Flanelsin B-poikien viimeiset sarjapelit ovat edessä lauantaina 28.2., jolloin joukkue – tai tarkemmin ilmaistuna noin puolet siitä – matkaa alemman jatkosarjan päättävään turnaukseen Varkauteen. Seuran miesten ja B-poikien välisen YYA-sopimuksen perusteella B:stä kvartetti Onni, Tuukka, Juuso & Luri-mokke suuntii valmentaja Suurosen valitsemina miesporukan mukana Jyväskylään taistelemaan edessä siintävästä nousukarsintapaikasta, ja loput B:stä eli kvintetti Lari, Jippo, Jussi, Herman & Juho hoitelevat oman joukkueen sarjamatsit maaliin saakka saaden tälle vika reissulle kaverikseen muutaman C2-junnun. Tällä tietoa Flanelsin B:ssä Varkaudessa pelaavat Eetu Tapper maalivahtina, Oskari Oittinen, Aatu Tapper, Eetu Oksanen, Simo Tamminen ja Jesse Järvinen. Tämä erikoispaletti tuo osaltaan aivan erityistä mielenkiintoa viikonvaihteen kähinöihin ja samalla antaa C2-junioreille arvokasta pelikokemusta loppukautta silmällä pitäen.
Flanelsin B-pojat lähtee viimeiseen turnaukseensa lohkon neljänneltä sijalta. Jos kaikki menisi tosi hienosti ja lisäksi taulukossa ylempänä olevat joukkueet pelaisivat silleen sopivasti, niin teoriassa Flanelsilla olisi mahdollisuudet päästä lopulta jopa kakkospaikalle. Mutta eritoten tällä kertaa liikkuvia palikoita on sen verran runsaasti, että mitään ei kyllä arvaa luvata – yhtälailla voi nykyinen nelospaikka jäädä lopulliseksi. Tällä asialla ei sinällään ole juuri merkitystä, sillä mihinkään jatkosessioihin ei ajs-lohkostamme ole kuitenkaan mahdollista selvitä. Toki kelpo peliesityksiä lähdetään C2-kuusikon kanssa tekemään ja mieluusti jopa voitot Varkauden Tarmosta sekä kuopiolaisesta SB Welhot Flamesista hakemaan.
KOTITURNAUKSESTA 14.2. TÄYDET PINNAT
Jatkosarjan edellinen, järjestyksessään kuudes ajs-turnaus pelattiin 14.2. Joutsassa. Ystävänpäivä urheilupyhätössämme alkoi ei-toivotuilla uutisilla: heti aamusta selvisi, etteivät Onni Långström ja Jussi Kemppi ole mukana rosterissa. Näin ollen Flanelsilla oli tämän jälkeen laittaa kentälle Luri-moken lisäksi vain kuusi joukkueen varsinaista pelaajaa. – No, onneksi B-seitsikon ohelle saatiin C2:sta lainaan piskuinen Jesse Järvinen ja hänen myötään vaihtomiesten määrä tuplaantui (= nousi yhdestä kahteen). Itse ottelut kotiyleisön edessä sujuivat kuitenkin varsin mallikkaasti ja taktisestikin hyvin. Ensiksi Flanels peittosi lohkokakkosen Kouvolan Sudet ja sitten myöhemmin päivällä sai JosbaLeBa C1 Joensuusta tunnustaa Flanelsin astetta paremmakseen. Kouvolaa vastaan johdettiin parhaimmillaan jo 6-0, mutta sitten kolmannen erän puolivälissä Sudet sai maalitilinsä ruuvattua auki, mikä toviksi jähmetti oranssipaidat. Vastustaja käytti tämän pienen etsikkoaikansa tehokkaasti hyväkseen ja iski nopeasti siihen saumaan vielä pari kassia lisää ennen kuin Flanels herkesi taas taistelemaan. Pohjois-Karjalan vauhtiveikkojen kanssa oli puolestaan jälleen tasapäistä vääntöä läpi matsin. Kun ottelua oli jäljellä enää reilut kaksi minuuttia, niin Flanels onnistui terävän hyökkäyksen päätteeksi ujuttamaan reikäpallon vastustajan verkkoon ja se riitti tuomaan yhden maalin voiton ja kumpaisetkin sarjapisteet.
Joutsa 14.2.2015, Flanelsin ottelut:
* Kouvolan Sudet – Flanels 3-7 (0-4, 0-1, 3-2). Jäähyt: Flanels 2 min (Järvinen Ju), Sudet 4 min.
* JosbaLeBa C1 – Flanels 2-3 (0-2, 1-0, 1-1). Jäähyt: Flanels 8 min (Nikkanen 4, Heino 2, Kärnä 2), JosbaLeBa 8 min.
Flanelsin tehot: Tuukka Jussila 4+1, Jiro Heino 3+0, Lari Nikkanen 1+2, Herman Enke 1+1, Juho Kärnä 0+2, Juuso Järvinen 1+0, Jesse Järvinen 0+0, Aleksi Luri (mv) 0+0.
JATKOSARJA / FLANELSIN TEHOTILASTO
Turnauksen 6/7 jälkeen (yht. 13 ajs-ottelua pelattuna):
sija pelaaja ottelut M+S = yht.
1. Onni Långström 11 27+14 = 41
2. Tuukka Jussila 13 16+10 = 26
3. Jiro Heino 13 16+9 = 25
4. Lari Nikkanen 11 9+12 = 21
5. Jussi Kemppi 11 3+9 = 12
6. Herman Enke 13 6+5 = 11
7. Juuso Järvinen 13 4+2 = 6
8. Juho Kärnä 13 1+5 = 6
9. Aleksi Luri (mv) 13 0+0 = 0
10. Jesse Järvinen (C2) 2 0+0 = 0
SEURAAVA TURNAUS (nro 7/7)
La 28.2.2015 Varkaus, liikuntatalo
Flanelsin ottelut:
* klo 12.00 Flanels – Varkauden Tarmo
* klo 15.00 Flanels – SB Welhot Flames (Kuopio)
Kyseessä on kuusi kautta pelanneen Flanelsin 97-joukkueen ihan viimeiset sarjapelit. On mahdollista, että joukkue osallistuu vielä huhtikuussa Mikkelissä järjestettävään kutsuturnaukseen.