BB-Flanels kamppailee viikonloppuna pääsystä B-poikain SM-sarjaan. Joukkue sijoittui toiseksi alkusarjan lohkossaan, jonka pelit saatiin päätökseen lauantaina Heinolassa.
B-poikien voitot tulivat hollolalaisjoukkueista. Ensin kohdattiin vanha kiistakumppani HU-46 B92. Molemmilla oli hyvät saumat SM-karsintaan ja pelissä oli kovat panokset.
BB-Fla viihtyi tiukassa paikassa ja pelasi hyvän aloituserän. HU:kin keskittyi vielä enimmäkseen pelaamiseen. Jatkossa Hollolan peli levisi käsiin, kun joukkue valmennusjohtoa myöten sekosi täysin ja keskittyi tuomariston arvosteluun. Otteet kentällä olivat jäähyjen arvoisia, mutta niistä protestoitiin koko ajan.
BB:n pojat pitivät hienosti päänsä kylmänä, pääsivät pelaamaan paljon ylivoimaa ja voittivat kamppailun 9-3. Ottelun loppuhetkien käytös Hollolan leirissä oli kaukana urheilullisesta. Lopuksi joukkue tekaisi vielä pelistä protestin. Sen käsittely Salibandyliitossa tullee olemaan lyhyt.
Toinen päättyi 12 maalin eroon
Toinenkin peli oli BB-Flanelsin voitettava päästäkseen SM-karsintaan. Vastustaja HU-46 B93 oli taidoiltaan astetta heikompi ja BB-Fla pisti pelin keskeytykseen numeroin 13-1. Näin on yhteisjoukkueella mahdollisuus SM-sarjapeleihin.
Neljän joukkueen karsinnassa ovat NST B1 Lappeenrannasta, Top Team Savonlinnasta, Sbandy Future Lahdesta sekä BB-Fla. Kaksi parasta selviää B-poikien SM-sarjaan.
Lauantain tehokkaimmat BB-Flanels-leirissä olivat Tuomas Harmaala (7+1) ja Matti Virtanen (3+4). Koko joukkue oli pistetalkoissa ja vähintään kolme pojoa saalistivat myös Iiro Papinniemi, Aku Jutila, Niko Rantanen, Joni Kuparinen ja Tatu Kiiski.