, kunnes BB tekin voittomaalin 4-3 ajassa 43.41.

Kokonaisuudessaan päivä oli onnistunut koko joukkueen osalta. Mikko Nummela oli päivän pistekunkku (2+2). Mikon rauhallinen pelitapa ja huippupallo-mailakäsi on lyömätön yhdistelmä. Tapperin Eetun maalivahti peli on huippua ja hän teki monta hienoa paraatitorjuntaa. Vauhdikkaan pelit ja muuttuvat pelitilanteet loukkaantumisien takia saivat valmentajat välillä repimään hiuksia päästään.

Tilastot

C2-pojat, haastajasarja, Pyhtää 5.10.2014
PyY – Flanels 4-4
(0-1, 3-2, 1-1)
BB-88 – Flanels 4-3 (1-1, 2-1, 1-1)
Peliaika 3 x 15 min tehoton

Sarjataulukko.

Tehopisteet

Nummela Mikko 2+2
Aaltonen Aleksi 1+1
Heino Jerry 1+1
Oittinen Oskari 0+2
Järvinen Jesse 1+0
Tamminen Simo 1+0
Tapper Aatu 1+0
Olkkonen Matias 0+1

Kentälliset

I-kenttä
Aatu Tapper-Riku Hokkanen-Oskari Oittinen
Eetu Oksanen-Atte Heinonen

II-kenttä
Jerry Heino-Mikko Nummela-Aleksi Aaltonen
Leevi Halttunen-Simo Tamminen

III-kenttä
Mikko Kärnä-Jesse Järvinen-Matias Olkkonen
Tino Salmela-Aapeli Karppinen

Maalivahdit Eetu Tapper ja Aksel Nicklen

Jatko

Seuraava turnaus Joutsassa la 11.10. Flanels- BB klo 11, Flanels-PyY klo 15.