Flanelsin B-poikien salibandyn aluejatkosarja jatkui Hollolassa sunnuntaina. Avausottelussa Flanels kärsi niukan 7-6-tappion Kosken Dynamolle, mutta päivän päätöskamppailussa kaatui HU-46 maalipistein 7-5.
Dynamo-ottelun taktiikkana oli puolen kentän karvaus ja vastaiskupeli. Sinänsä taktiikka toimi, sillä liikkuvaan peliin pyrkineen vastustajan syöttövirheistä Flanels pääsi iskemään alituiseen vaarallisia pistoja ja onnistuikin maalinteossa.
Kahdessa avauserässä Flanelsilla oli kuitenkin ongelmia siirryttäessä karvauksesta puolustuskuvioon. Dynamo iskikin peräti 5 maalia kaukolaukauksella ”siniviivan tuntumasta” merkkausvirheen seurauksena.
Päätöserässä puolustus saatiin tilkittyä ja erän lopulla painopiste siirtyi Dynamo-maalille. Flanels kiri lopulta maalin päähän ensin hartolalaisen Janne Kuusinen ylivoimamaalilla ja pari minuuttia myöhemmin joutsalaisen Kalle Heiskan alivoimamaalilla. Kirivaihde oli lupaava, mutta tällä kertaa aika loppui kuitenkin kesken.
Päivän toinen kamppailu oli samalla turnauksen päätöskamppailu ja vastassa isäntäjoukkue Hollolan Urheilijat -46. Flanelsille jäi vain tunnin tauko Dynamo-pelin jälkeen, joten tähänkin otteluun lähdettiin passiivisella taktiikalla.
Taktiikka toimi, sillä HU-46 ei kyennyt vastaamaan Flanelsin nopeisiin kääntöihin ja vastahyökkäysten juoksupalloihin. Flanels johtikin ottelua 2 erän jälkeen ilman vaikeuksia maalipistein 5-1.
Päätöserässä alkoi kuitenkin tapahtua. Ensin Flanels-puolustaja Juuso Kokko ajettiin törkeällä polvitaklauksella maalinedustalla. Kokko joutui tällin vuoksi hetkeksi sivuun, mikä sekotti oranssipaitojen peluutusta. Hollola käytti tilaisuuden hyväkseen ja iski 3 maalia alle minuuttiin.
Joutsalaiskapteeni Antti Saaren johdolla joukkue kokosi kuitenkin rivinsä. Saari iski komean laidan vaihdon jälkeen Heiskan syötöstä helpottavan 6-4-osuman. Viimeisen niitin iski Heiska itse 7-4:ään. HU kavensi vielä päätösminuutilla kertaalleen, mutta isompi puhti oli vastustajaltakin tässä vaiheessa mennyt.
Tehopisteiden valossa tehokkain oli Kalle Heiska (3+4). Heiska jatkaa tehokasta kauttaan, sillä kauden 19 ottelussa on nyt syntynyt 19 maalia ja huimat 41 tehopistettä. Myös Jon Lahti (3+2), Jussi Jokinen (2+2) ja Aba Saari (2+1) merkkauttivat useamman tehopisteen.
B-poikien ottelutahti jatkuu kiivaana, sillä viime sunnuntain turnaus mukaanlukien nämä pelaavat 5 viikossa 4 turnausta. Seuraavan kerran pelejä pelataankin heti ensi lauantaina, kun B-pojat matkaavat Heinolaan, jossa vastassa ovat isäntäjoukkue HSB ja Reipas Kotkasta.
Flanelsin pelaajatilastot
Heiska 3+4
Lahti Jon 3+2
Jokinen 2+2
Saari 2+1
Slant 1+0
Kuusinen 1+0
Gyldén R. 1+0, 2 min
Heinonen 0+1, 2 min
Kokko 0+0, 4 min
Elfvengren 0+0
Kuurne 0+0, MV HU-ottelu
Gyldén I. 0+0, MV Dynamo-ottelu, kenttäpelaaja HU-ottelu