Naiset vakuuttavasti kahteen voittoon

Naiset palasivat Kangasniemen Kansis-keskukseen aurinkoisena sunnuntaina kohtaamaan Lievestuoreen Kisan ja paikallisen Kapa-51:sen. Molemmat kohdattiin jo neljännen kerran tällä kaudella, joista kaksi kertaa 3vs3-hassuttelumuodossa. Kaikki kohtaamiset ovat päättyneet Flanelsin voittoon, kuten tälläkin kertaa.

Ensimmäinen pelin voitto kirjattiin Flanelsittarille lukemin 8-1. Toisen ja kolmannen erän alkujen pieniä käynnistymisongelmia lukuunottamatta peli pysyi hyvin kontrollissa ja ero kasvoi tasaisesti läpi ottelun. Mirka Pölkki oli ottelun ahnain pistenikkari tehoin 3+1, Sysmän supervahvistus, oikealta laukova Lotta Ruppa kirjasi 2+1 ja Henriikka Norola löi ilmasta pallon kahdesti maaliin.

Ottelun tilastot: https://tulospalvelu.salibandy.fi/match/891495/events

Etukäteen eniten mietitytti puolen tunnin tauko ottelun välissä kokoonpanon ollessa kapea. Turhaan. Sama tahti jatkui ja Kapa kaatui lukemin 6-0. Jalkaa riitti ja kauniita syöttökombinaatioita nähtiin. Noora Lahikainen torjui kauden toisen nollapelin ja Maiju Maunula teki pakin tontilta komeat 1+3 tehot.

Ottelun tilastot: https://tulospalvelu.salibandy.fi/match/891496/events

Hyvä meidän joukkue! Kuva Jonna Keihäsniemi

14 tehtyä maalia ja yksi päästetty. Helppo todeta, että jokaisella osa-alueella on silloin onnistuttu eikä ylisanoille ole loppua. Kausi on kuitenkin vielä kesken, eikä ylpistymiselle ole varaa. Nöyrästi eteenpäin kohti seuraavaa turnausta, joka pelataan 13.12. Buugilla. Vastassa siellä MuurY ja sarjaa johtava Urho.

Kokoonpano:

Hyökkääjät:
Pölkki – Tarhanen – Ruppa
Norola – Kuurne (c) – Huuskola

Pakit:
Oksanen, Maunula, & Ihanajärvi

mv Lahikainen

Veskua tuurasi Ilpo