B-pojille aluejatkosarjan eka turnauksesta yksi voitto

Flanelsin B-poikien joukkue aloitti tyydyttävästi taipaleensa Kaakkois-Suomen aluejatkosarjassa, jonka ensimmäinen turnaus pelattiin 1.12. Vierumäki Areenalla. Sieltä irtosi yhden voiton myötäjäisinä pari pistettä, joten AJS-pistelaariin saatiin het alkuunsa täytettä. Eka matsi hävittiin SB Heinolalle ja tokassa pöllytettiin Pyhtään Yritystä.

KAAKKOIS-SUOMI, B-pojat, aluejatkosarja
* 1. turnaus, 1.12.2013 Heinola (Vierumäki Areena)

FLANELSIN OTTELUT:

* SB Heinola – Flanels 11-7 (4-1, 2-3, 5-3)
Vajaa kuukausi sitten B-poikien alkusarjan turnauksessa Joutsassa Flanels kukisti ”rakkaan vihollisensa” SB Heinolan 7-2, mutta Vierumäellä tuota samaa temppua ei onnistuttu toistamaan. Flanelsin optimistijolla meni rantakiville jo 10 ensimmäisen peliminuutin aikana: SBH toimitti pallon neljästi Flanelsin häkkiin. Kertoo siitä, etteivät Jousan poijjaat heränneet vielä tähän sunnuntaiaamun tico ticoon – tai ainakaan sen alkuhetkiin. Shokkialun jälkeen koitti kuitenkin jonkinasteinen havahtuminen ja myös Heinolan veräjänvahti sai kaivella palloa verkosta selkänsä takaa useammankin kerran. Parhaimmillaan päästiin jo liki vetokoukkuun kiinni, sillä kolmannen erän alussa oltiin tilanteessa 6-5, eli SBH oli enää vaivaisen maalin edellä. Tasoihin ei kuitenkaan saatu peliä väännettyä ja lopulta viimeisen erän osumien myötä voitiin lakonisesti todeta Heinolan voittaneen neljän maalin erolla. Ottelun mieleenpainuvin hetki koettiin, kun Flanels sai rankkarin ja sitä asettui juonimaan Jiro Heino. Tuomarin annettua pillillään luvan rankkarin suorittamiseen, lähti Heinolan maalivahti saman tien vauhdilla juoksemaan jokseenkin vielä keskiympyrässä seissyttä Jippoa kohti, joka ei kuitenkaan maalivahdin tosi yllättävästä lähestymisestä häkeltynyt, vaan ponkaisi liikkeelle hänkin ja taitavalla harhautusliikkeellä tylysti kahvitti saludolla molarin, ohitti heittämällä hänet, ja sen jälkeen saatteli tyynenviileästi pallon henkilökohtaisesti maaliin saakka. Jipon lisäksi voisi tällä kertaa nostaa esille joukkueemme Y-pelaajan Topi Jussilan, joka esitti todella hyviä otteita tehden pari kassialmaakin.
– Flanelsin maalit: Jussila To 2, Nikkanen 2, Kemppi 1, Långström 1, Heino 1.
– Syöttöpisteet: Heino 2, Kärnä 2, Jussila To 1.
– Jäähyt: Nikkanen 2 min, Jussila To 2 min. SBH 4×2 min.

* Flanels – Pyhtään Yritys 11-4 (1-0, 4-1, 6-3)
Flanels muutti tähän peliin ketjukoostumuksiaan. Ykköshyökkäystrion muodostivat nyt Nikkanen – Långström – Jussila Topi ja kakkosen hyökkäyspäästä vastasivat puolestaan Kemppi – Jussila Tuukka – Heino. Muutosten myötä homma rupesi sujumaan selkeästi paremmin, vaikka tehoja maalien muodossa alkoikin syntyä vasta toisessa erässä. Pyhtää pisti kovasti kampoihin karkeasti ottaen ottelun puoleen väliin saakka, mutta sitten sen rypistely vähitellen tyrehdytettiin. Flanels liikkui koko koitoksen ajan mukavasti ja nyt syöttöpelikin alkoi toimia, mistä todisteena muutama todella herkullinen osumaan päättynyt kuvio. Jalustalle voisi nostaa kaksikon Långström & Nikkanen ja myös vanhempi Jussila jatkoi vahvasti. Myös kakkosvitja pääsi mukavasti vauhtiin nuoremman Jussilan maestroimana. Puolustajana pelannut Herman Enke innostui välillä kiikuttamaan pallon koko kentän läpi omasta päästä kaverin puolustusalueelle saakka ja yhden kerran Hermannin todella huima ja vauhdikas nousu sai ansaitun sinetin osuman muodossa.
– Flanelsin maalit: Långström 4, Nikkanen 2, Jussila To 1, Jussila Tu 1, Enke 1, Heino 1, Kemppi 1.
– Syöttöpisteet: Nikkanen 2, Jussila To 2, Jussila Tu 2, Långström 1, Enke 1, Kemppi 1, Kärnä 1.
– Jäähyt: Heino 2 min, Järvinen 2 min, Luri 2 min. PyY ei jäähyjä.

Näin on aluejatkosarja polkaistu käyntiin. Ensimmäisen turnauksen jälkeen johdossa on SC Jenga (4 pistettä), toisena SB Heinola (4), kolmantena Flanels (2), neljäntenä SBS Hamina (0) ja viidentenä PyY (0). Jäljellä on vielä viisi turnausta ja jokaisella vielä edessään 10 ottelua. Kaksi parasta pääsee keväällä haastefinaaliin ja sinne on kovasti myös Flanelsin mieli.

FLANELSIN TEHOTILASTO (aluejatkosarja, 2 ottelun jälkeen = tehot Vierumäki 1.12):
1. Onni Långström (H) 5+1 = 6
2. Lari Nikkanen (H) 4+2 = 6
3. Topi Jussila (H) 3+3 = 6
4. Jiro Heino (H) 2+2 = 4
5. Jussi Kemppi (H) 2+1 = 3
6. Tuukka Jussila (H) 1+2 = 3
7. Juho Kärnä (P) 0+3 = 3
8. Herman Enke (P) 1+1 = 2
9. Juuso Järvinen (P) 0+0 = 0
10. Valtteri Peltonen (P) 0+0 = 0
11. Aleksi Luri (mv) 0+0 = 0.

Pääasiallinen pelipaikka: H=hyökkääjä, P=puolustaja, mv=maalivahti.

SEURAAVA TURNAUS:
15.12.2013 Hamina (liikuntahalli)
– Flanelsin ottelut:
* klo 11.30 Flanels – SC Jenga (Iitti)
* klo 13.30 SBS Hamina – Flanels.

Tämän jälkeen seuraavat AJS-turnaukset / kevät 2014:
* 18.01. Joutsa (liikuntahalli)
* 02.02. Iitti (Ravilinna)
* 22.02. Pyhtää (Pyroll Areena)
* 15.03. Pyhtää (Pyroll Areena)

* * * * *