Miesten kausi käynnistyi

Viime kauden päätteeksi nelosdivariin nousseiden miesten kausi alkoi kotiturnauksella. Aloitetaan kuitenkin kesän jälkeen faneja kiinnostavalla kysymyksellä: mitä uutta? Eipä paljoa. Tulospalvelua on jälleen menty sorkkimaan ja miniturnaukset trendaavat. Joutsassakin joukkueita oli paikalla vain kolme. Joukkueessa muutoksia ei ole paljoa tapahtunut. Tässä kohtaa perinteisesti ei vielä kaikkiin viime kauden pelaajiin olla saatu edes kontaktia, mutta Jiro […]

Miehillä vahvaa tekemistä kotiturnauksessa

Miesten kauden neljäs turnaus pelattiin lumimyrskyn kuorruttamassa Joutsan liikuntahallissa. Kahden tasaisen tiukan ottelun jälkeen jatkettiin jo perinteiseksi muodostuneella linjalla eli plakkariin jäi voitto ja tappio. Aamupeli Hankaa vastaan oli omalla tavallaan Flanelsin kauden parasta peliä. Pallokontrolli oli vahvasti kotijoukkueella ja maalipaikkoja luotiin reilusti. Ainut asia, joka ei toiminut lainkaan, oli maalinteko. Peli näytti myös urheilun […]

P14 taisteli hienosti kotipeleissä

Sunnuntaina 13.3. oli P14-junioreiden vuoro pelata kotihallissa. Poikia oli tällä kertaa mukana huikeat 18 pelaajaa, joten peleissä voitiin laittaa jalalla koreasti. Kauniista kevätsäästä huolimatta paikalle saapui hieno määrä yleisöä nauttimaan peleistä ja kahvion maukkaista antimista. Ensimmäisessä pelissä vastassa oli JPS-75. Tasaisessa pelissä puolustettiin tarkasti ja tehtiin maaleja vuoroin molempiin päihin. Loppuun asti jännittävä ottelu kääntyi […]

Miehet lyömättömiä kotikentällä

Miehet palasivat kotikaukaloon lauantaina 12.3. V-divarin merkeissä. Kokoonpano oli jo totutun pieni, mutta sarjassa varsin tavanomainen, sillä enemmistö joukkueista oli matkassa alle kymmenellä kenttäpelaajalla. Ensimmäisestä ottelusta osattiin odottaa tiukkaa aikaisempien kohtaamisten perusteella. Ylemmän keskisarjan kohtaamisesta muodostui odotetunlainen: tasainen ja viihdyttävä. Luppo II meni toisen erän alussa 0-2 johtoon. Kokenut kotijoukkue aloitti tässä kohtaa siiman kelaamisen […]

Kotihallista kohti kevättä

Flanels vs. Kisa Paljon oli taas vettä virrannut Myllykoskessa edellisestä kilpakoitoksesta, kun vihdoin päästiin takaisin turnauspelien kiehtovaan maailmaan. Ja vielä kotistadionilla. Innokkuus oli joukkueen riveissä havaittavissa jo aamutuimaan. Päivän vastustajina olivat Kisa ja KuuMat. Edellisellä kierroksella Monnarilla Kisalle oli hävitty katkerasti 3-2 ja joukkue janosi revanssia. Vastustajan pelitapa oli tuoreessa muistissa; vahvan viisikkopuolustuksen kautta isketään […]

Miehille täyden potin kotiturnaus

MM-finaalin jälkeisenä sunnuntaina oli jälleen seurajoukkueiden vuoro ottaa kaukalo haltuun. Miehet olivat ammentaneet oppia kotikisoista ja lähtivät kotiturnauksesta joulun viettoon reppu täynnä sarjapisteitä. Päivän ensimmäisessä ottelussa SC Luppo II kaatui maalipistein 7-4 ja toisessa SB Pommak II maalein 11-1. Aamu valkeni haasteellisesti, sillä alkuun saatiin vain seitsemän kenttäpelaajaa. Pelin edetessä saatiin mukaan myös pelastustehtävistä suoraan […]

Hieno junnupelipäivä Joutsassa

D2-poikien pelit jatkuivat lauantaina 14.11. kotiturnauksen merkeissä. Jalkeille oli saatu täydet kolme kentällistä pelaajia ja fokus oli heti aamusta alkaen päivän peleissä. Joukkueita paikalle saapui kolme ja kaikki pelasivat toisiaan vastaan. Kaikista kolmesta ottelusta muodostuikin huikeita jännitysnäytelmiä ja pistejako ratkaistiin aivan otteluiden loppuhetkillä. Urheilua parhaimmillaan. Flanels 7 – 7 KaPa-51https://salibandy.fi/tulospalvelu/ottelut/231695/yhteenveto Päivä alkoi pienellä hämmennyksellä, kun […]

Tappioton putki jatkuu tahmeasta esityksestä huolimatta

Flanels – KuuMat Flanels-naisten kauden järjestyksessään toinen turnaus pelattiin lauantaina 24.10. kotihallissa. Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin viime kaudella kotikaukalossa karvasta kalkkia syöttänyt KuuMat. Muutama ensimmäinen vaihto nähtiin pallollista Flanelsia, kuitenkin lähinnä maltillisesti aloittaneen vastustajan pelitavan seurauksena. Vastustajan nostaessa karvaustaan ylemmäs Flanels-puolustus joutui pallollisena odottamattomiin vaikeuksiin avauspelaamisen kanssa. Lisäksi joukkueen tunnusmerkiksi muodostunut tiivis viisikkopelaaminen oli ajoittain tuuliajolla. […]

Ohjeistus kotiturnauksiin

OHJEISTUS TURNAUKSIIN SAAPUVILLE  päivitetty 2.10.2020 Voimistelu-, urheilu- ja raittiusseura Flanels ry Joutsan liikuntahalli, Tapiontie 19650 Joutsa Yleisohjeet Vältetään turhan aikaista ottelupaikalle saapumista.  Älä osallistu turnaukseen, mikäli tunnet olosi yhtään huonovointiseksi tai flunssaiseksi. Alkulämmöt olisi syytä ottaa sisäkäytävien sijaan ulkosalla. Liikuntahallin läheisyydestä löytyy tekonurmikenttä, urheilukenttä, pururata, kuntoportaat, ulkokuntosali yms. Alkulämmittelyissä käytetään joukkueen omia palloja. Pelipallot desinfioidaan. […]

Miehekäs esitys kotipeleissä

Turnausmuotoisessa sarjassa kotipeleillä on aina harvinaisuutensa vuoksi erityinen asema. Jo ennen yhdeksää olivat seuran tutut puuhamiehet virittelemässä kahviota, toimitsijapöytää ja mainoksia kuntoon. Pelaajistokin vaikutti heti aamusta olevan sillä mielellä, että tänään ei helpolla taivuta. Pari viimeistä turnausta olivat todellakin menneet penkin alle ja nyt oli aika kääntää laivan suunta. Loistavasta hiihtokelistä huolimatta oli jo aamukympin […]