Aikuisjoukkueiden sarjapelit käynnistyivät

Ihmiskunnan elo on jälleen osoittanut normalisoitumisen merkkejä, kun vajavaisen välikauden jälkeen aikuisjoukkueiden sarjakaudet ovat jälleen käynnistyneet. Flanelsin naiset avasivat sarjakauden 26.9. Uuraisilla ja miehet viikkoa myöhemmin 2.10. Hankasalmella. Kotiin viemisinä naisilla oli yksi voitto, kun taas miehille varatut pisteet jaettiin tällä kertaa vastustajille.

N

Uuraisten pimenevässä illassa alkoi siis Flanelsittarien kausi Sisä-Suomen III-divisioonan 7:ssä lohkossa. Ensimmäisenä vastaan asteli perinteikäs Suolahden Urho. Joukkueen pitkäaikainen valmentaja Vesa Kuurne oli virittänyt naiset totutun kovaan moodiin ja ottelu vaikutti selvältä heti avauserän jälkeen ollen tilanteessa 5-0. Urho nousi vielä taistelemaan toisessa erässä, mutta viimeisellä kolmanneksella peli kääntyi loppullisesti ja loppulukemat 12-1 Flanelsille. Katariina Huuskola viimeisteli ottelussa huimat neljä maalia.

Illan päätösottelussa vastaan asettui Happee. Hirvipaistia ei ottelusta käteen jäänyt, vaan salibandyn mahtiseura vei maalaisserkkua lukemin 5-0. Kausi on kuitenkin vasta alussa ja erikoisten aikojen jälkeen ottaa aikansa, jotta peli asettuu uomiinsa. Naisten kokoonpanon runko on pysynyt viime vuodet hyvin yhdessä ja mukana on tälläkin kaudella myös taitavia nuoria pelaajia. Valmentaja Kuurneen osaavissa käsissä joukkue varmasti taistelee jälleen sarjan kärkipaikoista.

Naisten otteluohjelma ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/19/8454/8882/2021-2022/otteluohjelma

M

Miehet matkustivat siis Hankasalmelle V-divisioonan Sisä-Suomen lohkon 21 merkeissä. Paikkakunta oli monelle uusi tuttavuus eikä kukaan ainakaan myöntänyt siellä käyneensä. Hankasalmi on laajasti tunnettu Kalevi ”Häkä” Häkkisen ja Paavo Valkosen kotikuntana ja kylän kirkko muistutti hyvin paljon Luhangan vastaavaa. Jo ennakolta päivästä osattiin odottaa Hankalaa, osittain kapeasta kokoonpanosta johtuen. Erinäisistä syistä poissaoloja oli paljon ja mukana vain kahdeksan kenttäpalaajaa.

Kapeasta miehistöstä huolimatta peleistä ei muodostunut kävelyä, vaan aikaansaatiin kunnon pelit ja hienoa taistelua. Ensimmäisessä pelissä Luppo II:sta vastaan noustiin lopussa jopa maalin päähän jääden kuitenkin niukasti ilman sarjapisteitä. Toisessa pelissä Nousu oli meritoituneella miehistöllä niskan päällä koko ottelun ajan. On kuitenkin todettava, että maalipaikkoja oli riittävästi jopa molempien pelien voittoon, mutta viimeistelyssä on vielä petrattavaa. Pörssinikkari oli tietenkin Vesa Hurri pistein 3+4. Erityismaininta muutaman vuoden jälkeen paluun sarjapeleihin tehneelle Tomi ”Sir Vili” Saarelle, joka vaikeassa paikassa antoi kaikkensa. Kotiin lähdettiin Timpan grillin kautta.

Miesten otteluohjelma ja tilastot: https://salibandy.fi/tulospalvelu/34/7872/8851/2021-2022/otteluohjelma

Jatko

Molemmat joukkueet jatkavat pelejään 23.10.. Naiset pelaavat silloin kotona Joutsassa ja miehet Jyväskylässä.